Päätöksen perustelut
Kaupungin omistamia maa- ja vesialueita koskee yhteensä yli tuhat lyhytaikaista tai toistaiseksi jatkuvaa maanvuokrasopimusta. Vuokrasopimusten vuokraehtoja on viimeksi tarkistettu v. 2009, minkä vuoksi kaupunki on aloittanut sopimusten järjestelmällisen läpikäymisen. Vuokrien ja vuokraehtojen tarkastaminen aloitetaan toistaiseksi voimassa olevista maanvuokrasopimuksista, joita ei ole sidottu elinkustannusindeksiin, näitä on yhteensä noin 300 kappaletta. Läpikäytävät maanvuokrasopimukset tullaan irtisanomaan ja vuokralaiselle tarjotaan mahdollisuus alueen uudelleen vuokraamiseen uudella maanvuokrasopimuksella, ellei kaupungilla ole tiedossa maankäytön muutoksia alueelle.
Niitä vuokralaisia, joita maanvuokrasopimusten irtisanominen ja vuokraehtojen tarkastaminen koskee, lähestytään kirjeitse. Kirjeessä kerrotaan tarkemmin tarjottavasta uudesta sopimuksesta ja uudesta vuokrasta. Pyyntö alueen uudelleen vuokraamiseksi tulee toimittaa Tampereen kaupungin kiinteistötoimeen kirjeessä annettuun määräpäivään mennessä.
Vene-71 r.y. -nimiselle yhtiölle (y-tunnus 0889435-2) on vuokrattu noin 16010 m²:n suuruinen alue Padustaipaleen kylän tila Taulasalo RN:o 7, veneilytukikohta sekä purjehdusleirien paikka 837-712-0007-0000-V0002 (Padustaipaleen kylä) toistaiseksi voimassa olevalla vuokrasopimuksella.
Kirje maanvuokrasopimuksen irtisanomisesta ja vuokraehtojen tarkastamisesta Vene-71 r.y. -nimiselle yhtiölle on lähetetty 18.6.2025 ja alueen uudelleen vuokraamista on tullut kirjeessä annetun määräpäivän perusteella pyytää 15.8.2025 mennessä. Pyyntö uudelleen vuokraamisesta on vastaanotettu 15.7.2025.
Kiinteistöjohtajan 11.8.2025, § 545 tekemän päätöksen jälkeen vuokralainen on esittänyt kiinteistötoimelle toivetta vuokra-alueen pinta-alan muuttamiseen. Vuokra-alueen pinta-alan muuttamisesta on neuvoteltu vuokralaisen kanssa ja uudeksi pinta-alaksi merkitään yhteensä noin 3000 m2, (huoltorakennuksen alue noin 1000 m2 ja saunarakennuksen alue noin 2000 m2).
Kiinteistötunnuksen vuokra-alueen numero on ollut 837-712-0007-0000-V0001, se on muuttunut ja on nyt 837-712-0007-0000-V0002.
Tällä päätöksellä tulisi kumota kiinteistöjohtajan 11.8.2025 , § 545 tehty päätös, tuosta päätöksestä ei ole ehditty lähettää tiedoksiantoja eikä päätöstä ole vielä julkaistu.
Vuokran ja vuokraehtojen tarkistamiseksi kaupunki irtisanoo toistaiseksi voimassa kolmen (3) kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin olevan vuokrasopimuksen päättymään 31.12.2025. Alue vuokrattaisiin uudella vuokrasopimuksella uusituin vuokraehdoin ja alueelle tulisi vahvistaa luovutusehdot ja vuokrata alue Vene-71 r.y.-nimiselle yhtiölle.
Uudessa maanvuokrasopimuksessa päivitetään vuokra vastaamaan kohtuullista maanvuokratasoa alueella sekä vuokra tullaan sitomaan elinkustannusindeksiin. Sopimusehdot päivitetään muiltakin osin vastaamaan tällä hetkellä käytössä olevia vuokrausehtoja.
Ottaen huomioon alueen pinta-ala, käyttötarkoitus, yleinen hintataso saadaan alueen tämänhetkiseksi vuosivuokraksi 1800,00 euroa sekä indeksiin sidotuksi indeksilukua 100 vastaavaksi perusvuokraksi 77,19 euroa vuodessa (vuoden 2024 keski-indeksi 2332 pistettä).
Vuokra-aika alkaisi 1.1.2026 ja sopimus olisi voimassa toistaiseksi kolmen kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin sekä muut vuokraehdot olisivat tavanomaiset.
Asunto- ja kiinteistölautakunnan päätöksen 21.3.2024 § 36 mukaisesti asian päättää kiinteistöjohtaja, kun kyse on maa- ja vesialueiden hankkimisesta, myymisestä ja luovuttamisesta, mikäli hankinnan tai luovutuksen arvo on alle 200 000 euroa.