TRE:3981/12.07.01/2025
Tampereen kaupungin perusopetuksen rehtori on 11.6.2025 § 62 päättänyt, että lasta ei oteta koulun oppilaaksi toissijaisessa oppilaaksiotossa.
Huoltajat ovat oikaisuvaatimuksessa aluehallintovirastolle vaatineet, että päätös on kumottava ja lapsi on otettava oppilaaksi kyseessä olevaan kouluun. Muutoksenhakijat ovat perustelleet vaatimustaan koulun läheisemmällä sijainnilla verrattuna ensisijaiseen kouluun, sisarusperusteella sekä oikaisuvaatimuksesta tarkemmin ilmenevillä muilla syillä.
Tampereen kaupungin perusopetusjohtaja on antanut asiassa lausunnon liitteineen. Muutoksenhakijat ovat antaneet vastineen.
Aluehallintovirasto on hylännyt oikaisuvaatimuksen päätöksellään 7.10.2025.
Aluehallintovirasto on todennut, että asiassa on kyse perusopetuslain 28 §:n 2 momentin mukaisesta niin sanotusta toissijaisesta oppilasvalinnasta, ja että Tampereen kaupungin perusopetuksen oppilaaksioton periaatteissa on asetettu 20 oppilaan raja ensisijaisen oppilaaksioton jälkeen. Aluehallintovirasto on tällä viitannut kasvatus- ja opetuslautakunnan 14.11.2023 § 53 päättämiin Tampereen kaupungin perusopetuksen oppilaaksioton periaatteisiin. Niiden mukaan mikäli koulun ryhmissä on tilaa ensisijaisen oppilaaksioton jälkeen, eikä toissijainen oppilaaksiotto kasvata ryhmäkokoa 20 oppilasta suuremmaksi, voidaan toissijaisessa oppilaaksiotossa ryhmiin ottaa oppilaita huomioimalla järjestyksessä päätöksen mukaiset asiat. Aluehallintovirasto on todennut, että muutoksenhaunalainen päätös on perustunut siihen, että ensisijaisen oppilaaksioton jälkeen ryhmissä ei ole ollut tilaa.
Aluehallintovirasto on katsonut, että perusopetuksen rehtori on noudattanut Tampereen kaupungissa käytössä olevia oppilaaksioton perusteita päättäessään olla ottamatta muutoksenhakijoiden lasta koulun oppilaaksi toissijaisessa oppilaaksiotossa. Aluehallintovirasto on todennut, että rehtorin päätös on perusopetuslain ja Tampereen kaupungin määräysten mukainen.
Aluehallintoviraston päätös sisältää henkilötietoja, minkä vuoksi sitä ei julkaista kaupungin verkkosivuilla.
Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön (palvelualueen johtajan päätös 2.6.2025 § 77) liitteen mukaan perusopetusjohtaja päättää muutoksenhakuoikeuden käyttämisestä ja muutoksenhakuun liittyvien lausuntojen hyväksymisestä sekä kanteluihin vastaamisesta (HS 34 § kohta 2) johtamansa toiminnan osalta.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös 7.10.2025 LSSAVI/13820/2025 oppilaaksi ottamista koskevassa oikaisuvaatimusasiassa merkitään tiedoksi.
Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee:
-vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §) -virka- tai työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50 § 2 mom.) -etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22 §)