Perustelut
Tampereen seudun työllisyysstrategian laadintatyö vuosille 2026- 2035 käynnistettiin tammikuussa 2025. Työllisyysstrategia on Tampereen seudun ja työllisyysalueen yhteinen strategia. Tavoitteena on vahvistaa alueen työllisyyttä ja elinvoimaa. Strategian avulla pyritään luomaan yhteinen ymmärrys pitkän aikavälin työllisyyden edistämisen suuntaviivoista ja keskeisistä eri toimijatahojen toimenpiteistä. Työllisyysalueen osalta toimenpiteet tarkentuvat palvelusuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmissa. Työllisyysalueen toiminta on lakisääteistä ja varsin säädeltyä, joten strategia ottaakin erityisesti kantaa siihen, miten asioita tehdään ja mitä niillä tavoitellaan.
Strategian valmistelutyö toteutettiin laajassa yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa. Strategian toteutuminen edellyttää yhteisiin tavoitteisiin ja kärkitoimenpiteisiin sitoutumista laajan toimijajoukon yhteistyönä. Strategian laatiminen on perustunut osallistaviin ja vuorovaikutteisiin työmenetelmiin sekä tiedon keräämiseen. Tärkeimpiä työmenetelmiä ovat olleet haastattelut, kyselyt ja työpajat. Kevään ja alkusyksyn 2025 aikana strategialle määritettiin alueen tavoitetilasta ja tilannekuvasta johdettu visio, keskeiset tavoitteet ja kärkitoimenpiteet. Strategialle laadittiin myös toimintaperiaatteet ja arviointimalli strategian toimeenpanoon ja vaikutusten todentamiseksi. Strategiatyön konsultteina ovat toimineet MDI/FCG Finnish Consulting Group Oy alihankkijanaan Mikko Kesä Oy.
Strategiatyön lähtökohtina korostuivat erityisesti seuraavat asiantuntijahaastatteluissa ja -kyselyssä tunnistetut kehityksen ajurit:
- Ekosysteemin voimavarojen turvaaminen ja ohjaaminen samaan suuntaan
- Asiakaslähtöiset, vaikuttavat ja kustannustehokkaat palvelut
- Työllisyyden, osaamisen ja elinvoiman kehittämisen yhteys
- Tulevaisuusorientaatio ja ennakointi
- Vaikuttavuustieto johtamisen välineenä
- Kuntien ja muiden toimijoiden osallistaminen ja sitouttaminen
Työllisyysstrategian valmistelussa on huomioitu myös työllisyyden hoidon valtakunnalliset tavoitteet sekä olemassa olevat alueen strategiat ja valmisteilla olevat strategiat.
Strategian laadintaprosessi koostui laajoista osallistavista ja dialogisista työpajoista, asiantuntijaryhmien työkokouksista sekä strategialuonnoksen vuorovaikutteisista esittelytilaisuuksista eri tilaisuuksista alueella. Viiteen toteutettuun työpajaan osallistui noin 100 eri henkilöä eri organisaatioista. Heistä useimmat osallistuivat kaikkiin työpajoihin.
Työllisyysjaosto on osallistunut työllisyysstrategian valmisteluun kokouksissaan 19.2.2025 ja 19.3.2025. Lisäksi työllisyysstrategialuonnos on esitelty uudelle työllisyysjaostolle 27.8.2025. Elinvoima- ja osaamislautakunta on käsitellyt työllisyysstrategian valmistelua 16.4.2025 ja lisäksi strategian valmistelua on käsitelty kaupunginhallituksen kehittämiskokouksissa 28.4.2025 ja 1.9.2025.
Työllisyysstrategian visiona on kasvu. Työllisyysstrategialla tuetaan Tampereen seudun työpaikkojen ja työllisten määrän kasvua. Kasvulla haetaan mahdollisimman korkeaa ja laadukasta työllisyysastetta. Työllisyysasteen laatu tarkoittaa työpaikkojen määrän ohella tehtyjen työtuntien määrän kasvattamista eli kokoaikaista työtä, joka vastaa työnantajien tarpeiden ohella työntekijöiden tarpeisiin ja osaamiseen.
Työllisyyden kasvu nojaa pitkälti seudun kärki- ja kasvualueisiin, jotka on määritelty Tampereen kaupunkiseudun elinkeinostrategiassa (Uuden edellä 2026–2030). Osaavalla ja työnantajien tarvitsemalla työvoimalla luodaan uusia kasvun ja investointien edellytyksiä. Kasvu mahdollistetaan ennakoimalla työnantajien lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin osaamis- ja työvoimatarpeet. Osaavan työvoiman saatavuudesta huolehditaan alueen strategisille kärkitoimialoille, suurille kysyntäaloille ja pk-yritysten erilaisiin tarpeisiin. Lisäksi edistetään kasvuyrittäjyyttä. Osaavaa työvoimaa yritysten ja muiden työnantajien tarpeisiin saadaan alueelta, muualta Suomesta sekä ulkomailta.
Kasvuvisio toteutetaan kääntämällä työvoiman tarjonnan, koulutuksen ja työllisyyden edistämisen sekä työvoimapalveluiden toimintamallit ja -periaatteet laajasti kysyntälähtöisiksi. Tämä tarkoittaa työnantajien työvoima- ja osaamistarpeita asettamista työvoiman tarjonnan lähtökohdaksi. Näitä tarpeita ennakoidaan ja kartoitetaan laajasti eri toimijoiden yhteistyönä tietoja ja osaamista jakaen. Muutoksella tavoitellaan toiminnan ja palvelujen asiakaslähtöisyyttä, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta.
Työllisyysstrategiassa on määritelty viisi painopistealuetta ja jokaiselle painopistealueelle omat kärkitoimet seuraavasti:
Turvataan osaavan työvoiman saatavuus lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä
- Vahvistetaan koulutuksen työelämälähtöisyyttä ja koulutuksesta työmarkkinoille siirtymiä.
- Panostetaan osaajien houkutteluun kansallisesti ja kansainvälisesti sekä osaamisen pitovoimaan alueen kärkialojen ja työvoiman kysyntäalojen tarpeet huomioiden
- Vahvistetaan alueen tunnettuutta ja tehdään alue houkuttelevammaksi ja tunnetummaksi kv-yrityksille, kansainvälisille erityisosaajille sekä pääomille
- Taloudellisesti kestävillä, vaikuttavilla ja tehokkailla palveluilla sekä tehostamalla työnvälitystä varmistetaan olemassa olevien työvoimavarantojen ja työnhakijoiden pääsy työmarkkinoille
Parannetaan työmarkkinoiden toimintaa ja kohtaantoa
- Lisätään asiakkaiden omatoimisuutta sekä työmarkkinoiden vastaanottavuutta.
- Ehkäistään ennalta kohtaanto-ongelmien syntyä ja parannetaan palvelujen työllisyysvaikuttavuutta
- Kehitetään työllisyysalueen sisäistä ja alueiden välistä yhteistyötä työmarkkinoiden toiminnan parantamiseksi.
Edistetään yrittäjyyden ja pk-yritysten työllistämisen edellytyksiä
- Kontaktoidaan aktiivisesti yrityksiä, luodaan kumppanuuksia ja parannetaan suunnitelmallista asiakkuudenhoitoa ja palveluiden koordinointia työnantajien suuntaan
- Rakennetaan palvelut paremmin yritysten tarpeisiin mukautuviksi ja yritysyksilöllisiksi.
- Kehitetään alkavien yritysten ja työnantajien palveluja
- Parannetaan kasvuyrittäjyyden ekosysteemien toimintaedellytyksiä sekä kasvuyritysten palveluita
Huolehditaan työllisyydestä sosiaalisesti ja eettisesti kestävällä tavalla
- Toteutetaan haastavassa työmarkkina-asemassa olevien palvelut työnantajalähtöisesti ja vahvistetaan työpaikkojen vastaanottavuutta.
- Laajennetaan vaikuttavuus- ja tulosperusteisia palveluhankintoja vaikeasti työllistyvien palveluihin. Ohjataan palvelutuottajamarkkinoita toimimaan kysyntälähtöisemmin.
- Lisätään täsmäkoulutusta ja työssäoppimista työttömien saamiseksi työmarkkinoille. Erityishuomio kiinnitetään nuoriin ja osatyökykyisiin.
- Vaikutetaan kansallisen tason sääntelyyn ja ohjaukseen
- Tiivistetään kuntien, työllisyysalueen ja hyvinvointialueen yhteistyötä heikommassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseksi.
Vahvistetaan yhteistyön ja tiedolla johtamisen edellytyksiä
- Rakennetaan toimiva, joustava ja rajaton koko työllisyysaluetta palveleva ekosysteeminen rakenne, joka pystyy reagoimaan nopeasti muuttuviin tarpeisiin.
- Sitoutetaan henkilöstö ja eri toimijat strategiaan ja vahvistetaan uudenlaista toimintakulttuuria
- Panostetaan dataan ja tiedon hyödyntämiseen tiedolla johtamisen ja päätöksenteon tukena
- Määritetään eri toimijoiden roolit strategian toteutukseen, kytketään toteutus osaksi toimijoiden vuosisuunnittelua ja seurataan strategian toteutumista toimijakohtaisten avainmittareiden avulla
Strategian tavoitteiden onnistunut toteuttaminen edellyttää koko verkoston osallistumista toimenpiteiden toteutukseen. Strategian sisältöjä tarkennetaan Tampereen kaupungin alaiselle toiminnalle laadittavissa palvelusuunnitelmissa sekä vuosittain laadittavissa vuosisuunnitelmissa. Lisäksi kunkin Tampereen seudun kunnan toivotaan toimeenpanevan strategian tavoitteita ja kärkitoimia osaltaan. Strategian toimeenpanoa tehdään myös vahvassa yhteistyössä muun kumppanuusverkoston kanssa.
Päätösehdotus oli
Esittelijä
-
Saari Regina, Työllisyys- ja kasvujohtaja
Elinvoima ja osaamislautakunnan työllisyysjaosto hyväksyy osaltaan Tampereen seudun työllisyysstrategian 2026 - 2035.
Esitetään elinvoima- ja osaamislautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että Tampereen seudun työllisyysstrategia 2026 - 2035 hyväksytään.
Työllisyysjaoston käsittelemä versio strategiasta saatetaan Tampereen seudun työllisyysalueen kuntiin tiedoksi ja hyödynnettäväksi kuntastrategioiden valmistelussa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.