Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungille on Pohjola Vakuutus Oy:n toimesta esitetty 5.3.2025 päivätty takaisinsaantivaatimus koskien liukastumisvahinkoa. Vahingonkärsijä on liukastunut pyöräillessään Ratinanrannassa 4.11.2025 noin klo 16:30. Vahingonkärsijän mukaan väylä oli hiekoittamaton ja jäinen.
Takaisinsaantivaatimus on tällä hetkellä 1 921,70 euroa perustuen vakuutusyhtiön vahingonkärsijän työnantajan lakisääteisen tapaturmavakuutuksen perusteella vahingonkärsijälle maksettuihin korvauksiin.
Vakuutusyhtiö perustelee vaatimustaan sillä, että liukastuminen on sen mukaan johtunut kävelytien kunnossapitovelvollisuuden laiminlyönnistä.
Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.
Kunnossapitäjän (Tampereen Infra Oy) selvityksen ja saatujen GPS-tietojen mukaan kyseisessä kohdassa ei ole suoritettu liukkaudentorjuntatoimenpiteitä tapahtumapäivänä 04.11.2024. Sää- ja olosuhdetietojen mukaan tapahtumahetkenä keli on ollut selkeää ja ilmanlämpötila ollut +0,5°C. Tapahtumapäivänä ilman lämpötila on ollut vuorotellen plussalla ja pakkasella.
Työtapaturma- ja ammattitautilain mukaan vakuutuslaitoksella, joka on maksanut vahingosta korvausta, on oikeus saada maksamansa korvaus takaisin siltä, joka on korvausvastuussa vahingoittuneelle vahingonkorvauslain tai muun lain nojalla. Takautumiskorvaus voi kuitenkin olla enintään sen suuruinen, mitä korvausvastuussa oleva olisi velvollinen korvaamaan vahingoittuneelle.
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että vakuutusyhtiön esittämä takaisinsaantivaatimus tulee hyväksyä niiltä osin, kuin kaupunki olisi ollut velvollinen korvaamaan vahingosta aiheutuneita kustannuksia vahingonkärsijälle.
Kaupungin korvausvastuu tässä tapauksessa kattaa 228,50 euroa sairaanhoitokuluja julkisen terveydenhuollon taksan mukaisesti sekä 525,00 euroa ansionmenetyksestä. Yhteensä kaupungin korvausvastuu vahingosta on 753,50 euroa.
Sovelletut säännökset:
Työtapaturma- ja ammattitautilaki (459/2015) 270 § 1 momentti.
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.
Toimivalta:
Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4).