Päätöksen perustelut
Päätöksen perustelut
Yleinen turvattomuuden kokemus julkisilla paikoilla on lisääntynyt. Tampereen hyvinvointikyselyn ja päihdetilannekyselyn mukaan turvattomuuden tunnetta lisää muun muassa huumeiden käyttö julkisessa tilassa. Tämä ilmiö korostuu etenkin Tullin alueella. Tampereen kaupunki on turvallisuussuunnitelmassaan sitoutunut etsimään ratkaisuja turvattomuuden kokemuksiin yhdessä eri toimijoiden kanssa. Samoja tavoitteita on sisällytetty Tampereen hyvinvointisuunnitelmassa sekä ehkäisevän päihdetyön suunnitelmaan.
Useissa Euroopan kaupungeissa on toteutettu menestyksekkäästi ympäristö- ja naapurustotyötä, jossa huomio kohdistetaan päihteiden käyttäjien lisäksi ympäröivään yhteisöön. Ympäristö ja naapurustotyöllä tavoitellaan toimintakulttuurin muutosta sekä päihteitä käytävien ihmisten keskuudessa, että muiden alueella liikkuvien, asuvien ja työskentelevien ihmisten keskuudessa. Päihteiden käyttäjiltä odotetaan toisten huomiointia ja asiallista käytöstä ja ympäröivän naapuruston odotetaan näkevän päihteiden käyttäjät osana yhteisöä.
A-klinikkasäätiö ja Tampereen A-kilta ovat työskennelleet pitkään Tullin alueella päihteiden käyttäjien parissa. Toimijoilla on vahvaa tuntemusta alueen tilanteesta. Tampereen kaupunki on käynnistänyt yhteiskehittämishankkeen kyseisten toimijoiden kanssa yhteisöllisen naapurustotyön toimintamallin kehittämiseksi erityisesti Tullin alueella. Yhteiskehittämisen puitteissa ehkäisevästä päihdetyöstä vastaava sivistyspalvelujen yhteiset palvelut -yksikkö solmi A-klinikkasäätiön Ja Tampereen A-kilta ryn kanssa sopimukset yhteisöllisen naapurusto- ja ympäristötyön toimintamallin kehittämisestä sopimuskaudeksi 1.10.2024 - 30.09.2025 sekä mahdollisesta optiokaudesta.Kehittämistyötä tehdään kolmikantamallilla niin, että kehitystyöhön liittyy Tampereen kaupungin tekemä palvelun hankinta sekä Tampereen A-kilta ry:ltä että A-klinikkasäätiöltä. Kolmikantamallin avulla saadaan kolmen eri organisaation erityisosaaminen käyttöön yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kyseiset hankinnat ovat: 20.8.2024 TRE:3832/02.07.01/2024 ja 20.8.2024 TRE:3763/02.07.01/2024. Yhteisöllisen naapurustotyön laajentaminen keskustan länsiosiin erityisesti Sokoksen sekä Laikku-Keskustorin alueelle on noussut tarvetta. Toiminnan laajentamista ei olemassaolevin sopimuksin pystytä laajentamaan näin ollen lisäresurssi tulee toteuttaa erillisenä pienhankintana.
Kehittämistyöhön liittyvällä palveluhankinnalla tarkoitetaan naapurustotyöntekijöiden tekijöiden tekemää asiakastyötä sekä siihen liittyvää sidosryhmä- ja arviointityötä. A-klinikkasäätiö palkkaa sopimuksen voimassaoloajaksi naapurustotyöntekijän työehtosopimuksen mukaisella 100 % työajalla, josta valtaosa käytetään suoraan asiakas- ja verkostotyöhön. Säätiö vastaa työntekijän työnohjauksesta, työnantajavelvoitteista ja valvonnasta sekä tarjoaa toimintaan tarvittavia tiloja. A-klinikkasäätiö dokumentoi toimintaa yhdessä tilaajan kanssa sovituin tavoin sekä vastaa yhteydenpidosta sidosryhmiin sekä osallistuu yhteiskehittämiseen ja toimintaan liittyviin työryhmiin. Palvelun tuottamisen ja seurannan yksityiskohdista sovitaan kirjallisella sopimuksella.
Palvelun kokonaishinta sopimuskaudelta 1.5.2024 - 30.10.2025 on 30 000 euroa (alv 0%). A-klinikkasäätiö laskuttaa Tampereen kaupunkia sopimusehdoissa sovitulla tavalla. Hankintaan sovelletaan JYSE 2022 Palvelut -ehtoja. Kustannukset maksetaan Viiden tähden keskusta - kehitysohjelman määrärahasta projektilta K1130_1912841.
Hankinnan arvo mahdollisine optioineen alittaa hankintalain 25 § 1 mom. 3-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon (400 000 euroa liitteen E 1–4 kohdassa tarkoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja koskevissa hankinnoissa). Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.
Yhteiskehittämiseen liittyvä pienhankinta tehdään suoraan Tampreen A-klinikkasäätiö sr:ltä, koska A-klinikkasäätiö sr ja yhteistyöhön liittyvä Tampereen A-kilta ovat työskennelleet pitkään Tullin alueella päihteiden käyttäjien parissa. Toimijoilla on vahvaa tuntemusta alueen tilanteesta ja toimijoista, mikä on uuden toimintamallin kehittämisen kannalta välttämätöntä. Toimijoiden toimipisteiden sijainti työn kohdealueella mahdollistaa yhteisötyöskentelyä myös sisätiloissa. Toimijoilla on pitkä kokemus päihteiden käyttäjien kanssa työskentelystä katuympäristössä. Toimijoilla on hyvät referenssit naapurustotyöstä muun muassa Helsingistä. Palveluhankinta liittyy aiemmin käynnistetyn toimintamallin kehittämiseen kolmikantaosapuolten yhteisten tavoitteiden mukaisesti, minkä vuoksi myös hankinta on perusteltua tehdä yhteistyön osapuolilta.
Naapurustotyö vaatii toteutuakseen työparin, joista toisen tarjoaa tämän hankinnan osana Tampereen A-kilta ry. Hankinnan arvo vastaa yhden henkilön viiden kuukauden työn kustannuksia sivukuluineen sekä toiminnasta aiheutuvia kuluja. Tarjouksen liitteenä toimitetun kustannuserittelyn perusteella voidaan arvioida, että vastaavaa palvelua ei voitaisi hankkia samaan hintaan muilta toimijoilta.
Sopimus Yhteisöllisen naapurusto- ja ympäristötyön toimintamallin kehittämistä täydentävästä pienhankinnasta esitetään tehtäväksi A-klinikkasäätiö sr:ltä (0200924-4).
Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijana toimivat suunnittelupäällikkö Jaakko Laurila sekä ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Johanna Heine.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii sivistyspalvelujen yhteisten palvelujen ehkäisevän päihdetyön koordinaattori, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Johanna Heine. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 30 000 euroa ajalla 1.5.2025-30.10.2025
Konsernihallinnon toimintasäännön liitteen mukaisesti Strategisen hankekehityksen tilaus- ja menojen hyväksymisoikeus on hankejohtajalla sekä talous- ja hankintavastaavalla. Hankejohtaja päättää Strategisen hankekehityksen ja johtamiensa kehitysohjelmien hankinnoista.