Perustelut
Tampereen seudun perustietotekniikkapalvelujen hankintaan osallistuvat Tampereen kaupunkiseudun tietohallintosopimukseen kuuluvat yhdeksän kuntaa, eli Hämeenkyrö, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi liikelaitoksineen ja yhtiöineen. Seudun kunnat tuottavat yhdessä muun muassa perustietotekniikan, esitystekniikan, kommunikaation, tietoliikenteen ja tulostuksen palvelut kaikille siinä mukana oleville kunnille ja niiden eri sidosryhmille. Hankintayhteistyötä on tehty vuodesta 2010 alkaen, ja sillä tavoitellaan hyötyjä hankinnoissa, henkilöresurssien yhteiskäytössä, tietohallinnon prosesseissa ja kokonaisvaltaisesti osapuolten toimintojen digitalisoinnissa.
Nykyiset perustietotekniikkapalveluja koskevat puite- ja palvelusopimukset Tietoevry Tech Services Oy:n (aiemmin Tieto Finland Oy) kanssa on tehty marraskuussa 2015 aluksi määräaikaisena 31.1.2021 asti. Tämän jälkeen 1.2.2021 alkaen sopimukset muuttuivat toistaiseksi voimassa olevaksi kummankin osapuolen kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Tässä yhteydessä sopimukseen tehtiin neuvottelujen tuloksena myös joitakin sisältö- ja hinnantarkistuksia, joista laadittiin erillinen muutossopimus.
Perustietotekniikan palvelut ovat seudullisesti laajasti käytössä. Palvelua käyttää 21 000 työntekijän lisäksi noin 67 000 koululaista ja opiskelijaa. Toimipisteitä palvelun piirissä on lähes 800. Henkilökohtaisia laitteita (pöytä- ja kannettavat työasemat, Chromebookit, tabletit ja puhelimet) palvelun piirissä on noin 68 000 kappaletta. Hankinnan myötä palvelut tulevat käyttöön myös Tampereen seudun ammattiopistossa (Tredu) sekä kehyskuntien opetuksessa, jolloin laite- ja käyttäjämäärät kasvavat merkittävästi yli 40 000:lla.
Hankintamenettelynä seudullisessa perustietotekniikkapalvelujen hankinnassa on käytetty julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (Hankintalaki 1397/2016 § 36 ja § 37) mukaista kilpailullista neuvottelumenettelyä. Neuvotteluvaihe käynnistyi syyskuussa 2024, tarjoajakohtaiset neuvottelukierrokset käynnistettiin tammikuussa 2025 ja neuvotteluvaihe päätettiin lopullisen tarjouspyynnön julkaisuun syyskuussa 2025.
Hankintayksikön tarkoituksena on ollut kilpailullisen neuvottelumenettelyn prosessin aikana selvittää tarkoitukseen parhaiten soveltuva ratkaisumalli. Neuvotteluissa on pyritty saamaan neuvotteluvaiheeseen valituilta viideltä tarjoajalta ratkaisuvaihtoehtoja hankintayksikön tarpeiden ja tavoitteiden toteuttamiseksi. Hankintaa koskevat asiakirjat ja niiden sisältö täydentyivät hankintamenettelyyn sisältyvän neuvotteluvaiheen aikana ja lopullinen hankinnan kohde ja vaatimukset esitettiin 20.9.2025 julkaistussa lopullisessa tarjouspyynnössä, joka lähetettiin seuraaville yrityksille: Atea, CGI, Elisa, Fujitsu ja Tietoevry Tech Services.
Hankinnan kohteena ovat seuraavat perustietotekniikkapalvelujen palvelukokonaisuudet:
- Käyttäjätukipalvelut, joka palvelee käyttäjien IT-ongelmien ratkaisemisen, käytön neuvonnan ja työntekemisen tukemisen hyväksi;
- Päätelaitteiden elinkaaripalvelut, joiden tehtävä on varmistaa työasemien ja mobiililaitteiden ja niiden lisälaitteiden tehokas, turvallinen ja kustannustehokas käyttö koko elinkaaren ajan. Kokonaisuus sisältää myös leasingrahoituspalvelut ja em. laitteiden myynnin;
- Käyttö- ja kapasiteettipalvelut, jotka ovat keskeisiä palvelininfrastruktuurin ja sitä tukevan tietoliikenneinfrastruktuurin tarvitseman kapasiteetin osalta ja joiden avulla varmistetaan palvelinten sekä tukevien tietoliikennelaitteiden tehokas ja luotettava toiminta sekä hallinta;
- Pilvipalvelut, jotka tarjoavat julkisten pilvipalvelujen keskitetyn hallinnan ja valvonnan pilvipohjaisille resursseille ja palveluille;
- Tietoturvapalvelut, joiden tavoitteena on suojata tietoteknistä ympäristöä kaikenlaisilta uhilta ja riskeiltä sisältäen mm. ennaltaehkäisevät toimenpiteet, aktiivisen seurannan, tunkeutumisen havaitsemisen ja reagoinnin sekä jatkuvan tietoturvatason parantamisen;
- Identiteetinhallinta, sisältää identiteetinhallinnan järjestelmän toimittamisen sekä palvelut sen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi sekä muita palveluja, jotka keskittyvät henkilöstön, kumppaneiden, tietojärjestelmien identiteettien, pääsynvalvonnan ja oikeuksien hallintaan sekä niitä tukevien tietojärjestelmien ja julkisten pilvipalvelujen hallintaan;
- Asiantuntijapalvelut, sisältävät erikoistuneeseen ammatilliseen asiantuntijatyöhön ja konsultointiin liittyvät palvelut, jotka tukevat IT-infrastruktuuria, tietojärjestelmiä, tietoturvan ja toiminnan suunnittelua, optimointia, kehittämistä, laajentamista sekä uudistamista; sekä
- Palvelunhallinta, joka sisältää hankittavan palvelukokonaisuuden hallintaan ja kehittämiseen liittyvät palvelut sekä IT-prosesseihin liittyvät palvelut.
Perustietotekniikkapalvelujen sopimuksen nykyinen arvo on koko seudun osalta noin 7 milj. euroa vuodessa. Nyt toteuttavan hankinnan sisältö ja kustannukset eivät ole suoraan vertailtavissa nykyiseen sopimukseen, koska sopimukseen lisätään Tredun, Tampereen lukiokoulutuksen ja kehyskuntien opetuksen palveluiden lisäksi myös tietoturvapalvelut ja laitteiden elinkaaripalvelut, kattaen näiden osalta mahdollisuuden myös rahoituspalveluun. Uuden sopimuksen hankinnan arvioitu seudullinen arvo on noin 22 milj. euroa per vuosi, josta Tampereen kaupungin sopimus on arviolta hieman yli 11 milj. euroa vuodessa. Hankinnan kokonaisarvoksi ilmoitettiin tarjouspyynnön julkaisuvaiheessa 220 milj. euroa.
Tarjousten vertailun yhteenveto sekä hinta- ja laatupisteytyksen lopputuloksena tehty toimittajavalinta esitellään hankintaprojektin ohjausryhmälle kokouksessa 29.10.2025, jonka jälkeen varsinainen toimittajavalinnan hyväksyminen tehdään 30.10.2025 tietohallinnon seudullisen johtoryhmän kokouksessa.
Hankinnan päätösvalta on Tampereen kaupungin konsernihallinnon toimintasäännön (konsernijohtaja 1.9.2025 § 157) liitteen mukaan Tampereen kaupungin konsernihallinnon digitalisaatio ja tietohallinto -ryhmän johtajalla, joka vastaa ja päättää Tampereen kaupungin ICT-hankinnoista ja ICT-sopimuksista vuosisuunnitelman rajoissa sekä seudullisessa yhteistyösopimuksessa tietohallinnon yhteistyöstä Tampereen kaupungille valtuutetuista hankinta-asioista.
Tavoitteena on toteuttaa perustietotekniikan palvelukokonaisuuksien osalta ylläpidon ja hallinnan siirto sovituin vastuumäärittelyin valitulle toimittajalle ennen vuoden 2027 kesää. Käyttöönottoprojekti voidaan aloittaa tämänhetkisen arvion mukaan tammikuun 2026 alussa, mutta valmistelevia tehtäviä voidaan aloittaa jo vuoden 2025 puolella.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Tampereen seudun perustietotekniikkapalvelujen hankinnan tilannekatsaus merkitään tiedoksi.