Päätöksen perustelut
Hankkeessa kehitetään asiakaslähtöinen, saavutettava ja monikielinen digitaalinen palveluohjauskonsepti osaksi Tampereen kaupungin International House -toimintaa. Konsepti hyödyntää generatiivista tekoälyä asiakasohjauksessa ja neuvonnassa, ja sen tavoitteena on tukea maahanmuuttajien sujuvaa asettautumista jo ennen Suomeen saapumista.
Projektin tuloksena syntyy dokumentoitu palveluohjausmalli, joka määrittelee asiakaspolut, tekoälyn roolin ohjauksessa sekä viranomaisyhteistyön toimintaperiaatteet. Hanke edistää Tampereen kaupungin strategisia tavoitteita, kuten Työllisyysstrategiaa ja Kansainvälisen osaamisen tiekarttaa, ja linkittyy Welcoming City -kehitysohjelmaan.
Palvelujohtajan päätösvalta asiassa perustuu palvelualueen johtajan päätökseen 28.8.2025 § 38 Elinvoiman palvelualueen toimintasääntö, jonka 5 §:n mukaan projektin omistaa ja omistajan päätöksenteosta vastaa toimivaltansa perusteella se konserniyksikön, palvelualueen, palveluryhmän tai sen alaisen yksikön virkasuhteinen johtaja, jonka alaista toimintaa tai palveluja projektilla pääosin muutetaan tai uudistetaan, ellei muualla ole toisin määrätty.
Projektiin liittyvistä hankinnoista päättää palvelujohtaja Mari Taverne.
Projektin kokonaisbudjetti on 63 500 €, josta ulkopuolisen rahoituksen osuus on 44 450 €. Tampereen kaupungin omarahoitusosuus on 19 050 €.
Projektia rahoittaa Työ- ja elinkeinoministeriö, joka on myöntänyt projektille valtionavustusta diaarinumerolla va-tem-2025-12-2 yhteensä 44 450 €. Tampereen kaupungin omarahoitusosuudesta vastaa työllisyys- ja kasvupalvelujen kansainvälisen osaamisen palvelut -palveluyksikkö.
Projektin toteuttamisaika on 1.9.2025 – 31.8.2026. Rahoitus on käytettävissä 31.8.2026 saakka.
Projektin operatiivinen omistaja on palvelupäällikkö Nuppu Suvanto, ja projekti toteutetaan Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen kansainvälisen osaamisen palvelut -palveluyksikössä.
Projektipäällikkönä toimii palveluesihenkilö Joonas Inha. Projektipäällikön palkkoja ei kirjata projektille.
Taloushallinnon yhteyshenkilö on projektiasiantuntija Kasperi Salo konsernihallinnon talousyksiköstä.
Projektipäällikön esihenkilönä toimii palvelupäällikkö Nuppu Suvanto. Projektiryhmän jäsenten ja taloushallinnon yhteyshenkilön esihenkilöinä toimivat heidän vakituiset esihenkilönsä.
Menojen ja tulojen hyväksyntäoikeus ja tilaamisoikeudet projektiin liittyvissä asioissa määrittyvät projektin omistavan yksikön tilaamisoikeuksien mukaisesti.
Projektiin liittyvien laskujen asiatarkastus kuuluu projektipäällikölle.
Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta.
Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen johtoryhmässä 30.9.2025.