Päätöksen perustelut
Projektissa luodaan koulujen ja päiväkotien opettajille ja muille ryhmien vetäjille alusta, jolla esitellään ryhmille suunnattuja vierailukohteita ja mahdollistetaan näihin ilmoittautuminen. Alustalla korvataan vanhentuneita järjestelmiä ja puhelimitse tehtävää asiakaspalvelua yhteen järjestelmään.
Projektiin on yhdistynyt museoiden digitaalisen lipunmyynnin projekti, jota varten on tehty oma esiselvitys.
Sivistyspalveluiden toimintasäännön 5§:n mukaan projektin toteutuspäätös kuuluu kulttuurijohtajan tehtäviin.
Projektissa käsiteltävien henkilötietojen osalta henkilörekisterin vastaava viranhaltija on johtaja, sivistyspalveluiden palvelualue.
Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää tietohallintojohtaja, kun kyseessä on ict-kehittämismäärärahalla toteutettava projekti.
Projektin kokonaiskustannusarvio on 300 000 euroa, joka on kokonaan kaupungin sisäistä rahoitusta.
Projekti rahoitetaan tietohallintoyksikön Sivistypalveluiden salkulle allokoidusta keskitetystä ICT-kehittämismäärärahasta, yhteensä 300 000 euroa jakautuen vuosille 2024 60 000 euroa, 2025 170 000 euroa, 2026 70 000 euroa salkun johtoryhmän käsittelyn mukaisesti. Huomioitavaa on, että kunkin talousarviovuoden osalta projektin käyttöön allokoidaan määräraha salkun johtoryhmän erillisellä päätöksellä. Näin ollen tulevien vuosien 2026 määräraha on alustava varaus, joka tulee huomioida ko. vuoden talousarvion laadinnassa.
Projektin toteuttamisaika on 26.02.2025 – 31.12.2026.
Projektin strateginen omistaja on Sampo Terho ja operatiivinen omistaja on kehityspäällikkö Anna Szalay ja projekti toteutetaan kulttuurin palveluryhmässä.
Projektipäällikkönä toimii Hannu Sievänen.
Taloushallinnon yhteyshenkilö on taloussihteeri Henri Kukkonen
Projektipäällikön esihenkilönä toimii Kehittämispäällikkö Anna Szalay ja taloushallinnon yhteyshenkilön esihenkilönä palvelupäällikkö Sanna Sipilä.
Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle.
Projektiin liittyvien laskujen hyväksyntä kuuluu operatiiviselle omistajalle (Konsernijohtajan päätös 31.1.2025 § 21).
Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.
Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen Sivistyssalkun johtoryhmässä, 26.2.2025.