Tarkastuslautakunta, kokous 17.6.2025

Pöytäkirja on tarkastamaton

§ 60 Tarkastuslautakunnan kokoukset syksyllä 2025 

TRE:4876/00.00.03/2024

Lisätietoja päätöksestä

Kaupunginreviisori Heli Nikander puh 040 742 9930, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Hallintosäännön 117 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Hallintosäännön 116 §:n mukaan toimielimen kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.

Päätösehdotus oli

Esittelijä

  • Nikander Heli, Kaupunginreviisori

Tarkastuslautakunnan kokoukset syyskaudella 2025 pidetään Frenckellin kokoustiloissa, seuraavina päivinä alkaen kello 12.00: 12.8., 26.8., 9.9., 23.9. (varapäivä), 7.10, 28.10, 4.11., 25.11. ja 16.12.

Tarvittaessa kokouspaikka ja -tapa voi olla myös sähköinen kokous.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.