TRE:5082/12.01.00/2025
Kantelija on kannellut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle oppilaan perusopetuksen toteuttamisesta. Kantelu on koskenut opetuksen epäämistä, oppilaan poissaoloa terveydellisin perustein ja pedagogista harkintaa sekä kodin ja koulun yhteistyötä.
Aluehallintovirasto on 25.9.2025 päätöksenään todennut, että se ei näe kantelun perusteella tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin.
Aluehallintovirasto on päätöksensä perusteluissa todennut, että hallintolain 53 b §:n 1 momentin mukaan valvova viranomainen ryhtyy niihin toimenpiteisiin, joihin se hallintokantelun perusteella katsoo olevan aihetta. Jos kantelun johdosta ei ole aihetta ryhtyä toimenpiteisiin, siitä tulee viivytyksettä ilmoittaa kantelun tekijälle. Aluehallintoviraston mukaan hallinnolliselle ohjaukselle ei ole ollut tarvetta.
Yleisellä tasolla aluehallintovirasto on todennut seuraavaa. Oppilaan huoltajille on hyvä selvittää erilaisten kurinpitotilanteiden edellyttämät hallinnolliset toimet ja niiden erot väärinkäsitysten välttämiseksi. Lisäksi aluehallintovirasto on yleisenä ohjauksena todennut, että huoltajien oikeus saada tietoa lapsen asioista ei voi perustua vain koulun oletukseen tiedon tavoittamisesta, vaan tiedottamisen tulee olla tosiasiallista viestintää. Aluehallintovirasto on todennut, että huoltajien on löydettävä toimiva tapa vaihtaa tietoa lapsen koulunkäynnistä, mutta opetuksen järjestäjän tulee tarjota molemmille huoltajille omat tiedonkulun ja yhteydenoton välineet sekä kohdella heitä samalla tavalla. Kyseessä olevassa tapauksessa aluehallintoviraston mukaan selvityksestä ei käy ilmi, miten opetuksen järjestäjä on huolehtinut toisen huoltajan tiedonsaantioikeuden toteutumisesta.
Aluehallintoviraston päätös on salassa pidettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 25 kohdan perusteella.
Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön (palvelualueen johtajan päätös 2.6.2025 § 77) liitteen mukaan perusopetusjohtaja päättää muutoksenhakuoikeuden käyttämisestä ja muutoksenhakuun liittyvien lausuntojen hyväksymisestä sekä kanteluihin vastaamisesta (HS 34 § kohta 2) johtamansa toiminnan osalta.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 25.9.2025 LSSAVI/589/2024 oppilaan perusopetuksen toteuttamista koskevassa kanteluasiassa merkitään tiedoksi.
Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:
-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §) -virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.) -etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)