TRE:4481/12.02.01/2025
Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt lausuntoa opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksesta opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen muuttamisesta (21.8.2025 VN/20266/2025).
Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotuksen mukaan ammatillisen koulutuksen valintaperusteasetuksen 19 §:n 2 momentti kumottaisiin, sillä enää ei voimassa olevan asetuksen mukaisesti sovellettaisi koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvaa valintaa yksilöllistetyn matematiikan ja äidinkielen arvosanan perusteella. Perusopetuksen päättötodistuksen arviointia on muutettu siten, että oppilaalla on jatkossa rajatun oppimäärän mukainen arvosana, jonka perusteella hän hakee koulutukseen yhteishaun pistevalinnassa. Oppilaalle, joka suorittaa opintoja rajatun oppimäärän mukaisesti, annetaan päättötodistukseen arvosanaksi korkeintaan 5.
Lisäksi ehdotuksen mukaan muutettaisiin asetuksen 20 §:ää siten, että sen 1 momentista poistettaisiin oppimisvaikeudet sellaisina henkilöön liittyvinä syinä, joiden perusteella koulutuksen järjestäjän harkintaan perustuvaa valintaa sovellettaisiin.
Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa valmisteltu lausunto on tämän päätöksen liitteenä. Lausunto on valmisteltu Tredun opiskelijapalvelujen ja Tampereen kaupungin perusopetuksen kanssa.
Lausunto annetaan vastaamalla Lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön viimeistään 1.10.2025.
Hallintosäännön 32 §:n mukaan apulaispormestari päättää johtamiensa lautakuntien osalta lausunnon antamisesta muissa kuin muutoksenhakuun liittyvissä asioissa tai lainsäädännön mukaan viranomaiselle kuuluvissa lupa- ja valvonta-asioissa.
Opetus- ja kulttuuriministeriölle annetaan liitteenä oleva lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksesta opiskelijaksi ottamisen perusteista ammatillisessa perustutkintokoulutuksessa annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen muuttamisesta.
Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:
-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §) -virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.) -etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)