Päätöksen perustelut
Projektilla vastataan kaupunkistrategian ”Luovien ihmisten koti” -kirjaukseen. Lisäksi sillä edistetään elämystalouden kehitysohjelman ja elämystalouden strategisen elinkeinopolitiikan tavoitteita IP-lähtöisen liiketoiminnan edistämisessä. Elämystalouden kehitysohjelmassa kaupungin tukirakenteita on vahvistettu lähinnä audiovisuaalisen ja pelialojen osalta. IP-lähtöisistä aloista musiikkiala on jäänyt näiden rakenteiden kehityksen osalta katveeseen, vaikka sen potentiaali aluetaloudessa työllistäjänä ja hyvinvoinnin tuottaja on suuri.
Projektin tavoiteltu lopputulos on parannettu musiikkialan elinkeinopoliittinen instrumentti, joka tässä hankkeessa on elämystalouden strategisen elinkeinopolitiikan painopistedokumentti. Sen tehtävä on parantaa alueellisia toimintamalleja, rakenteita ja instrumentteja musiikkiteollisuuden innovaatioiden edistämiseksi. Hanke toteutetaan yhteistyössä paikallisten musiikkialan pienten ja keskisuurten organisaatioiden kanssa sekä kansainvälisten kumppanikaupunkien kanssa.
Tampereen kaupunki on hankkeen osatoteuttaja ja vastaa yhteistyössä muiden osatoteuttajien kanssa hankkeen tavoitteiden toteutumisesta hankesuunnitelman mukaisesti. Projektin päätoteuttaja on Hamburg Music, ja muut osatoteuttajat Tampereen lisäksi ovat Val de Loire, Martinique (Ranska), Groningen (Hollanti), Ateena (Kreikka) ja Belgrad (Serbia).
Konsernihallinnon toimintasäännön (konsernijohtajan päätös 2.6.2025 § 108) 15 §:n mukaan projektin toteutuspäätös kuuluu kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtajan tehtäviin.
Projektissa ei käsitellä henkilötietoja.
Projektiin liittyvistä hankinnoista vastaa 4000 euroon asti projektipäällikkö Maiju Viiki, alle 15 000 euron hankinnoista vastaa kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki ja yli 15 000 euron hankinnoista vastaa johtaja Teppo Rantanen.
Projektin kokonaiskustannusarvio on 1 653 650 euroa, josta Tampereen osuus on 244 600 euroa, josta ulkoista Interreg Europe -rahoitusta on 195 680 euroa (rahoituspäätös 21.3.2025 03C0958, SONIC) ja omarahoitusosuutta 48 920 euroa. Kaupungin rahoitusosuudesta vastaa kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän vetovoimapalvelut-yksikkö, johon elämystalouden kehitysohjelma kuuluu.
Projektin toteuttamisaika on 1.5.2025 – 30.4.2029. Rahoitus on käytettävissä 31.7.2029 saakka eli rahoittajan määrittelemän päätösvaiheen loppuun saakka. Projektin varsinainen toiminta on kuitenkin päätettävä 30.4.2029 mennessä.
Projektin taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Kasperi Salo konsernihallinnon talousyksikön talouspalveluista.
Projektipäällikön ja projektiryhmän jäsenten esihenkilönä toimii Anna-Kaisa Heinämäki. Taloushallinnon yhteyshenkilön esihenkilönä toimii hänen vakituinen esihenkilönsä Sanna Sipilä.
Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti.
Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle.
Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.
Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen kaupunkisalkun johtoryhmässä 25.4.2025.