Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 11.9.2025

§ 112 Asiavirheen korjaaminen kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tekemästä avustuspäätöksestä, Suomen Jääkiekkomuseo ry 

TRE:4673/12.03.00/2024

Valmistelija

  • Terho Sampo, Kulttuurijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kulttuurijohtaja Sampo Terho, puh. 040 750 5254, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Hallintosihteeri Kalle Kaunisto, puh. 040 485 1059, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Perustelut

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on myöntänyt (22.1.2025 § 5) Suomen Jääkiekkomuseo ry:lle vuodelle 2025 raha-avustusta 39 300 euroa ja tila-avustusta 73 899 euroa.

Suomen Jääkiekkomuseo ry oli hakenut avustusta 143 000 euroa.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen perustelujen mukaan Suomen Jääkiekkomuseo ry on ollut uusi avustettava yhteisö. Tampereen kaupungin Historiallisilla museoilla ja Suomen jääkiekkomuseolla on ollut vuodesta 2002 asti voimassa ollut sopimus siitä, että Jääkiekkomuseo saa Vapriikin tiloja maksutta käyttöönsä. Tämän lisäksi heille tarjotaan tukipalveluja vastikkeetta.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen perustelujen mukaan tavoitteena on ollut, että sopimus muutetaan Hyvän hallintotavan edellyttämäksi normaaliksi ostopalvelu- ja vuokrasopimukseksi. Perustelujen mukaan sopimusmuutoksen vuoksi myönnettäisiin 39 300 euroa yleisavustusta ja 73 899 euroa tila-avustusta. Perusteluissa on vielä todettu, että siirrot tehdään Kulttuurin palveluryhmän sisäisinä ja niillä ei ole talousarviovaikutuksia.

Asiavirhe johtuu siitä, että Suomen Jääkiekkomuseo ry:lle esitetty raha-avustus on ollut liian pieni kattaakseen Historiallisten museoiden Suomen Jääkiekkomuseo ry:lle tarjoaman palvelun arvonlisäveroineen. Esitetty ja lautakunnan esityksen mukaan päättämä raha-avustus on ollut liian pieni, koska esitetyn raha-avustuksen määrässä ei ollut huomioitu palvelumyynnin arvonlisäveron määrää. Siirtoja ei voitukaan tehdä Kulttuurin palveluryhmän sisäisinä. Kun Historialliset museot laskuttaa Suomen Jääkiekkomuseo ry:tä sille myymistään palveluista, on Historiallisten museoiden laskutettava palvelunmyynnistä ulkoisella myyntilaskulla arvonlisävero ja Suomen Jääkiekkomuseo ry:n se maksettava. Arvonlisäveron, 25,5 %, määrä 39 300 eurosta on 10 021,50 euroa.

Suomen Jääkiekkomuseo ry:lle olisi tullut esittää maksettavaksi raha-avustusta 49 321,50 euroa esitetyn 39 300 euron sijasta (39 300 euroa + 10 021,50 alv). Tila-avustuksen määrä, 73 899 euroa, on ollut oikein.

Alkuperäinen Tampereen kaupungin ja Suomen Jääkiekkomuseo ry:n välinen sopimus on hyväksytty kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 3.12.2002 (Dnro KUVATO 8289/729/2002). Tampereen kaupunki ja Suomen Jääkiekkomuseo ry ovat neuvotelleet vuoden 2002 sopimuksen muuttamiseksi hyvän hallintotavan edellyttämäksi normaaliksi ostopalvelu- ja vuokrasopimukseksi.

Hallintosäännön (2.9.2025) 16 §:n 4 kohdan mukaan lautakunta päättää avustusten ja tukien myöntämisperusteista ja myöntämisestä kaupunginhallituksen määräämien yleisten periaatteiden mukaisesti oman tehtäväalueensa osalta.

Koska kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää avustusten myöntämisestä, ei neuvotteluissa Suomen Jääkiekkomuseo ry:n kanssa ole voitu sopia raha-avustuksen, eli tässä tapauksessa taidelaitosten yleisavustuksen, tai tila-avustuksen määrästä.

Neuvotteluissa ei näin ollen ole voitu sitoutua siihen, että raha-avustus kattaa palvelun kustannuksen tai tila-avustus vuokrakustannuksen. Tarkoitus on kuitenkin ollut, että vuodelle 2025 Suomen Jääkiekkomuseo ry:lle myönnettäväksi esitettävät avustukset esitetään maksettavaksi täysimääräisesti siten, että mikäli kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää myöntää avustukset esitetyn mukaisesti, tilojen osalta Suomen Jääkiekkomuseo ry:lle ei jää vuokranmaksuvelvollisuutta Tampereen kaupungille ja että myytävistä palveluista ei aiheudu lisäkulua.

Neuvotteluissa ei ole ollut esillä, että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle esitettäisiin muutosta aiemmin sovittuun käytäntöön eli siihen, että Suomen Jääkiekkomuseo ry saa tiloja maksutta käyttöönsä tai että se saa tukipalveluja vastikkeetta, eikä tällainen muutostavoite ilmene kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 22.1.2025 § 5 päätöksen perusteluista.

Vuokrasopimusluonnoksessa on seuraavat kirjaukset avustusten myöntämisestä ja vuokran maksusta. Kulttuuriavustusten myöntämisperusteiden mukaisesti kaupungin tiloissa toimiville kulttuuriyhteisöille voidaan myöntää yleisavustuksen osana tai sen sijaan tila-avustusta. Tila-avustuksen saajan tulee täyttää yleisavustuksen saamisen ehdot. Mikäli kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta myöntää vuokratuen eli tila-avustuksen täysimääräisenä, ei vuokralaiselle jää vuokranmaksuvelvollisuutta. Kulttuurin palveluryhmä maksaa avustuksena myönnettävän vuokraosuuden kaupungin sisäisenä vuokrana suoraan Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmälle. Mikäli lautakunta painavasta syystä päättää olla myöntämättä avustusta kalenterivuodelle, eikä vuokraaja kolmen kuukauden kuluessa löydä korvaavaa rahoitusta, siirtyy vuokrakohde vuokravastuineen koko kalenterivuoden osalta Historiallisten museoiden käyttöön. Vuokrakohde on kaupungin sisäisesti vuokrattu kulttuurin palveluryhmälle, johon Historialliset museot kuuluu, ja se on osa kaupungin avustamia kulttuuritiloja.

Palvelusopimus on vielä osin kesken. Siihen on suunniteltu saman tyyppistä kirjausta.

Avustuksena maksettava tuki vuokraukseen ja palveluun eroavat toisistaan.

Tila-avustuskäytäntö on päivitetty Tampereen kaupungin kulttuuriavustusten myöntämisperusteisiin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa 29.11.2023 § 54. Tavoitteena on ollut avoimuuden lisääminen, kun tila-avustussumma tulee näkyväksi. Kulttuurin palveluryhmä maksaa avustuksena myönnettävän vuokraosuuden kaupungin sisäisenä vuokrana suoraan Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka -palveluryhmälle. Kulttuuriavustusten myöntämisperusteita on sittemmin päivitetty 13.11.2024 § 135. Tuolloin ei ole tehty tämän asian kannalta merkityksellisiä muutoksia.

Kulttuuriavustusten myöntämisperusteissa ei mainita palveluavustusta, joka olisi verrattavissa tila-avustukseen. Tästä syystä avustus maksetaan rahana, palvelu laskutetaan ja palvelumyynnin laskuun lisätään arvonlisävero.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Savisaari Lauri, Johtaja

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksessä 22.1.2025 § 5 oleva asiavirhe korjataan hallintolain (434/2003) 50 §:n ja 52 §:n nojalla. Päätös poistetaan asiavirheen vuoksi ja asia ratkaistaan uudelleen Suomen Jääkiekkomuseo ry:n osalta. Muiden avustuksensaajien osalta ei tehdä muutoksia.

Vuoden 2025 Taidelaitosten yleisavustuksena Suomen Jääkiekkomuseo ry:lle esitetään maksettavaksi raha-avustusta 49 321,50 euroa esitetyn 39 300 euron sijasta (39 300 euroa + 10 021,50 alv). Tila-avustuksen määrä, 73 899 euroa, esitetään pysyvän ennallaan.

Avustusten maksatus voidaan aloittaa ennen päätöksen lainvoimaisuutta sillä ehdolla, että avustuksen saaja sitoutuu palauttamaan saamansa avustuksen, mikäli päätös muuttuu muutoksenhaun vuoksi.

Todetaan, että Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päätöksen 22.1.2025 § 5 poistamisella ja nyt tehdyllä uudella, korjatulla päätöksellä ei ole vaikutusta poistettavan päätöksen perusteella jo täytäntöönpantuihin avustuksiin.

Tiedoksi

Taidelaitosten yleisavustusten hakijat, Suomen Jääkiekkomuseo ry, Heidi Rytky, Heini Ruski, Teemu Irri, Jaana Hartman, Katja Gråsten, Päivi Lehtinen, Lauri Savisaari, Pirjo-Liisa Länkinen, Susanna Lundström, Jaana Leppäkorpi