Perustelut
Kuntalain 30 §:n nojalla kaupunginhallitus voi asettaa toimikaudekseen toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Kuntalain 32 §:n mukaan toimikunta asetetaan enintään sen asettaneen toimielimen toimikaudeksi. Toimikunnan jäsenillä ei ole erityisiä vaalikelpoisuuden rajoituksia.
Kaupunginhallitus asetti 31.3.2025 § 149 elinkeinopoliittisen toimikunnan toimikauden 2023–2025 lopuksi ja sitä esitetään uudelleen asetettavaksi uuden kaupunginhallituksen toimikauden alkaessa. Kuntalain mukaisesti toimikunnan toimikausi voi olla enimmillään kaupunginhallituksen toimikauden mittainen. Elinvoiman palvelualue esitti toimikunnan toiminnan käynnistämistä vielä kauden 2023–2025 aikana. Tämä mahdollisti toiminnan perustan luomisen kokeneiden toimijoiden kanssa, ja toisaalta vahvisti yrittäjien roolia toimikunnan alkuvaiheessa, kun politiikan toimijat vaihtuvat heti alussa.
Pirkanmaan Yrittäjät ja Tampereen Yrittäjät ovat esittäneet toiveen yhteistyön tiivistämisestä Tampereen kaupungin kanssa. Useissa Pirkanmaan kunnissa toimii jo elinkeinopoliittinen työryhmä, jollaisen perustamista on ehdotettu elinvoiman palvelualueen toimesta myös Tampereelle. Toimikunnan tarkoituksena on luoda pysyvä rakenne yrittäjille tärkeiden asioiden käsittelyyn kaupungin kanssa, saada yritysten tietoa kaupungin käyttöön, parantaa kaupungin palveluiden kohdentamista ja kehittämistä tietopohjaisesti, lisätä Tampereen houkuttelevuutta yrittämisen näkökulmasta sekä vahvistaa eri toimijoiden yhteistyötä ja vähentää päällekkäistä tekemistä.
Toimikunnan tehtäviin kuuluu yritysvaikutusten arviointi kaupungin merkittävimmistä hankkeista ja investoinneista, yritystoiminnan toimintaedellytysten kehittäminen, hankintoihin liittyvä vuorovaikutus, kaavoitus-, yritystontti- ja liikenneinfrakatsaukset sekä yrittäjien ja kaupungin yhdyspintana toimiminen esimerkiksi yritysten osaajatarpeiden kartoituksessa, työllisyys- ja yrityspalveluiden yhteistyössä sekä toisen asteen ammatillisen koulutuksen kehittämisessä ja kasvuyritysten tukemisessa.
Toimikunta kokoontuu 4–6 kertaa vuodessa.
Tampereen Yrittäjiä edustavina asiantuntijajäseninä on toiminut Jani Autio, Sari Sorri, Mirka Lahti ja Martti Ahola. Tampereen kauppakamaria edustavina asiantuntijajäseninä on toiminut johtaja Markus Sjölund. Lisäksi on ollut 2 muuta asiantuntijajäsentä: liiketoiminnan kehitysjohtaja Marita Jaatinen Business Tampereelta sekä elinkeinoasioiden asiantuntija Elina Purho Pirkanmaan Yrittäjistä. Kaikki 7 asiantuntijajäsentä ovat ilmaisseet halukkuutensa jatkaa toimikunnan asiantuntijajäseninä tulevallakin toimikaudella.
Toimikunnan on laadittava kokouksistaan muistio. Toimikunnan sihteerinä toimii elinvoiman palvelualueelta määrätty henkilö. Toimikunnan sihteeri vastaa hallintosäännön luottamushenkilöiden palkkioliitteen mukaisista palkkioiden ja korvausten maksamisesta.
Naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain 4a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Toimikaudelle 2025–2027 asetetaan elinkeinopoliittinen toimikunta.
Toimikunnan jäseniksi valitaan elinvoiman palvelualueen lautakuntien apulaispormestari ja kolme muuta luottamushenkilöjäsentä.
Elinkeinopoliittisen toimikunnan puheenjohtajana toimii elinvoiman palvelualueen lautakuntien apulaispormestari.
Elinkeinopoliittisen toimikunnan jäsenistä valitaan toimikunnan varapuheenjohtaja.
Tampereen Yrittäjiä edustaviksi asiantuntijajäseniksi nimetään Jani Autio, Sari Sorri, Mirka Lahti ja Martti Ahola. Tampereen kauppakamaria edustavaksi asiantuntijajäseneksi nimetään johtaja Markus Sjölund. Lisäksi nimetään 2 muuta asiantuntijajäsentä: liiketoiminnan kehitysjohtaja Marita Jaatinen, Business Tampere sekä elinkeinoasioiden asiantuntija Elina Purho, Pirkanmaan Yrittäjät.
Toimikunnan sihteerinä toimii elinvoiman palvelualueen palvelujohtaja Elina Wallin tai muu palvelualueelta nimetty henkilö.
Toimikunnan kokouksissa on läsnäolo- ja puheoikeus elinvoiman palvelueen johtajalla, palvelujohtajalla, työllisyys- ja kasvujohtajalla, johtaja (ammatillinen koulutus) ja suunnittelujohtajalla.
Lausuntoja antaessaan toimikunta voi kuulla eri sidosryhmiä tai asiantuntijoita.
Päätös
Toimikaudelle 2025–2027 asetetaan elinkeinopoliittinen toimikunta.
Toimikunnan jäseniksi valittiin elinvoiman palvelualueen lautakuntien apulaispormestari sekä Mitja Tapio, Tuila Jaatinen ja Petri Rajala.
Elinkeinopoliittisen toimikunnan puheenjohtajana toimii elinvoiman palvelualueen lautakuntien apulaispormestari.
Elinkeinopoliittinen toimikunta valitsee asiantuntijajäsenistä toimikunnan varapuheenjohtajan.