§ 96 Nurmenkadun pysäköintikieltopäivitys

Lataa  Kuuntele 

TRE:4013/08.01.02/2024

Päätöspäivämäärä

19.6.2025

Päätöksen tekijä

Suunnittelupäällikkö, Kaupunkiympäristön palvelualue, liikennejärjestelmän suunnittelu

Valmistelijan yhteystiedot

Erikoissuunnittelija Tuula Somppi, puh. 040 800 7579, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Suunnittelupäällikkö Ari Vandell, puh. 040 564 4518, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Nurmenkadulle lisättiin syksyllä 2024 pysäköintikieltoja siten, että itäpuoli kiellettiin kokonaan ja länsipuolella kiellettiin kadun molemmat päät. Pohjoispään pysäköintikielto on 20 metrin määrämittainen, jonka jälkeen pysäköinti on vapaata. Tämä rajoittamaton pysäköintiosuus on palautteen mukaan todettu näkemien kannalta heikoksi ja kadussa olevan kaarteen kohdalla jopa vaaralliseksi.

Jotta Nurmenkadun liikennöinti niin ajoneuvoille kuin jalankulkijoille saadaan turvallisemmaksi, poistetaan Veisunkadun liittymästä 20 metrin määrämitta, jolloin pysäköintikielto on voimassa Nurmenkujalle saakka. Nurmenkujasta etelään päin pysäköinti säilyy rajoittamattomana nykyiseen pysäköintikieltomerkkiin saakka eli noin 30 metrin matkalla.

Pysäköintiä ei haluttu kokonaan kieltää Nurmenkadulla, koska sen jälkeen olisi ollut erittäin suuri todennäköisyys, että ajonopeudet olisivat kasvaneet sekä myös liikennemäärä lisääntynyt, koska Nurmenkadusta olisi muodostunut esteetön oikotie Veisunkadun ja Hylliniitynkadun välille. Pysäköidyt ajoneuvot toimivat täten myös hidasteina kadulla.

Liikennemerkkimuutos toteutetaan 19.6.2025 päivitetyn suunnitelman 19/22686 mukaisesti.

Päätös

Nurmenkadun liikennemerkkimuutos toteutetaan 19.6.2025 päivitetyn suunnitelman 19/22686 mukaisesti.

 

Päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää (TLL 193 § 2 mom.).

Allekirjoitus

Suunnittelupäällikkö Ari Vandell

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku


Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). 

Viranomainen saa lisäksi vaatia oikaisua, jos laissa niin säädetään tai jos muutoksenhakuoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.


Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätöksen tehneeltä viranomaiselta. 

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi.

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. 

Yleistiedoksiannon osalta tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä päätöksen julkaisemisesta Tampereen kaupungin verkkosivuilla.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.