Päätöksen perustelut
Kilpailukyky ja innovaatiot -ryhmän johtaja Teppo Rantanen:
Tampereen kaupunki ja WOMEX-tapahtuman järjestämisestä päävastuussa oleva Oy Tampere Pro-Audio Systems Ab (aputoiminimi Rockadillo Production Oy) ovat konsernijohtajan päätöksellä 23.4.2024 § 89 solmineet sopimuksen tapahtumayhteistyöstä tapahtuman järjestämiseksi Tampereella 22. - 26.10.2025. Sopimus on allekirjoitettu 14.5.2024. Sopimuksella kaupunki on sitoutunut vastaamaan tapahtumapaikkojen vuokrakustannuksista ja niihin liittyvien välttämättömän tekniikan ja henkilökunnan kustannuksista tapahtuman ajalta.
World Music Expo (WOMEX) on maailmanmusiikkialan merkittävin kansainvälinen ammattilaistapahtuma. Viisipäiväisen tapahtuman ohjelmaan sisältyy messujen ja konferenssin lisäksi myös yleisölle avoimia showcase-konsertteja ja elokuvanäytöksiä. Ohjelmassa pyritään nostamaan esiin kotimaisia artisteja ja toimijoita. Vuonna 1994 aloittanut kiertävä messutapahtuma on järjestetty Tampereella aiemmin vuonna 2019.
Kaupunki on pyytänyt tarjousta Talo Events Oy:lta (3374395-1) koskien tapahtumaa. Saadun tarjouksen (21.5.2025) perusteella tapahtuman tilojen ja tiloihin kytkeytyvien palveluiden kustannukset ilman arvonlisäveroa ovat yhteensä korkeintaan 290 000 euroa. Kokonaisuus muodostuu tilavuokrasta (84 760 euroa), esitystilojen teknisestä kalustosta (67 530,75 euroa), näyttelyosastojen kustannuksista (26 054,25 euroa), henkilökuntakustannuksista (79 682 euroa) sekä muista tiloihin kytkeytyvistä palveluista (31 973 euroa). Tarjous (liite 2) ja tapahtumabudjetti (liite 3) sisältävät tarkemmat tiedot kokonaisuuden yksityiskohdista.
Sopimusta laadittaessa on huomioitu hankintalainsäädännön vaikutus sopimuksen sisältöön. Kyseessä on sekamuotoinen sopimus, sillä sopimus sisältää hankintalain (laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016) ulkopuolista tilavuokraa sekä hankintalain mukaista liitteen E palvelua. Hankinnan osalta kyseessä on hankintalain liitteen E mukainen 7995200-2 tapahtumapalveluiden hankinta ja hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 § 1 mom. 3-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon (400 000 euroa). Sopimuksen kokonaisuuden taloudellinen painopiste on liitteen E mukaisen palvelun hankinnassa, ja kynnysarvon alittuessa hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. Kaupungin hankintaohjeen mukaan pienhankinta on mahdollista tehdä ilman kilpailuttamista, mikäli kilpailuttaminen ei ole perustelluista syistä tarkoituksenmukaista. Tampere-talon tilat ovat ainoat tapahtumalle soveltuvat riittävän suuret tilat Tampereella, ja koska kyseessä on jakamaton kokonaisuus, ei henkilöstökuluja tai muita palveluita voida erottaa tilojen vuokraamisesta.
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 7 § 2 momentissa säädetään sekamuotoisista sopimuksista. Kohdan mukaan, jos sopimuksen osia ei voida objektiivisesti erottaa toisistaan, arvioidaan sopimuksen luonne sopimuksen pääasiallisen kohteen mukaan. Sopimuskokonaisuuden taloudellinen painopiste on liitteen E mukaisten palveluiden ostossa, ja kynnysarvon alittuessa kokonaisuuteen ei sovelleta hankintalakia. Sopimuskokonaisuuden eri osia ei voida erottaa koska henkilöstön ja palveluiden kustannukset ovat kytköksissä tilan vuokraamiseen.
Asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii tapahtumajohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Perttu Pesä. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hallintosäännön (2.9.2025) 33 § 32)-kohdan mukaan konsernijohtaja päättää konsernihallinnon irtaimen omaisuuden ja palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta, ellei muualla ole toisin määrätty tai päätetty. Konsernihallinnon toimintasäännön tulojen ja menojen hyväksyjiä koskevan liitteen mukaan konsernijohtaja vastaa suurtapahtumien tulosyksiköstä.