Päätöksen perustelut
Tampereen kaupunki valmisteli ideapaperin/esisuunnitelman kaavatalouslaskennan kehittämiseksi loppuvuodesta 2023. Ideapaperin pohjalta Tampereen kaupunki yhtenä tilaajatahona viiden muun kaupungin yhteistyönä tilasi selvityksen kaavatalouslaskennasta Ihku-laskentapalvelussa, joka valmistui Aalto-yliopiston opinnäytetyönä loppuvuodesta 2024. Tampereen kaupunki on tähän selvitykseen pohjautuen hakenut ja saanut Pirkanmaan liitolta 2025 EAKR-rahoituksen Kaavatalouslaskennan digitalisointi ja älykäs vähähiilisyys (DECCI) -hankkeeseen. Asiantuntijapalveluiden hankinta liittyy DECCI -hankkeen työpakettien 1 ja 2 toimenpiteisiin.
Yleiskaavoitus pyysi tarjouksia kaavatalouslaskennan digitalisointi ja älykäs vähähiilisyys -hankkeen työpakettien 1 ja 2 toimenpiteisiin 1.10.2025-31.2.2025 mukaiseksi sopimuskaudeksi.
Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 § 1 mom. 1-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.
Hankintamenettelynä käytettiin Tampereen kaupungin hankintaohjeen mukaista rajoitettua menettelyä, jossa tarjouksia pyydettiin etukäteen määrätyltä joukolta yrityksiä, jotka arvioitiin luotettaviksi ja toimituskykyisiksi suorittamaan hankinta. Tarjouspyyntö lähetettiin sähköpostitse 12.09.2025 3 (kpl) yritykselle, jotka olivat WSP Finland Oy (0875416-5), Ramboll Finland Oy (0101197-5) sekä Sweco Finland Oy (2661738-3).
Tarjouksen jättivät määräaikaan 30.09.2025 klo 23.59 mennessä seuraavat 2 yritystä:
Ramboll Finland Oy, 0101197-5
Sweco Finland Oy, 2661738-3
Tarjoajien soveltuvuuden tarkistaminen
Hankintayksikkö on tarkistanut kaikkien tarjouskilpailuun osallistuneiden tarjoajien soveltuvuuden ennen hankintapäätöstä. Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.
Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkistaminen
Kaikki tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön vaatimukset.
Tarjousten vertailu
Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus.
Kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytettiin parasta hinta-laatusuhdetta seuraavin painotuksin:
Hinta 35 vertailupistettä
Laatu 65 vertailupistettä
Tarjousvertailu toteutettiin tarjouspyynnössä kuvatulla tavalla. Laatupisteiden arviointiin osallistui kolme Tampereen kaupungin asiantuntijaa. Tarjoajien kunkin vertailuperusteen osalta saamat pisteet ja pisteytyksen perustelut:
| |
Ramboll Finland Oy |
Sweco Finland Oy |
| Hinta |
|
|
| Hinta |
37140 |
37100 |
| Hintapisteet |
35,0 |
35,0 |
| |
|
|
| |
|
|
| Laatu |
|
|
| Pisteet: Soveltuvuus esitietojen ja osaamisen perusteella: Kaavatalouslaskennan tietämys |
9,0 |
8,8 |
| Pisteet: Soveltuvuus esitietojen ja osaamisen perusteella: Kaavatalouslaskennan PoC-sovelluksen toteutusosaaminen |
9,0 |
8,8 |
| Pisteet: Soveltuvuus esitietojen ja osaamisen perusteella: Laadunvarmistus ja tietojohtaminen |
8,7 |
8,8 |
| Pisteet: Tarjoajan suunnitelman vastaavuus tarjouspyyntöön: Resursointi ja aikataulu |
9,2 |
8,8 |
| Pisteet: Tarjoajan suunnitelman vastaavuus tarjouspyyntöön: Sisältö |
8,8 |
8,3 |
| |
|
|
| Laatupisteiden summa |
44,6 |
43,6 |
| Yhteensä laatupisteet |
65,0 |
63,5 |
| |
|
|
| |
|
|
| Yhteensä |
|
|
| Pisteet yhteensä |
100,0 |
98,5 |
Tarjoajien kokonaisvertailupisteet ovat seuraavat: Ramboll Finland Oy 100 kokonaispistettä, Sweco Finland Oy 98,5 kokonaispistettä.
Edellä mainitun perusteella kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen teki Ramboll Finland Oy (0101197-5).
Ramboll Finland Oy (0101197-5) esitetään valittavaksi sopimuskumppaniksi.
Asiakirjojen julkisuus
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa. Asiakirjatiedustelut osoitetaan osoitteeseen kirjaamo@tampere.fi.
Hankinnan valmistelijana toimi johtava erikoissuunnittelija Heini Raasakka. Asiantuntijoina toimivat paikkatietoasiantuntija Erno Mäkinen ja energia- ja ilmastoasiantuntija Jaakko Sorri.
Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.
Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii yleiskaavapäällikkö, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Pia Hastio. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.
Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 37 140 euroa sopimuskauden aikana.
Toimivalta
Hallintosäännön 143 §:n 4 kohdan mukaan viranhaltija päättää hankinnasta. Yleiskaavapäällikkö päättää johtamansa toiminnan osalta irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa 100 000 euroon asti.