Lausunnot
Lisäselvitys jätelain 48 e §:n mukaiseen korvaushakemukseen
Tampereen kaupunki (jäljempänä myös kaupunki) antaa asiassa lausuntonaan alla olevan selvityksen, jolla selvennetään ja tarkennetaan kaupungin ELY-keskukselle aiemmin raportoimia tietoja, jotka liittyvät kunnan jätehuolto- ja siivouskustannusten ilmoittamiseen ja korvaamiseen (jätelaki 646/2011, 48 e §). Tampereen kaupunki toteaa, että tällä lausunnolla se ei kommentoi Suomen SUP-Tuottajayhteisö Oy:n lausumaa (4.9.2025) vaan ainoastaan antaa selvityksen ELY-keskuksen edellä mainitussa lausuntopyynnössä yksilöityihin asiakohtiin, joihin ELY-keskus on erityisesti pyytänyt kunnilta (lisä)selvitystä.
Tampereen kaupunki toteaa olevansa siinä käsityksessä, että se on raportoinut kustannukset jätelain ja ELY-keskuksen edellyttämällä tavalla.
Viitaten jätelain 48 e §:n 1. momentin kohtiin 1 ja 2 Tampereen kaupunki toteaa, että kaupungin raportoimilla kustannuksilla ei ole vaikutusta kaupungille maksettavaan korvaukseen, sillä korvaus perustuu nykyisin kunnan asukasmäärään. Mikäli ELY-keskus kuitenkin arvioi tarvitsevansa Tampereen kaupungilta lisäselvityksiä tai täsmennyksiä, kaupunki pyytää ELY-keskusta yksilöimään, miltä osin lisäselvityksiä tai täsmennyksiä tarvitaan.
Viitaten jätelain 48 e §:n 1. momentin kohtaan 3 Tampereen kaupunki toteaa toimittaneensa jo alkuperäisessä raportissaan tupakkajätteelle tarkoitetuista jäteastioista kaupungille aiheutuneet kustannukset sisältäen hankinta- ja asennuskustannukset. Tiedotuksesta ja neuvonnasta Tampereen kaupunki ei ole vuoden 2024 osalta raportoinut ELY-keskukselle kustannuksia. Tupakkajätteelle tarkoitetuista jäteastioista kaupungille vuonna 2024 aiheutuneet (kokonais)kustannukset ovat olleet 49 134 euroa (alv 0 %) muodostuen seuraavasti:
- Vuoden 2024 aikana hankitut tupakkajäteastiat (350 kpl), yht. 35 280 euroa (alv 0 %)
- Vuoden 2024 aikana asennetut tupakkajäteastiat (180 kpl), yht. 13 854 euroa (alv 0 %),
yhteensä 49 134 euroa (alv 0 %).
Tampereen kaupunki toimitti raportoinnin yhteydessä liitemateriaalina laskuerittelyt edellä mainituista kustannuksista. Lisäksi kaupunki erikseen täsmensi raportissaan, että kaikkia vuonna 2024 hankittuja (350 kpl) tupakkajäteastioita ei saatu asennettua vuoden 2024 loppuun mennessä vaan osa asennettiin (170 kpl) yleisille alueille vuoden 2025 alkupuolella. Selvyyden vuoksi Tampereen kaupunki toteaa, että kyseisten 170 astian osalta kaupunki ei ole raportoinut asennuskustannuksia vuodelle 2024, sillä asennuskustannukset ovat aiheutuneet kaupungille vasta vuonna 2025. Lisäksi kaupunki toteaa, että vuonna 2024 hankituista tupakkajäteastioista seitsemän (7) kappaletta asennettiin käytöstä poistettujen (vioittuneiden) astioiden tilalle.
Tampereen kaupunki toteaa, että vuonna 2024 hankittujen (350 kpl) astioiden asentamisen valmistuttua kaikilta osin kaupungin yleisillä alueilla oli tupakkajäteastioita yhteensä noin 430 kpl.