Perustelut
Tamperelaiset urheilijat ja joukkueet saavuttavat usein menestystä kansainvälisissä tai valtakunnallisissa kilpailuissa. Tamperelaisten seurojen ja urheilijoiden menestyminen lisää Tampereen mainetta ja tunnettuutta aktiivisena ja urheilumyönteisenä kaupunkina ja siten osaltaan myös kaupungin vetovoimaa. Urheilusta kiinnostunutta yleisöä on paljon, ja erityisesti television tai verkon välittämiä kilpailuja seuraa usein satoja tuhansia, kansainvälisiä kilpailuja jopa miljoonia katsojia.
Kaupunginhallituksen päätöksellä 13.12.2021 § 575 on määritelty urheilumenestyksestä palkitsemisen periaatteet. Päätöksellä on määritelty käytännöt tamperelaisten tai tamperelaisseuroja edustavien urheilijoiden poikkeuksellisesta urheilumenestyksestä palkitsemisesta.
Käytäntö on osoittanut tarpeen päivittää palkitsemisen periaatteet. Yleisiä myöntöperusteita on tarkennettu sekä vastuutettu seura ilmoittamaan menestyksestä. Olympia- ja paralympialajien ulkopuolisten lajien osalta on tarkennettu, että palkitsemisessa huomioidaan lajin kansallinen ja kansainvälinen taso ja arvostus. Periaatteisiin lisättiin nuorten Euroopan-mestaruus- ja maailmanmestaruuskisoissa menestymisen palkitseminen. Lisäksi tarkennettiin tunnustuspalkintojen saajia poistamalla huoltajat ja tarkentamalla valmentaja päävalmentajaksi. Euroliigoihin pääseminen laajennettiin muuksi tamperelaisittain merkittäväksi urheilusuoritukseksi. Summakokonaisuus on keskimäärin entisellä tasolla.
Hallintosäännön (1.1.2025) 14 § 12. kohdan mukaisesti kaupunginhallitus päättää urheilumenestyksen huomioimisen periaatteista.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Urheilumenestyksestä palkitsemisen periaatteet hyväksytään liitteen mukaisesti.
Tällä päätöksellä kumotaan aikaisempi samaa asiaa koskeva kaupunginhallituksen päätös (13.12.2021 § 575).
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.