Päätöksen perustelut
Strategisen elinkeinopolitiikan yksikön tehtävänä on tukea Tampereen kaupungin uudistumista ja kasvua innovaatioiden ja kehittämistoiminnan kautta. Yksikön tehtäviin kuuluu sopimuksellinen elinkeinopoliittinen yhteistyö, TKI-toiminnan ja kasvun edistäminen, strategiset elinkeinopolitiiset kärkitoimenpiteet sekä ennakoiva tekoäly- ja datapohjainen kehittäminen. Yksiköllä on keskeinen rooli innovaatiotoiminnan, älykaupunkikehityksen ja datatalouden edistämisessä kaupunkitasoisesti. Yksikkö luo osaltaan edellytyksiä alueen elinkeinoelämän, kaupunkiorganisaation ja kaupunkiyhteisön menestykselle sekä tukee kaupungin ylimmän johdon toimintaa.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on myöntänyt Tampereen kaupungille 30 000 euron rahoituksen Tampere Health -ekosysteemin TKI-tilannekuva -hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on selkiyttää TKI-palvelujen työnjakoa, ymmärtää aiempaa paremmin terveysalan innovaatioiden syntymisen esteitä sekä tarjota näkökulmia kansallisen TKI-toiminnan kehittämiseksi. Hankkeen rahoitus kohdistetaan täysimääräisesti ostopalveluihin. Hankkeen toteuttavat yhdessä Tampereen kaupunki, Pirkanmaan hyvinvointialue, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu sekä Business Tampere Oy. Hankkeeseen kiinnitetään toteuttajakumppaniksi ulkoinen palveluntarjoaja, jonka tehtävänä on yhteistyötä fasilitoiden muodostaa hankkeessa kuvattu TKI-tilannekuva.
Strategisen elinkeinopolitiikan yksikkö on valmistellut hankinnan tilannekuvan laadinnasta ja tämän edellyttämästä tiedonkeruu- ja fasilitointityöstä. Toimenpiteiden toteuttamisessa keskeistä on monitoimijainen sidosryhmäverkoston osallistaminen, Tampere Health -ekosysteemin ja toimialan erityistuntemus sekä mahdollisuus toimeenpanna työ kiireellisessä toteutusaikataulussa.
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta, joten lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) ei sovelleta hankintaan. Pienhankinnoissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta sekä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran hankintaohjetta.
Tampereen kaupungin hankintaohjeen mukaisesti hankinnan kilpailuttaminen on pääsääntö myös pienhankinnoissa. Edelleen hankintaohjeen mukaisesti pienhankinta on mahdollista tehdä ilman kilpailuttamista, mikäli hankinta on arvoltaan vähäinen tai kilpailuttaminen on muutoin epätarkoituksenmukaista.
Hankinnan arvoa pidetään vähäisenä, mikäli sen ennakoitu arvo alittaa 15 000 euroa (alv 0 %). Muissa tapauksissa edellytykset toteuttaa pienhankinta ilman kilpailutusta on arvioitava tapauskohtaisesti. Kilpailuttamisen tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon esimerkiksi hankinnan arvo, hankkeen erityinen laatu, kilpailuttamisen vaatimat henkilöresurssit, siitä aiheutuvat kustannukset ja siihen kuluva aika. Pienhankinta on mahdollista tehdä ilman kilpailuttamista esimerkiksi silloin, jos tarjouskilpailussa mahdollisesti saavutettavat paremmat hinta- tai muut ehdot eivät oletettavasti ylitä kilpailun järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Pienhankinta on mahdollista tehdä ilman kilpailuttamista myös silloin, kun hankittavaa tavaraa ei ole todennäköisesti saatavissa kuin yhdeltä toimittajalta, kun kysymyksessä on poikkeuksellisen kiireellinen hankinta, tai kun tavaran tai palvelun laatu ja hintataso ovat tiedossa (esim. vastaava hankinta on kilpailutettu 12 kk sisällä) ja hankinta tietyltä toimittajalta on niiden valossa selvästi edullinen. Kilpailuttamatta jätettävässä pienhankinnassa hankintayksikkö suorittaa hankinnan yhdeltä tai useammalta toimittajalta pyydetyn tarjouksen perusteella varsinaista tarjouskilpailua järjestämättä.
Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Sekä avoimesta tai rajoitetusta menettelystä että neuvottelumenettelystä aiheutuvat kustannukset nousisivat niin korkeiksi, ettei tarjouskilpailun avulla mahdollisesti saatavat paremmat hinta- tai muut ehdot ylittäisi kilpailun järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia.
Kevyen markkinatutkimuksen perusteella tunnistettiin toimija, joka on toteuttanut vuosien 2024-2025 aikana muun muassa Tampere Health -strategian tiekarttatyöskentelyn sekä Tampereen seudun elinkeinostrategian 2026-2030. Mainitut referenssit osoittavat hankkeen toteutuksen kannalta keskeisten sidosryhmien ja Tampere Health -ekosysteemin tuntemusta ja valmiutta käynnistää työ tehokkaasti. Hankintayksikön kannalta kysymyksessä on poikkeuksellisen kiireellinen hankinta. Hankkeen toimenpiteet toteutetaan aikavälillä 1.4.-16.6.2025. Hankkeen päättymisajankohta on asetettu rahoittajan toimesta, eikä sitä voi muuttaa.
Tampereen kaupungin strategisen elinkeinopolitiikan yksikkö pyysi edellä mainituin perustein tarjouksen palvelusta yhdeltä toimittajalta, WitMill Oy:ltä.
Saadun tarjouksen perusteella palvelu hankintaan WitMill Oy:ltä (Y-tunnus 2806631-9). Hankinnan kohteena on Tampere Health -ekosysteemin TKI-tilannekuvan muodostaminen.
Tarjouksen mukaisesti kohteena olevassa TKI-yhteistyön tilannekuvassa:
-
Tunnistetaan Pirkanmaan hyvinvointialueen, Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Business Tampereen rooleja sekä keskeisiä TKI-palveluita ja -rakenteita health-sektorille.
-
Kuvataan ylätasolla ko. organisaatioiden valittujen TKI-palvelujen palvelupolkua ja muodostetaan ko. toimijoiden kanssa ymmärrystä niiden toimivuudesta sekä mahdollisista päällekkäisyyksistä ja pullonkauloista.
-
Tunnistetaan ja kuvataan ko. organisaatioiden ja yritysten välisen TKI-yhteistyön keskeisimpiä haasteita ja niiden syitä.
-
Tunnistetaan parhaita, jo toimivia käytänteitä ja toimintamalleja TKI-yhteistyössä.
-
Ideoidaan konkreettisia kokeiluja, joilla TKI-yhteistyön haasteita voidaan ratkoa. Toimenpiteiden toteutuksessa keskeistä on toimijoiden välisen keskustelun lisääminen ja edellytysten luominen yhteistyön syventymiselle sekä toimenpiteiden aikana että niiden välissä.
Työmenetelmiä ovat mm. yksilö- ja ryhmähaastattelut, tietopohjan tuotanto, dokumenttianalyysi, verkkokyselyt sekä työpaja- ja kokoustyöskentely.
Strategisen elinkeinopolitiikan yksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi vasta päätöksenteon jälkeen ja asiakirjat ovat liikesalaisuuksia lukuun ottamatta julkisia sopimuksen tekemisen jälkeen sekä asianosaisjulkisia hankintapäätöksen jälkeen (laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999). Asiakirjoja säilytetään Tampereen kaupungin sähköisessä arkistossa.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii innovaatiojohtaja, jota vakanssia hoitaa tällä hetkellä Irene Impiö. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on yhteensä enintään 30 000 euroa. Hankinnan kustannukset maksetaan strategisen elinkeinopolitiikan kustannuspaikalta 113542.
Konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen (konsernijohtajan päätös 31.1.2025 § 21) mukaisesti ryhmän johtaja päättää johtamansa toiminnan osalta tavaroiden ja palvelujen hankinnoista enintään 60 000 euroon asti sekä sopimusten hyväksymisestä vuosisuunnitelman rajoissa.