Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungilta on haettu vahingonkorvausta 26.2.2025 päivätyllä vahingonkorvaushakemuksella Hallilantien ja Hervannan valtaväylän liittymässä 14.2.2025 klo 17:30 sattuneesta ajoneuvovahingosta. Asianosaisen kertoman mukaan hän ajoi kohti Hervannan valtaväylää ja ylittäessään ratikkakiskoja auto pomppasi, jonka seurauksena auton takajousi katkesi. Asianosainen kertoo, että ratikkakiskojen reunassa oli jäätilsoja.
Asianosaisen esittämä korvausvaatimus on 678,82 euroa perustuen ajoneuvon korjauskustannuksiin.
Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Tuottamus edellyttää Tampereen kaupungin taholta virhettä tai laiminlyöntiä.
Kunnossapitäjän (Tampereen Infra Oy) selvityksen mukaan raitiotiekiskojen välissä on ollut painauma, joka on aiheuttanut korkeuseron asfaltin pinnan ja kiskokauluksen välillä. Painauma on tapahtuman jälkeen korjattu valuasfaltilla. Alueella on 30 km/t nopeusrajoitus. Väylällä, jolla nopeusrajoitus on enintään 30 kilometriä tunnissa, voi olla töyssyjä, korotettuja suojateitä tai muita vastaavia rakenteita, joista ei liikennemerkillä erikseen varoiteta, tai muita nopeutta alentavia rakenteita, joita ei liikenteen ohjauslaitteella tai muulla vastaavalla tavalla erikseen osoiteta. Tällaisella alueella ajoneuvon kuljettajalta edellytetään erityistä varovaisuutta ja huolellisuutta.
Tieliikennelain mukaan vaaran ja vahingon välttämiseksi tienkäyttäjän on noudatettava liikennesääntöjä sekä olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Tieliikennelaissa todetaan myös, että ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa. Ajoneuvo on voitava pysäyttää edessä olevan tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.
Tampereen kaupunki katsoo vahinkopaikan olosuhteet sekä tieliikennelain kuljettajalle asettamat velvollisuudet huomioon ottaen, että se voi korvata vahingonkärsijälle puolet aiheutuneesta vahingosta
Kaupunkiympäristön palvelualue katsoo edellä esitetyn perusteella, että korvausvaatimus tulee hyväksyä osittain. Asianosaiselle korvataan 339,41 euroa.
Sovelletut säännökset:
Tieliikennelaki (729/2018) 3 § ja 5 §.
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §.
Toimivalta:
Rakennuttamisjohtaja päättää alle 50 000,00 euron vahingonkorvausten myöntämisestä (Hallintosääntö 34 §, kappale kaksi, kohta 10 sekä Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasääntö 3.3.2025 § 4).