Perustelut
Elinvoima- ja osaamislautakunta päätti 9.3.2025 § 35 työllisyyden edistämisen kohdeavustusten myöntämisestä vuodelle 2025. Tampereen kaupungille on saapunut 10.4.2025 oikaisuvaatimus Transfeminiinit ry:ltä. Ote elinvoima- ja osaamislautakunnan päätöksestä sekä oikaisuvaatimus ovat tämän asian liitteenä.
Oikaisuvaatimus on saapunut Tampereen kaupungin kirjaamoon päätöksen muutoksenhakuajan puitteissa. Elinvoima- ja osaamislautakunta on toimivaltainen ratkaisemaan päätöstään koskevan oikaisuvaatimuksen.
Oikaisuvaatimuksen tekijä esittää, että päätöksessä ja sen liitteissä ei tarpeeksi tarkasti avata niitä perusteita, joilla päätös kohdeavustusten myöntämisestä on tehty. Päätöksen liitteessä on lista päätöksen kohteista, pisteet ja pisteperusteet, mutta päätöksessä ei tarkemmin eritellä, millä perusteella on päädytty niihin pisteisiin, jotka päätöksen kohteille on annettu. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, ettei tämä täytä hyvään hallintoon kuuluvaa perusteluvelvollisuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että päätöksen kohteella ei ole tosiasiallista mahdollisuutta arvioida päätöksenteon yhdenvertaisuuden toteutumista. Oikaisuvaatimuksessa oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä moititaan riittämättömistä perusteluista, mutta oikaisuvaatimuksen tekijä ei vaadi päätöksen kumoamista. Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen on sidottu niihin vaatimuksiin, joita oikaisuvaatimuksessa esitetään, eikä se voi käsitellä asiaa laajemmin. Oikaisuvaatimuksen väitteet laillisuusvirheistä tutkitaan.
Hallintolain 45 §:ssä säädetään päätösten perusteluvelvollisuudesta. Lain nojalla päätös on perusteltava ja perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Oikeuskirjallisuudessa (Niemivuo ym. Hallintolaki 2010 s. 336-337) on todettu, että ”Säännöksen mukaan päätöksen perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, sekä mainittava sovelletut säännökset. Päätökselle on näin ollen esitettävä sekä tosiasiaperustelut että oikeudelliset perustelut.
Tosiasiaperusteluilla tarkoitetaan päätöksen perusteena olevia pääasiallisia syitä. Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaisesti perusteluista on käytävä ilmi sellaiset seikat ja selvitykset, jotka ovat vaikuttaneet asian ratkaisuun. Niissäkin tapauksissa, joissa viranomainen päätyy hakijan kannalta myönteiseen lopputulokseen, on tarpeen viitata esitettyihin vaatimuksiin ja saatuun selvitykseen selkeästi.
Edellä sanottu ei kuitenkaan edellytä, että perusteluissa olisi mainittava kaikki hallintoasian käsittelyssä esille tulleet tosiseikat ja selvitykset. Riittävää on, että tosiseikkoina tuodaan esille välittömästi ratkaisun perusteena olevat keskeiset syyt ja selvitykset.”
Avustushakemuksia on arvioitu hakuilmoituksessa avoimesti esitettyjen kriteerien pohjalta. Hakijat ovat omalta osaltaan täydentäneet arvioinnin perustana olevat tiedot strukturoidulle hakulomakkeelle ja hakemuksen liitteisiin. Pisteytys on totutettu hakemusten välisen vertailun helpottamiseksi, objektiivisen arvioinnin tekemiseksi ja arvioinnin avoimuuden lisäämiseksi. Hakemusten vertailussa ja avustuspäätöksen valmistelussa on noudatettu kaupungin avustusohjeita ja ennalta ilmoitettuja arviointiperusteita, joihin on viitattu myös päätöksessä. Päätöksessä arviointikriteerit on tuotu avoimesti esiin, kuten myös pisteytys ja hakijoiden vertailu pisteytyksen perusteella. Päätöksen perusteluissa on riittävillä tavoin tuotu esiin ne tosiseikat, johon valinta on perustunut, eli esitetyt kriteerit sekä niiden pisteytys. Päätöksen perusteluissa on viitattu kaupungin avustusohjeisiin, jotka ovat osa päätöksen perusteluita.
Tampereen kaupungin avustukset ovat harkinnanvaraisia julkisia avustuksia, ja lautakunnan harkintavallan laajuus avustusten jakamisessa on korostunut. Harkintavaltaa rajaavat kuitenkin hallintolain 2 luvun hyvän hallinnon oikeusperiaatteet, Tampereen kaupungin omat avustusten myöntämisperiaatteet sekä avustushaun kriteerit. Avustuspäätös on tehty elinvoiman avustusten myöntämisperusteiden ja kaupungin avustusten ja apurahojen yleisten periaatteiden mukaisesti ja päätös noudattaa myös kaupungin strategiaa. Mikäli avustuksen hakija ei koe saaneensa avustuspäätöksestä riittäviä perusteluita juuri oman hakemuksensa käsittelyn osalta, on hakijalla ollut mahdollisuus tiedustella lisätietoja asian valmistelusta.
Päätöksen perusteluissa on tuotu esiin se, mikä ratkaisijan kanta asiassa on ja miten siihen on päädytty sekä päätöksen keskeinen informaatio ja tosiseikkojen vertailu. Päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden nojalla päätöstä tulisi muuttaa.
Päätösehdotus
Esittelijä
Oikaisuvaatimus hylätään.