Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 1.3.2024 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella Näsilinnankadulla 25.2.2024 klo 21 sattuneesta ajoneuvovahingosta. Asianosaisen kertoman mukaan hän oli ajanut hitaasti Näsilinnankadulla sillan alla olleeseen suureen veden peittämään reikään, jonka seurauksena ajoneuvon oikeanpuoleinen rengas vaurioitui ja tyhjentyi. Ajoneuvo hinattiin korjaamolle, jossa todettiin renkaan olevan korjauskelvoton.
Asianosaisen esittämä korvausvaatimus on 500,00 euroa perustuen korvaukseen ansionmenetyksestä.
Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.
Alueen kunnossapitourakoitsijan (Tampereen Infra Oy) selvityksen mukaan Näsilinnankadulla sillan alla ei ole ollut reikää tai monttua, joka olisi voinut aiheuttaa rengasvaurion.
Asianosaista on tapauksen käsittelyn yhteydessä pyydetty tarkentamaan vahinkopaikkaa ja aiheesta käydyssä puhelinkeskustelussa asianosainen on todennut, että vahinko on voinut sattua myös hieman ennen sillan alitusta keskustasta katsoen.
Tampereen kaupunki on selvittänyt tapahtumaa ja vahinkopaikan olosuhteita. Tehdyn selvittelyn pohjalta voidaan todeta, että Näsilinnankadulla sillan lähistöllä on ollut GlobalConnect Oy:n katuluvan (LP-837-2023-06619) alainen kaapelityömaa, jota on urakoinut Voimatel Oy. Työmaan yhteydessä päällystettä ja kadun pintarakenteita on poistettu ja katuun tehdyt kaivannot on myöhemmin uudelleenpäällystetty. Kaupungin tietojen mukaan kohteessa on suoritettu tilapäispaikkauksia sekä kohteen urakoitsijan että Tampereen Infran toimesta.
Katutilavalvonnasta saatujen tietojen mukaan kohteen urakoitsijaa (kaapelityömaa) on huomautettu (sekä sähköpostitse että puhelimitse) työnaikaisten päällysteiden merkittävistä epätasaisuuksista. Tampereen kaupungin katulupaehtojen mukaisesti työstä vastaava on vastuussa kustannuksellaan kaikesta haitasta ja vahingosta, joka työstä aiheutuu tai on aiheutunut tienkäyttäjille ja kolmannelle osapuolelle. Kunnan suorittama valvonta ei poista työstä vastaavan ja työn toteuttajan vahingonkorvausvastuuta.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että kyseessä ei ole ollut kaupungin tahallisuudesta, huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä aiheutunut vahinko, joka osoittaisi vahingonkorvauslain mukaisen tuottamuksen. Kaupungille osoitettu vahingonkorvausvaatimus tulee täten hylätä perusteettomana.
Sovelletut säännökset:
Työ kadulla tai muulla yleisellä alueella, määräykset ja ohjeet 8.9.2023 kohta 1.14
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.
Toimivalta:
Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4).