Päätöksen perustelut
Projektin taustalla C6-kaupunkien ja valtion välinen strateginen allianssikumppanuus, joka perustuu kaupunkien aloitteeseen ja jonka kautta kautta luodaan kasvua koko Suomeen, asetetaan yhteiset tavoitteet sekä toteutetaan yhdessä valittuja toimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Allianssiyhteistyön hallituskauden tavoitteena on C6 ja valtion yhteistyössä saada 1000 työnantajaa kohtaantoa tukevien kansainvälisen työvoiman rekrytoinnin palveluiden piiriin hallituskauden aikana. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää aluekohtaisia toimia, mutta sen lisäksi C6 kaupunkien yhteistä koordinaatiota, jotta saavutetaan mahdollisimman hyvä tulos ja varmistetaan toiminnan jatkuminen.
C6-kaupunkien pyynnöstä kauppakamarit ovat tehneet ehdotuksen siitä, miten C6-kaupunkien välinen koordinaatio voidaan tehokkaalla tavalla järjestää huomioon ottaen alueiden erilaiset toimintaympäristöt ja yritysyhteistyömallit.
Palvelujohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 16.6.2025 § 34 Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö, jonka 5 §:n mukaan projektin omistaa ja omistajan päätöksenteosta vastaa toimivaltansa perusteella se konserniyksikön, palvelualueen, palveluryhmän tai sen alaisen yksikön virkasuhteinen johtaja, jonka alaista toimintaa tai palveluja projektilla pääosin muutetaan tai uudistetaan, ellei muualla ole toisin määrätty.
Projektissa käsiteltävien henkilötietojen osalta henkilörekisterin vastaava viranhaltija on Nuppu Suvanto.
Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää Nuppu Suvanto ja Mari Taverne.
Projektin kokonaiskustannusarvio on 116188,80 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 92951,04 € ja Tampereen kaupungin osuus on 23237,76 €.
Projektia rahoittaa Uudenmaan Liitto Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen (AKKE) rahoituksesta (92951,04 € ja 111/07.00.03.02/2025) ja kaupungin rahoitusosuudesta vastaa Tampereen Työllisyys- ja Kasvupalveluissa Kansainvälisen osaamisen palveluyksikkö, Työnantaja ja osaajapalvelut (23237,76 €). Rahoitus on käytettävissä 31.12.2025 saakka.
Projektin operatiivinen omistaja on palvelujohtaja Mari Taverne.
Projektipäälliköksi nimetään Nuppu Suvanto.
Projektiryhmään nimetään Mirella Mellonmaa ja Joona Tornberg (1.8. asti, sitä ennen Karen Ahtiainen)
Projektin ohjausryhmänä toimii Kansainvälisen työvoiman rekrytoinnin C6 & valtio -allianssin ohjausryhmä, jossa jäseninä ovat C6-kaupunkien sekä Work in Finlandin (Business Finland ja Keha) edustajat ja Tampereelta Mari Taverne.
Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Heidi Karppi konsernihallinnon tukipalveluista.
Projektipäällikön esihenkilönä toimii Mari Taverne ja projektiryhmän jäsenten Nuppu Suvanto ja taloushallinnon yhteyshenkilön esihenkilönä hänen vakituinen esihenkilönsä palvelupäällikkö Sanna Sipilä.
Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti.
Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle.
Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.
Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen Työllisyys- ja Kasvupalveluiden johtoryhmässä 19.8.2025.