Päätöksen perustelut
Kaupungin omistamia maa- ja vesialueita koskee yhteensä yli tuhat lyhytaikaista tai toistaiseksi jatkuvaa maanvuokrasopimusta. Vuokrasopimusten vuokraehtoja on viimeksi tarkistettu v. 2009, minkä vuoksi kaupunki on aloittanut sopimusten järjestelmällisen läpikäymisen. Vuokrien ja vuokraehtojen tarkastaminen aloitetaan toistaiseksi voimassa olevista maanvuokrasopimuksista, joita ei ole sidottu elinkustannusindeksiin, näitä on yhteensä noin 300 kappaletta. Läpikäytävät maanvuokrasopimukset tullaan irtisanomaan ja vuokralaiselle tarjotaan mahdollisuus alueen uudelleen vuokraamiseen uudella maanvuokrasopimuksella, ellei kaupungilla ole tiedossa maankäytön muutoksia alueelle.
Niitä vuokralaisia, joita maanvuokrasopimusten irtisanominen ja vuokraehtojen tarkastaminen koskee, lähestytään kirjeitse. Kirjeessä kerrotaan tarkemmin tarjottavasta uudesta sopimuksesta ja uudesta vuokrasta. Pyyntö alueen uudelleen vuokraamiseksi tulee toimittaa Tampereen kaupungin kiinteistötoimeen kirjeessä annettuun määräpäivään mennessä.
Normivalaistus Oy -nimiselle yhtiölle (y-tunnus 1961465-1) on vuokrattu noin 9860 m²:n suuruinen alue Kaarilan kylän tila Kaarila RN:O 1:407, tilapäinen varastoalue 837-602-0001-0407-V0001 (Kaarilan kylä) toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella.
Kirje maanvuokrasopimuksen irtisanomisesta ja vuokraehtojen tarkastamisesta Normivalaistus Oy -nimiselle yhtiölle on lähetetty 18.6.2025 ja alueen uudelleen vuokraamista on tullut kirjeessä annetun määräpäivän perusteella pyytää 15.8.2025 mennessä. Pyyntö uudelleen vuokraamisesta on vastaanotettu 14.8.2025.
Normivalaistus on ilmoittanut 28.8.2025 saapuneella sähköpostillaan, että yhtiön nimi on vaihtunut ja on nykyään Aventi Oy (y-tunnus 1961465-1).
Vuokran ja vuokraehtojen tarkistamiseksi kaupunki irtisanoo toistaiseksi voimassa kolmen (3) kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin olevan vuokrasopimuksen päättymään 31.12.2025. Alue vuokrattaisiin uudella vuokrasopimuksella uusituin vuokraehdoin ja alueelle tulisi vahvistaa luovutusehdot ja vuokrata alue Aventi Oy -nimiselle yhtiölle.
Uudessa maanvuokrasopimuksessa päivitetään vuokra vastaamaan kohtuullista maanvuokratasoa alueella sekä vuokra tullaan sitomaan elinkustannusindeksiin. Sopimusehdot päivitetään muiltakin osin vastaamaan tällä hetkellä käytössä olevia vuokrausehtoja.
Ottaen huomioon alueen pinta-ala, käyttötarkoitus, yleinen hintataso saadaan alueen tämänhetkiseksi vuosivuokraksi 11 832,00 euroa sekä indeksiin sidotuksi indeksilukua 100 vastaavaksi perusvuokraksi 507,38 euroa vuodessa (vuoden 2024 keski-indeksi 2332 pistettä).
Vuokra-aika alkaisi 1.1.2026 ja sopimus olisi voimassa toistaiseksi kolmen kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin sekä muut vuokraehdot olisivat tavanomaiset.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 21.3.2024 § 36 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.