Päätöksen perustelut
Teknologioiden kehittymisen myötä mahdollistuvat uudenlaiset palvelut, joissa fyysinen ja virtuaalinen todellisuus limittyvät toisiinsa. Tätä käynnissä olevaa kehitystä, sen tavoitetilaa, kutsutaan Euroopan Unionissa Citiverseksi. Tampereen kaupunki on tässä kehitystyössä globaali edelläkävijä. Näin halutaan vahvistaa ja turvata uusien teknologisten sovellutusten käyttöä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla, kaupungin perustehtävää ja strategisia tavoitteita toteuttaen.
Tampereen kaupungin organisaatioissa on käynnissä ja suunnitteilla useita toisiinsa liittyviä Citiverse-hankkeita ja toteutuksia. Näiden hankkeiden välillä on merkittäviä keskinäisriippuvuuksia, mikä tekee kokonaisuudesta monimutkaisen ja jatkuvasti muuttuvan. Osa riippuvuuksista on jo tunnistettu, mutta osa on edelleen piileviä, mikä vaikeuttaa kokonaisuuden hallintaa.
Kevään 2025 aikana toteutettiin kaksi työpajaa, joissa yhteensä lähes 70 asiantuntijaa kaupungin eri yksiköistä käsitteli teeman ympärillä tehtävän työn nykytilaa. Keskeisimmäksi kehityskohteeksi tunnistettiin se, että tehokas kehitystyö edellyttää tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden välillä sekä konkreettisia välineitä sen tueksi. Tällä hetkellä hankkeiden väliset suhteet, prioriteetit ja riippuvuudet eivät ole riittävän näkyviä tai jaettuja eri sidosryhmien kesken. Tämä lisää riskiä päällekkäiselle työlle, resurssien tehottomalle käytölle ja strategisten tavoitteiden hämärtymiselle.
Älykaupunki kaupunkilaisille -kehitysohjelma pyysi tarjousta systeemisen portfoliohallinnan tuesta Citiverse-kehitystyön johtamisessa sopimuskaudeksi 1.9.2025 - 30.11.2025. Hankinnan tavoitteena on analysoida olemassa olevia, yhteisissä työpajoissa tunnistettuja kehitysaihioita sekä muodostaa niistä selkeämpi ja jaettu kokonaiskuva.
Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 § 1 mom. 1-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.
Citiverse on aihealueena vielä uusi, eikä siihen liittyvää erityisosaamista ole laajasti markkinoilla. Capgemini on mukana YK:n alaisen ITU:n Citiverse-strategiatyössä Tampereen kaupungin tapaan. Toiminnallisista ja taloudellisista syistä päätettiin kysyä tarjousta suoraan Capgemini Finland Oy:ltä. Toimittaja tuntee kaupugin ICT-toimintaympäristön, sillä se on yksi kilpailutetun puitejärjestelyn toimittajista, eikä nyt hankittavassa asiantuntijatyössä tarvitse varata resurssia Citiverse-aihealueeseen perehtymiselle.
Hankittava asiantuntijatyö sisältää kehitysaihioiden kypsyyden arviointia, niiden välisten riippuvuuksien tunnistamista sekä jalostamista konkreettisiksi tiekartoiksi ja kehityspoluiksi. Lisäksi työn aikana tarkastellaan tiedonhallinnan sekä ohjauksen tarpeita. Lopputuloksena syntyy yhteinen ymmärrys ja dokumentoitu jäsennys kehityskokonaisuudesta, joka tukee strategista päätöksentekoa ja kehitystyön vaikuttavuuden johtamista. Työn kokonäismäärä on noin 40 henkilötyöpäivää ja se toteutetaan kolmen kuukauden kuluessa marraskuun 2025 loppuun mennessä. Hankinnan kokonaisarvo on 28 800 euroa.
Tarjous täyttää tilaajan vaatimukset ja on hinnaltaan ja muilta ehdoiltaan hyväksyttävissä.
Sopimus Systeeminen portfoliohallinnan tuki Citiverse-käyttötapausten hallinnassa esitetään tehtäväksi Capgemini Finland Oy:n kanssa (Y-tunnus 1628142-5).
Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Hankinnan valmistelijana toimi ohjelmapäällikkö Outi Valkama. Asiantuntijoina toimivat kehittämispäällikkö Tiia Joki ja kehittämispäällikkö Vesa-Matti Ruottinen.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii innovaatiojohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Irene Impiö. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 28 800 euroa sopimuskauden aikana.
Konsernihallinnon toimintasäännön delegointiliitteen (konsernijohtajan päätös 2.6.2025 § 108) mukaisesti ryhmän johtaja päättää johtamansa toiminnan osalta tavaroiden ja palvelujen hankinnoista enintään 60 000 euroon asti sekä sopimusten hyväksymisestä vuosisuunnitelman rajoissa.