Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 12.3.2025

Lataa  Kuuntele 

§ 37 Hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön yleisavustukset vuodelle 2025 

TRE:3/12.03.00/2025

Valmistelija

  • Laurila Jaakko, Suunnittelupäällikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Johanna Heine, puh. 040 195 1709, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Tampereen kaupungin yleisavustukset olivat haettavina 7.1. 2025 alkaen. Hakuaika päättyi 31.1.2025 klo 15.45. Hakuaikaa kuitenkin jatkettiin 4.2.2025 asti hakujärjestelmässä ilmenneen vian vuoksi. Määräaikaan mennessä Hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön yleisavustusta haki 17 eri yhteisöä, Ehyt ry oli hakenut kahdella hakemuksella erillisiin toimintoihin. Vuodelle 2025 hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön yleisavustuksiin on budjetoitu 50 000 euroa. Vuonna 2024 tästä avustuskokonaisuudesta myönnettiin avustuksia yhteensä 52 000 euroa. Myös vuonna 2024 hakijoita oli 17.

Avustamisen periaatteet ja myöntämisperusteet

Avustuskokonaisuudelle on Tampereen kaupungin hyvinvoinnin edistämisen avustusten myöntämisperusteet -asiakirjassa määritelty myöntämisperusteet, joiden mukaisesti avustushakemuksia arvioidaan (kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 4.12.2024, §154). Hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön yleisavustukset ovat harkinnanvaraisia avustuksia, joita voidaan myöntää Tampereella toimiville yhteisöille, joiden pääasiallinen tavoite on edistää tamperelaisten hyvinvointia ja päihteettömyyttä tukevaa toimintaa. Avustusta voidaan myöntää toimintaan, joka tukee päihteettömyyttä sekä lisää päihteisiin, päihdehaittoihin ja yleiseen hyvinvointiin liittyvää tietoa ja osaamista. Avustusta voidaan myöntää myös mielen voimavaroja vahvistavaan ja mielen hyvinvointia tukevaan toimintaan, ystävätoimintaan, ihmisoikeustyöhön ja syrjäytymisen ehkäisyä tukevaan toimintaan. Avustusta ei myönnetä potilas-, vammais-, omais- ja kriisityötä tekevien järjestöjen toimintaan (vertaistuki, neuvonta ja ohjaus) mielenterveyskuntoutujien tukeen, sote-järjestöjen verkostojärjestöille verkostoitumisen ja yhteistyön edistämiseen tai ruoka-aputoimintaan.

Yleisavustusta myönnetään toimijan säännölliseen ja ympärivuotiseen Tampereelle sijoittuvaan perustoimintaan. Avustuksista päätettäessä otetaan huomioon avustettavan toiminnan vastaavuus avustamisen tavoitteisiin sekä toiminnan laajuus. Tämän lisäksi huomiota kiinnitetään toiminnan suunnitelmallisuuteen ja tavoitteellisuuteen sekä kaupungin edellisinä vuosina myöntämien avustusten käyttötarkoituksen toteutumiseen. Yhteisöllä tulee olla tarve avustukselle, mutta yhteisön taloudellisen kokonaistilanteen on oltava vakaa. Yhteisön oman varainhankinnan on oltava tasapainossa suhteessa toiminnan kuluihin ja saatuihin avustuksiin. Yleisavustuksella tuettavia menoja ovat avustettavasta toiminnasta aiheutuvat kulut. 

Avustustoiminnassa otetaan huomioon valtiontukisääntely ja hallintolaissa (434/2003) säädetyt hyvän hallinnon perusteet. Tampereen kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden (kaupunginhallitus 13.1.2025, §8) mukaan avustusta voidaan myöntää vain yleishyödylliseen toimintaan, joka edistää kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumista, täydentää kaupungin omaa palvelutoimintaa ja on kaupungin eettisten toimintaperiaatteiden mukaista. Avustuksella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia, eikä avustusta myönnetä toimintaan, jonka mahdollinen tuotto käytetään omistajiensa hyväksi. Avustusta ei myönnetä uskonnon harjoittamiseen tai uskonnollisen sanoman levittämiseen.

Hakemusten siirtäminen 

Samaan tarkoitukseen Tampereen kaupungilta voi saada avustusta ainoastaan yhden avustuksen muodossa. Joidenkin yhdistysten hakemusten on sisällöllisen arvioinnin perusteella katsottu kuuluvan toisen avustuskokonaisuuden piiriin. Tällä perusteella Transfeminiinit ry:n hakemus siirrettiin nuorisoyhdistysten yleisavustushaussa käsiteltäväksi ja Pirkanmaan lausujat ry:n hakemus siirrettiin kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustushaussa käsiteltäväksi.

Avustusesitys

Avustusta esitetään myönnettäväksi 9 yhteisölle yhteensä 37 500 euroa. Kooste avustusta vuonna 2025 hakeneista yhteisöistä, esitetyistä avustussummista sekä edellisten kahden vuoden avustuksista on tämän asian liitteenä. Avustusta esitetään seuraaville yhteisöille kohdennettavaksi seuraavasti:

  • Nurmin Majakka ry:n avustus kohdennetaan Terve kylä! toiminnan tapahtumiin, seminaareihin ja expoihin
  • Mahdollisuuksien talo ry:lle avustus kohdennetaan toiminnan kuluihin, ei palkkakuluihin.

Avustusvalmistelun yhteydessä hakemuksia on tarkasteltu vakiintuneen toiminnan, säännöllisyyden sekä ympärivuotisen toteutumisen näkökulmasta. Käynnistymässä oleviin tai vasta suunnitteilla oleviin hakemuksiin ei esitetä avustusta. Tämän vuoksi avustusta ei esitetä HSP Suomi ry:lle, Nauha ry:lle eikä Tampereen seudun Autismiyhdistys TSAU ry:lle.

Sote-järjestöille myönnettyjä yleis- ja kumppanuusavustuksia on tarkasteltu sen mukaan, tukeeko avustettava toiminta enemmän kaupungin vai hyvinvointialueen lakisääteisiä tehtäviä. Tästä syystä Aivoliiton Pirkanmaan AVH-yhdistyksen ja Irti Huumeista ry:n on katsottu kuuluvan hyvinvointialueen avustettaviin yhdistyksiin. Lisäksi Pirkanmaan hyvinvointialue on myöntänyt avustusta vuodelle 2025 Silta-valmennusyhdistyksen pääosin Tampereella tapahtuvalle jalkautuvalle työlle sekä Ehyt ry:lle vanhemmuustaitojen vahvistamiseksi arabian ja somalinkielisille vanhemmille. Tämän vuoksi näille yhdistyksille ei esitetä avustusta saman sisältöiseen toimintaan.

Hakemusasiakirjoja liitteineen voi pyytää nähtäväksi sekä kysyä lisätietoja päätöksen valmistelusta ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Johanna Heineltä (etunimi.sukunimi@tampere.fi, puh. 040 195 1709).

Päätösvallan peruste: Tampereen kaupungin hallintosäännön (1.1.2025) 16 § mukaan lautakunta päättää oman tehtäväalueensa osalta avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön yleisavustukset myönnetään liitteen mukaisesti ja perusteluissa kuvatuin ehdoin sivistyspalveluiden Yhteiset palvelut -yksikön kustannuspaikalta 137052, sisäinen tilaus 28496, Hyvinvoinnin edistäminen ja ehkäisevä päihdetyö. 

Lisäksi hyvinvoinnin edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön avustusmäärärahasta siirretään 5850 euroa kaupunginosatoiminnan yleisavustuksiin (sisäinen tilaus 28499) ja 500 euroa perheitä tukevan työn yleisavustuksiin (sisäinen tilaus 28497).

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta sillä ehdolla, että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen, mikäli päätös muuttuu muutoksenhaun vuoksi.

Myönnetty avustus voidaan viranhaltijan päätöksellä joko keskeyttää tai avustus peruuttaa, mikäli avustusehtoja rikotaan tai mikäli edellytykset avustuksen saamiselle eivät täyty. Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen vuoksi Tampereen kaupungin yleis- ja/tai tila-avustusta saavat yhdistykset ja yhteisöt eivät saa tehdä yhteistyötä Venäjän valtion tai sitä edustavien virallisten tahojen kanssa. Mikäli näin katsotaan tapahtuneen, yleisavustussumma peritään kokonaisuudessaan takaisin ja mahdollinen tila-avustus evätään, eikä yhteisölle jatkossa myönnetä Tampereen kaupungin avustusta tai muuta tukea. Ehto perustuu linjaukseen, joka Suomen valtiolla on Venäjän hyökkäyssotaan. Tampereen kaupunki noudattaa Suomen valtion linjausta.

Myönnetty avustus on käytettävä vuoden 2025 aikana eikä avustuksen käyttöä ole mahdollista siirtää seuraavalle vuodelle ilman myöntäjän lupaa. Jos avustusta jää käyttämättä, se pitää palauttaa tai sille pitää hakea käyttöajan pidennystä. Käyttöajan pidennystä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella viimeistään 30.11.2025. Hakemus tulee toimittaa sähköpostitse osoitteeseen avustukset@tampere.fi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Johanna Heine oli asiantuntijana paikalla asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Hakijat, Päivi Lehtinen, Kirsi M. Koivisto, Teemu Irri, Johanna Heine, Tarja Puskala, Susanna Lundström, Jaakko Laurila

 

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.