§ 127 Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ja Virtain kaupungin välisen vuokrasopimuksen liitteen hyväksyminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:4172/02.07.03/2025

Päätöspäivämäärä

31.7.2025

Päätöksen tekijä

Johtaja, ammatillinen koulutus

Valmistelijan yhteystiedot

Palveluverkkojohtaja Jari Sisso,​ p. 0400 590 088,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johtaja,​ ammatillinen koulutus Kirsi Viskari,​ p. 0400 376 420,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tredun Virtain kampus toimii tällä hetkellä Tredu-Kiinteistö Oy:n omistamissa tiloissa osoitteessa Sipiläntie 1, Virrat. Toiminnan jatkumista ko. kiinteistössä on tarkastelu useaan otteeseen mm. kiinteistöön liittyvien korjaustarpeiden vuoksi. Selvityksissä on todettu, että kiinteistön raskaalle peruskorjaukselle ei ole taloudellisia edellytyksiä.

Elinvoima- ja osaamislautakunnan 9.3.2022 tekemän päätöksen mukaisesti Tredu on jatkanut yhteistyössä Virtain kaupungin kanssa erilaisten pedagogisten ratkaisujen ja pienempien tilaratkaisujen etsimistä ammatillisen koulutuksen järjestämiseksi Virroilla peruskorjaustarpeet huomioon ottaen, siten että Tredun nykyisten käytössä olevien tilojen osalta vuokranmaksu päättyisi vuoteen 2025 mennessä. Selvityksistä huolimatta sopivia vaihtoehtoisia tiloja ei kuitenkaan ole löytynyt.

Virtain kaupunki on tehnyt ko. kiinteistöstä ostotarjouksen kevään 2025 aikana Tredu-Kiinteistö Oy:lle. Tredun ja Virtain kaupungin välissä neuvotteluissa on käyty keskusteluja siitä, miten kiinteistökaupan toteutuessaan mahdollistetaan ammatillisen koulutuksen järjestämisen jatkuminen nykyisissä tiloissa. Neuvotteluissa on linjattu, että osapuolet sitoutuvat neuvottelemaan yhteisesti tilojen käytöstä ja tarvittavista korjauksista niillä periaatteilla, että vuokralaisen kokonaisvuokrakulut eivät nousisi nykytasoa korkeammaksi.

Tredu-Kiinteistö Oy:llä on voimassa olevan vuokrasopimuksen mukaisesti oikeus siirtää Tredun vuokrasopimus kolmannelle osapuolelle. Virtain kaupunki on esittänyt, että kiinteistökaupan toteutuessa, 27.10.2020 allekirjoitettu voimassa oleva vuokrasopimus jäisi pääsääntöisesti voimaan. Kaupunki kuitenkin esittää, että tilojen vuokra-aika olisi määräaikainen 31.12.2030 saakka ja vuokra-aikana Tredu sitoutuisi järjestämään ko. tiloissa toisen asteen koulutusta. Tämä muutos lisättäisiin vuokrasopimukseen erillisenä liitteenä. Liitteen hyväksyminen on ehtona Virtain kaupungin ja Tredu-Kiinteistöt Oy:n välisen kiinteistökaupan toteutumiselle. Vuokrasopimuksen liite on tämän päätöksen liitteenä.

Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätösten 21.8.2019 § 106 ja 23.10.2019 § 144 perusteella johtaja, ammatillinen koulutus päättää rakennusten, tilojen ja niihin liittyvien alueiden vuokraamisesta Tampereen seudun ammattiopiston toimintaa varten elinkeino- ja osaamislautakunnan tekemän palveluverkkolinjauksen mukaisesti.

Hallintosäännön 147 §:n mukaan viranhaltija tai hänen määräämänsä allekirjoittaa päätökset, sopimukset, sitoumukset ja muut asiakirjat päättämissään asioissa.

Päätös

Hyväksytään Tampereen seudun ammattiopisto Tredun ja Virtain kaupungin välisen vuokrasopimuksen liite.

Vuokrasopimuksen liite sitoo Tampereen kaupunkia kuitenkin vasta,​ kun sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman. 

Allekirjoitus

Johtaja Kirsi Viskari

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.