Perustelut
Tampereen kaupunki valmistautuu autonomisen liikenteen hyödyntämiseen ratikan liityntäliikenteessä. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on osoittaa robottiautoliikenteen toimivuus joukkoliikennepalveluna ja arvioida robottibussiliikenteen mahdollisuuksia taloudellisesta näkökulmasta tällä hetkellä.
Kyseessä on kehittämisprojekti, jonka tavoitteena on tuoda Hervantaan yksi korkean automaatiotason ajoneuvo (SAE L4). Tämä tarkoittaa, että ajoneuvo voi liikennöidä ilman turvakuljettajaa. Autonominen liikenne toteutetaan Lintuhytin asuinalueen ja Hervantajärven raitiotiepysäkin välillä palvelutasosuunnitelman mukaisesti.
Hankkeen tarkoituksena on tehdä automaattiliikenteestä kustannustehokasta, edistää siirtymistä automaattiliikenteen tuotantovaiheeseen ja integroida se osaksi kaupunkien liikennejärjestelmää. Projektin aikana tavoitteena on kerätä tarvittavaa tietoa ja osaamista autonomisen liikenteen kilpailuttamiseen, erityisesti Pirkkalan liityntäliikenteessä ja muissa vastaavissa kohteissa, kuten Hervannassa.
EU-rahoitteinen SHOW-hanke päättyi kesällä 2024. Kyseisessä hankkeessa liikennöitiin automaattiliikennettä turvakuljettajan kanssa. Nyt tehtävässä jatkokehityksessä hyödynnetään toteutettua etävalvontakeskusta ja sen laitteistoa. Tämä mahdollistaa seuraavan vaiheen testaamisen automaattiliikenteen tuotantoon siirtymisessä. Tarkoitus on ensimmäisen vuoden aikana liikennöidä automaattisesti ilman turvakuljettajaa. Remoted Oy:n robottibussipalvelu perustuu etävalvottuun automatisoituun ajoneuvoon ja sisältää kaiken tarvittavan “avaimet käteen” -periaatteella.
Hankkeen aikana selvitetään robottibussiliikennöinnin vaatimuksia ja niiden huomioon ottamista autonomisten liikennepalvelujen kilpailutuksissa.
Palveluntuottajana toimiva Remoted Oy on tarjonnut hankkeen seuraavasti:
- Hankkeen kokonaiskustannus: 430 000 € (alv. 0 %), sisältäen kahden vuoden option.
- Liikennöinti alkaa lokakuussa 2025 ja 1. vuoden sopimuskausi päättyy 31.10.2026.
- optiovuodet (2. ja 3. vuosi) 11/2026-10/28
- Kustannusten jakautuminen:
- Ensimmäinen 12 kk jakso: 200 000 € (alv. 0 %)
- Toinen 12 kk jakso: 115 000 € (alv. 0 %)
- Kolmas 12 kk jakso: 115 000 € (alv. 0 %)
Yksityiskohtainen aikataulu ja vaiheistus sovitaan elokuussa 2025. Hankkeen kesto on 12 kuukautta ja sitä voidaan jatkaa kahdella 12 kk:n optiojaksolla. Päätös optioiden käyttämisestä tulee tehdä kolme kuukautta ennen sopimuksen päättymistä.
Liikennöinti laskutetaan kuukausittain tasaerinä. 35 % ensimmäisen vuoden kustannuksista laskutetaan sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä.
Hankinta alittaa erityisalojen hankintalain (1398/2016) 13 pykälän mukaisen kynnysarvon, joten kyseessä on pienhankinta. Hankintaan sovelletaan kaupungin hankintaohjetta. Hankinnasta ei järjestetty tarjouskilpailua. Kyseessä on määräaikainen projektin jatkokehitys, ja huomioiden erikoisosaamisvaatimukset, markkinatilanne ja tarjouskilpailusta aiheutuvat kustannukset, ei kilpailuttaminen tuottaisi tässä vaiheessa lisäarvoa tai parempia ehtoja. Näin ollen hankinta esitetään toteutettavaksi suoraan Remoted Oy:n tarjouksen pohjalta ilman erillistä kilpailutusta.
On todettu, että Remoted Oy:n tarjous täyttää kaikki vaatimukset ja on kokonaistaloudellisesti hyväksyttävä. Koska tarjous vastaa hankinnan tarpeita ja sen ehdot ovat asianmukaiset, esitetään, että sopimus tehdään Remoted Oy:n kanssa.
Hankkeen kustannukset kohdistuvat kustannuspaikalle 111835.
Toimivalta: Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan johtosäännön 4 §:n 2 momentin 4) kohdan mukaan lautakunta päättää yksinomaan toimivalta-alueellansa harjoitettavan joukkoliikenteen hankinnasta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Periviita Mika, Joukkoliikennejohtaja
Sopimus hankkeesta solmitaan Remoted Oy:n (3305853–2) kanssa. Liikennöinti alkaa lokakuussa 2025. Hankkeen kesto on 12 kuukautta, ja sitä voidaan jatkaa kahdella vuodella. Päätös optioiden käyttämisestä tulee tehdä kolme kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Hankkeen kokonaiskustannus on 430 000 € (alv. 0 %), sisältäen kahden vuoden option.
Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään joukkoliikennepalveluryhmän joukkoliikennejohtaja, jota tehtävää tällä hetkellä hoitaa Mika Periviita.