Päätöksen perustelut
Kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtaja Teppo Rantanen:
Tampereen kaupungin tavoitteena on olla kansainvälisen tason tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jossa elämysten äärelle houkutellaan ympäri vuoden. Kaupunki toimii aktiivisesti yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa vahvistaakseen ja monipuolistaakseen tapahtumatarjontaa. Tapahtumilla on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia niin aluetalouteen kuin kaupungin imagoon ja yhteisöllisyyteen.
Koripallon miesten EM-kilpailut 2025 on jaettu neljän järjestäjämaan kesken: Kypros, Suomi, Puola ja Latvia. Tampereella pelataan yksi kisojen neljästä alkulohkosta. Muut lohkot pelataan Limassolissa Kyproksella, Wrocklavissa Puolassa ja Riiassa Latviassa, jossa pelataan myös kaikki kilpailujen loppuvaiheen ottelut. Tampereen lohkossa pelaa kuusi joukkuetta, ja kaikki lohkon pelit pelataan 27.8. - 3.9.2025 Nokia Arenalla. Tapahtuman yleisötavoite Tampereella on 100 000 katsojaa.
Tampereen kaupunki ja tapahtuman järjestämisestä vastaava ProBasket Oy ovat solmineet konsernijohtajan päätöksellä 7.6.2024 §123 hyväksytyn sopimuksen koripallon miesten EM-kilpailujen 2025 järjestelyistä. Sopimuksen mukaan osapuolet sitoutuvat solmimaan alkuvuoden 2025 aikana sopimuksen täydennysliitteen, jossa sovitaan tarkemmin osapuolten vastuista liittyen erilaisiin käytännön järjestelyihin tapahtumavuonna 2025. Sopimus liitteineen on salainen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 § 1 mom. 17 kohdan perusteella.
Sopimusta ja sen täydennysliitettä laadittaessa on arvioitu EU:n valtiontukisääntöjen ja hankintalainsäädännön vaikutusta sopimuksen sisältöön. Kyseessä on sekamuotoinen sopimus, joka koostuu yhteistyökumppanuudesta sekä urheilutapahtumien järjestelypalveluita koskevasta pienhankinnasta. Sopimuksen osat eivät ole erotettavissa toisistaan. Sopimuskokonaisuuden pääasiallisessa kohteessa, eli sopimuksen taloudellisessa painopisteessä, hankinnan arvo alittaa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 25 § 1 momentin 3 kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon eli kyseessä on liitteen E mukainen pienhankinta 92622000-7, Urheilutapahtumien järjestelypalvelut. Kilpailuttamatta jättämisen syynä on tapahtuman erityinen luonne. Kansainvälinen lajiliitto on myöntänyt järjestämisoikeuden kyseiselle järjestäjälle, jolloin vastaavaa palvelua ei ole saatavilla muilta toimittajilta.
Kaupungin osallistumisessa yhteistyöhön ei nähdä olevan kyse kielletystä valtiontuesta, sillä kaupunki mahdollistaa rahoituksellaan yhteistyön ja yksinoikeustapahtuman toteutumisen Tampereella. Tapahtumayhteistyöhön osallistumisen ei nähdä vääristävän kilpailua, sillä FIBA:lla ja sen kansallisella edustajalla Suomen Koripalloliitto ry:llä ja siten Koripalloliiton sataprosenttisesti omistamalla ProBasket Oy:lla, on yksinoikeus koripallon EM-kilpailujen järjestämiseen Suomessa.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle. Sopimuksen mukaisen yhteistyön käytännön tahoina kaupungin vastuiden osalta toimivat konsernihallinnon innovaatiot ja kilpailukyky -ryhmän tapahtumat ja kaupunkitila -tiimi.
Tampereen kaupunki tavoittelee tapahtumilla mm. yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin lisääntymistä, kaupungin imagon ja tunnettavuuden vahvistumista sekä elinkeinojen ja aluetalouden kasvua. Urheilun ja kulttuurin suurtapahtumien hankintaa ja yhteistöihin osallistumista koordinoi pormestarin nimeämä suurtapahtumatyöryhmä. Tapahtumia haettaessa ja kumppanuuksia määriteltäessä arvioidaan tapahtuman vaikutuksia ja riskejä aluetalouteen, Tampereen imagoon, ja alueen yhteisöllisyyteen tapahtumatoiminnan suuntaviivojen mukaisesti. Kaupunki toimii harkinnanvaraisesti yhteistyökumppanina kaupunkiin haettaville kansainvälisille ja kansallisille suurtapahtumille tai muilla tavoin merkittäville tapahtumille, joiden nähdään tukevan kaupungin strategisia tavoitteita. Yhteistyöhakemukset käsittelee suurtapahtumatyöryhmä.
Hallintosäännön (1.1.2025) 33 § 35)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä, ellei muualla toisin määrätä.