§ 24 Toteutussopimus koskien Kalevankankaan vuoden 1918 joukkohaudan muistomerkin muistolaattaa

Lataa  Kuuntele 

TRE:1626/02.07.01/2024

Päätöspäivämäärä

16.10.2025

Päätöksen tekijä

Museonjohtaja, Tampereen taidemuseo

Lisätietoja päätöksestä

Museonjohtaja Selma Green, puh.040 689 3800, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Hanke on tullut vireille valtuustoaloitteena Kalevankankaan joukkohaudan uhrien nimeämiseksi. Kaupunginvaltuusto on käsitellyt asian kokouksessaan 14.12.2020 §204 (TRE:7641/12.00.01/2020). Hankkeen ohjausryhmän päätöksellä on hankittu kuvataiteilija Johanna Leckliniltä kuvataiteilijan asiantuntijapalvelua hauta-alueen muistomerkin suunnittelun vahvistamiseksi vuoden 1918 tapahtumia tuotannossaan käsitelleen kuvataiteilijan näkökulmasta (TRE:1626/02.07.01/2024). Asiantuntijapalveluhankinnan puitteissa toimitetun idealuonnoksen perusteella edetään hankkimaan oheisella sopimuksella päivitetty luonnos ja muistolaatta osaksi joukkohaudan aluesuunnitelmaa, johon sisältyy joukkohaudan tunnistettujen vainajien nimeäminen, nykyisen muistomerkin konservointi sekä alueen maisemointityö.

Päätösvallan peruste: Sivistyspalvelujen palvelualueen delegoinnit 21.7.2025 alkaen, toimintasäännön liite, johtaja Lauri Savisaari 2.6.2025 § 773 

 

Päätös

Hyväksytään toteutussopimus koskien Kalevankankaan vuoden 1918 joukkohaudan muistomerkin muistolaattaa Tampereen taidemuseon ja kuvataiteilija Johanna Lecklinin välillä. Hankinnan kokonaiskustannus on 30 600 €. Kustannukset maksetaan ensisijaisesti Tampereen taidemuseon vuoden 2024 kokoelmahankinnan investointipaikalta Kaupungin taidekokoelmat IO1370_KULTT_2024_3_2 (16 000 €). Loppusumma tai suurin osa siitä, lukuun ottamatta vuonna 2026 toteutuvaa viimeistä maksuerää (n. 2100 €), maksetaan vuoden 2025 investointipaikalta Kaupungin taidekokoelmat IO1370_KULT_2025_3_2. Sisäinen tilausnumero 28606.

Allekirjoitus

Museonjohtaja Selma Green

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki/Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B
PL 487
33101 Tampere

Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla: kirjaamo@tampere.fi. Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.