Päätöksen perustelut
International House Tampereen kotoutumispalvelujen tehtävänä on vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja kansainvälisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneita henkilöitä. Asiakkaat tarvitsevat varsinkin alkuvaiheessa kotoutumista apua arjen asioiden hoitamisessa ja viranomaisasioinnissa. Kotoutumispalvelujen työntekijät tekevät alkuvaiheessa kotikäyntejä asiakkaan luokse ja työtä tarvittaessa myös jalkautuen. Asiakkaat ovat sekä aikuisia että lapsia. Toiminnan luonteen vuoksi on välttämätöntä, että kotoutumispalvelujen työntekijöillä on käytössään auto, jota käytetään muun muassa kiintiöpakolaisten ja perheenyhdistämistapausten vastaanottotilanteessa sekä tehtävissä, joita hoidetaan varauduttaessa vastaanottoon.
Edellä kuvatuista syistä International House Tampereen kotoutumispalvelut on sopinut Tampereen Infra Oy:n kanssa auton vuokrauksesta toistaiseksi voimassa olevaksi sopimuskaudeksi.
Tampereen Infra Oy:n kanssa tehtävässä hankinnassa on kyseessä lain julkisista hankinnoista 15 §:n mukainen sidosyksikköhankinta. Hankintaan ei sovelleta hankintalakia.
Ajoneuvon vuokrahinta on 505,60 euroa kuukaudessa. Vuokraan sisältyy määräaikaishuollot, normaalikulumisesta johtuvat korjaukset, renkaiden normaali kulutuksesta johtuvat uusimiset ja kausivaihdot, ajoneuvo- ja käyttövoimavero, liikennevakuutus, kolarikorjaukset (asiakkaan omavastuu 1500 €/vahinko), katsastukset, 24/7 vauriopäivystys ja rikkoontumisesta aiheutuva hinaus.
Sopimus ajoneuvon vuokrauksesta esitetään tehtäväksi Tampereen Infra Oy:n (y-tunnus 3022425-9) kanssa.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijana toimi koordinaattori Satu Kuusranta.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii palvelujohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Mari Taverne. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 6067,20 euroa vuodessa eli 24 268,80 euroa sopimuskauden aikana (laskettuna 4 vuoden mukaan).
Palvelujohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 30.4.2025 § 25, Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö 1.5.2025 alkaen.