Päätöksen perustelut
URBAN PROSUMERS -projektin toteutuksen hyväksyminen:
Projektin tavoitteena on vahvistaa asukkaiden ja yhteisöjen roolia ilmastoratkaisujen tuottajina. Hanke edistää kansalaisten osallistumista, tekee heidän ilmastotoimijuutensa näkyväksi ja syventää kaupungin ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.
Asukkaat ja paikalliset toimijat osallistuvat aktiivisesti ratkaisujen kehittämiseen kestävän liikkumisen, ruokajärjestelmien ja energian teemoissa. Yhteiskehittämisen ja tutkimuksen keinoin tuetaan siirtymää kohti osallistavaa ja kestävää kaupunkia, jossa ihmiset toimivat sekä kestävyysratkaisujen kuluttajina että tuottajina – prosumereina.
Hankkeessa rakennetaan uudenlainen osaamisen siirron malli (Knowledge Transfer Hub), joka kokoaa yhteen kaupungin, korkeakoulut, yhteisöt ja muut paikalliset toimijat. Tampereen kaupungin rooli keskittyy paikallisten tarpeiden tunnistamiseen, yhteiskehittämiseen ja kokeilujen tukemiseen erityisesti kolmessa teemassa: liikkuminen, energia ja ruoka. Hanke tukee kaupungin hiilineutraaliustavoitteita ja vahvistaa osallistavaa ilmastotyötä. Sen tulokset ovat sovellettavissa myös muissa missiokaupungeissa Suomessa ja Euroopassa.
Projektia koordinoi Tampereen korkeakouluyhteisö sr.. Tampereen kaupunki osallistuu projektiin osatoteuttajana. Muita osatoteuttajia ovat Tampereen ammattikorkeakoulu Oy, Ekokumppanit Oy ja MDI Public, FCG Finnish Consulting Group Ltd.
Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön 5 §:n mukaan projektin toteutuspäätös kuuluu ympäristöjohtajan tehtäviin (Kaupunkiympäristön palvelualueen johtajan päätös 3.3.2025 § 40).
Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää ympäristöjohtaja. Alle 15 000 euron hankinnoissa hankintaoikeus on ilmasto- ja ympäristöpäälliköllä.
Projektin kokonaiskustannukset ovat 1 999 847,25 euroa, josta Tampereen kaupungin budjetti on 159 998,75 euroa, omarahoitus on 0 Euroa. Budjetti jakautuu ajallisesti seuraavasti: 2025: 21 993,02 euroa, 2026: 80 302,75 euroa, 2027: 50 315,55 euroa, 2028: 7 387,43 euroa.
Projektin toteuttamisaika on 01.10.2025-31.03.2028. Kokonaiskesto on 30 kuukautta, joista Tampereen kaupungin henkilöstökustannuksiin on varattu rahoitusta 27 kuukaudelle. Kaupungin osalta varsinainen toiminta ja raportointi pyritään saattamaan päätökseen 31.12.2027 mennessä. Horisontti Eurooppa -rahoitus on käytettävissä 31.3.2028 saakka.
Projektin operatiivinen omistaja on ilmasto- ja ympäristöpäällikkö Laura Inha. Projektipäällikkö nimetään myöhemmin, hänet pyritään palkkaamaan sisäisellä rekrytoinnilla.
Projektipäällikön esihenkilönä toimii ilmasto- ja ympäristöpäällikkö Laura Inha.
Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Heidi Karppi konsernihallinnon talousyksiköstä.
Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti. Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle.
Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.
Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen Kaupunkiympäristön palvelualueen kehittämisen johtoryhmässä 25.4.2025.
URBAN PROSUMERS -projektin partnerisopimuksen hyväksyminen:
Projektin koordinaattori on laatinut esityksen yhteistyösopimuksesta, jossa sopijaosapuolina ovat edellä mainitut projektin koordinaattori ja osatoteuttajat. Sopimuksessa sovitaan toteuttajien välisen kumppanuuden organisoinnista sekä määräyksistä projektin asianmukaisen toteuttamisen varmistamiseksi. Projektin koordinaattori ja osatoteuttajat sitoutuvat tekemään kaikkensa projektin toteuttamiseksi yhdessä projektisuunnitelman mukaisesti ja tukemaan toisiaan projektin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tampereen kaupunki sitoutuu sopimuksessa määriteltyihin projektin osatoteuttajien velvollisuuksiin. Allekirjoittamalla sopimuksen Tampereen kaupunki vakuuttaa, että se tuntee ja noudattaa projektin Consortium Agreementin sisältöä ja määräyksiä, tuntee projektisuunnitelman ja noudattaa sitä sekä sitoutuu ilmoittamaan projektin koordinaattorille välittömästi kaikista projektin toteuttamiseen vaikuttavista muutoksista.
Tampereen kaupunki valtuuttaa tällä päätöksellä Tampereen korkeakoulusäätiö sr:n projektin koordinaattorina edustamaan Tampereen kaupunkia projektissa sopimuksessa määritellyllä tavalla. Organisaatiosta tulee konsortiosopimuksen osapuoli, kun konsortiosopimuksen allekirjoittaa organisaation asianmukaisesti valtuutettu edustaja. Konsortiosopimus on voimassa, kunnes kaikki osapuolten rahoitussopimuksen ja konsortiosopimuksen mukaiset velvoitteet on täysimääräisesti täytetty.
Ympäristöjohtajan päätösvalta asiassa perustuu kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntöön, 5 § (Kaupunkiympäristön palvelualueen johtajan päätös 3.3.2025 § 40).