§ 217 Valaistusrakenteiden sijoittamis- sekä rännikaivojen ja hulevesiviemärin rakentamissopimuksen hyväksyminen Puutarhakadulla

Lataa  Kuuntele 

TRE:1090/10.00.03/2025

Päätöspäivämäärä

28.11.2025

Päätöksen tekijä

Rakennuttamisjohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Rakennuttajainsinööri Jussi Kulomäki, puh. 040 806 2156, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

 Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen, puh. 040 506 8600, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Puutarhakatu välillä Hämeenpuisto – Aleksis Kiven katu saneerataan kokonaisuudessaan vuoden 2025-2026 aikana. Tampereen kaupungin tahtotila on, että valaistus toteutetaan kadulle vaijerikiinnitteisenä kunnossapidollisista, katutilan käyttöön liittyvistä ja valaistusteknillisistä syistä. Kiinteistöjen kattovedet on myös viemäröitävä, mikäli niitä johdetaan tällä hetkellä syöksytorvilla suoraan Puutarhakadun jalkakäytäville (Tampereen kaupungin rakennusjärjestys 36 §). Viemäröinnin rakentaminen on kiinteistön vastuulla. Rakentaminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa Puutarhakadun katusaneerauksen yhteydessä. Lisäksi kattovesien viemäröinti parantaa kiinteistöjen talvihoitovastuulla olevien jalkakäytävienolosuhteita ja osin keventää hoitotarpeita.

Tampereen kaupunki on ollut asiassa aloitteellinen ja laatinut Puutarhakadun katusuunnittelun yhteydessä kiinteistöjen kattovesien viemäröintiä koskevat alustavat suunnitelmat.

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) § 163 mukaan kiinteistön, yleisen alueen ja rakennuksen omistajan ja haltijan on velvollisuus sallia kiinteistölle, alueelle tai rakennukseen kiinnitettäväksi tai sijoitettavaksi valaistus-, liikenne- tai telejohtojen kiinnikkeitä, liikennemerkkejä, liikenteen ohjauslaitteita ja opasteita sekä vähäisiä katurakenteen osia.

Sopimuksien kohteena ovat valaisinlaitteiden sekä niiden kaapelointireittien ja seinäkiinnitysten sijoittaminen valaistusverkkoa varten rakennusten julkisivuihin Puutarhakadulla. Lisäksi sopimuksien kohteena ovat viemäröintirakenteiden tarkoituksenmukaiset toteutukset rakentamisen katurakentamisen yhteydessä.

 

Toimivalta:

Rakennuttamisjohtaja päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa (HS 34 § kappale 2, kohta 4) 250 000 euroon asti.

Päätös

Sopimus valaistuslaitteiden sijoittamisesta ja viemäröintien rakentamisesta hyväksytään.

Allekirjoitus

Rakennuttamisjohtaja Milko Tietäväinen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua haetaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tulee toimittaa osoitteella:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere

Oikaisun voi lähettää myös virallisen sähköisen asioinnin lomakkeella osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa tai sähköpostilla kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.