Päätöksen perustelut
Valtuutetuille ja varavaltuutetuille järjestetään perehdytystä valtuustokauden alussa. Pormestarin johtoryhmässä on 15.4.2025 linjattu, että uuden valtuuston perehdytystilaisuus eli hallintoseminaari 22.5.2025 Tampere-talossa siirretään pidettäväksi yön yli seminaarina 11.-12.6.2025 Hämeenlinnassa Alangolla. Tämän johdosta 22.5.2025 hallintoseminaari perutaan ja tällä päätöksellä kumotaan pormestarin 3.4.2025 § 44 tekemä päätös (TRE:1987/01.04.01/2025).
Valtuustolle järjestetään valtuustoseminaari 11.-12.6.2025 Hämeenlinnassa Aulangolla. Valtuustoseminaarissa on tarkoitus tarjota mahdollisuus uusien valtuutettujen tutustumiseen ja verkostoitumiseen, perehdyttää Tampereen kaupungin organisaatioon, oppia valtuutettuna toimimisesta sekä käydä läpi keskeisiä hallintoon ja päätöksentekoon liittyviä teemoja, kuten kunnan hallintoa ja päätöksentekoa säätelevät lait, Tampereen kaupungin eettiset periaatteet, kokousmenettely sekä viestintään liittyviä asioita. Seminaariin sisältyy myös talouden kokonaisuus sekä strategiatyöskentelyä ja -koulutusta. Yläteemoja on neljä: Esittäytymiset, Tampereen kaupungin toiminnan ja organisaation esittely, valtuutettuna toimiminen sekä talous, henkilöstö, hyvinvointijohtaminen ja strategia.
Monetran matkustuspalvelut käyttävät sopimushotelleja, joihin Scandic Aulanko kuuluu. Seminaarin ohjelma on ohessa liitteenä. Aulangon kustannusarvio 30 700 euroa on laskettu 100 henkilön mukaan ylimmän johdon linjauksen mukaisesti yhden henkilön huoneissa. Lisäksi luottamushenkilöiden osalta kuluja syntyy bussikuljetuksesta, luottamushenkilöpalkkioista, ansionmenetyskorvauksista, päivärahoista sekä muista kuluista. Palkkiot ovat arviolta 29 260 euroa, mikä pitää sisällään 67 valtuutetun ja 10 varavaltuutetun osallistumisen 380 euron palkkiolla. Päivärahakustannukset ovat arviolta 3234 euroa.
Kustannusarvio, ilman kaikkia kustannuksia ja korvauksia, on kokonaisuudessaan noin 63 194 euroa. Kustannukset tarkentuvat toteutuneiden kustannusten mukaan.
Hallintoseminaariin kutsutaan valtuutetut ja kustakin valtuustoryhmästä yksi varavaltuutettu jokaista alkavaa kymmentä valtuutettua kohden. Lisäksi seminaariin kutsutaan valtuustoryhmien sihteerit sekä konsernihallinnosta seminaarin koulutusteemoihin liittyvät keskeiset asiantuntijat.
Hallintosäännön palkkioliitteen mukaisesti luottamushenkilöille maksetaan valtuuston strategia- ja koulutustilaisuuksista yksinkertainen valtuuston kokouspalkkio tehdyn muistion perusteella. Valtuustoseminaarista 11.-12.6. maksetaan näin yksinkertainen 380 euron kokouspalkkio.
Valtuuston hyväksymien Luottamushenkilöiden koulutuksen ja opintomatkojen periaatteiden mukaisesti pormestarille on esitettävä matkan ohjelma, osanottajaluettelo ja kustannusarvio. Viranhaltijoiden osalta matkasuunnitelmat hyväksyy heidän esihenkilönsä. Edelleen valtuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti luottamushenkilö on velvollinen korvaamaan kaupungille peruuntuneesta matkasta aiheutuneet kustannukset, ellei peruuntuminen johdu lääkärintodistuksella osoitetusta sairaudesta tai muusta siihen rinnastettavasta pätevästä syystä.
Seminaarin järjestämisestä aiheutuvat kustannukset sekä luottamushenkilöiden kokouspalkkiot, KVTES:n mukaiset matkakustannusten korvaukset ja ansionmenetyskorvaukset maksetaan kustannuspaikalta 113101, Toimielimet yhteiset, sisäinen tilaus 20012, Luottamushenkilökoulutus.
Hallintosäännön 31 §:n perusteella pormestari päättää luottamushenkilöiden matkoista ja koulutuksista lukuun ottamatta tarkastuslautakuntaa.