Hyppää sisältöön

Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet v. 2026

Toimielimen päätöksenteko - 21.5.2026

Toimenpiteen tyyppi Päätöksenteko | Tila Laadittu | Käsittely Valtuusto 8.6.2026
Liitteet

Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 8.6.2026 (pdf, 1375 kt) - Kirje - v1.0

Lisätiedot

Laatimispäivä:

Toimielinpäätös: Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet

Avaa koko päätös

Valmistelija

Selostus

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Esittelijä

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 111 §:n mukaan aloitteina on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite perusteettomista määräaikaisista työsopimuksista pidättäytymiseksi Tampereen kaupungin henkilöstöpolitiikassa - Mitja Tapio
TRE:3341/01.00.01/2026

Valtuustoaloite Sorsapuistossa sijaitsevista lintutarhoista luopumiseksi eettisesti kestävällä tavalla - Minna Minkkinen
TRE:3342/11.00.01/2026

Valtuustoaloite hohkaavista asfalttikentistä vihreiksi keitaiksi - puiden lisäämiseksi Tampereen pysäköintialueille ja kaduille - Julia Sangervo
TRE:3343/10.00.01/2026

Valtuustoaloite perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden kieltämiseksi Tampereella - Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
TRE:3344/01.00.01/2026

Nuorisovaltuuston aloite koululuokkien koon kasvattamisen vaikutuksista sisäilmaan
TRE:3345/12.00.01/2026

Toimielimen päätöksenteko - 16.4.2026

Toimenpiteen tyyppi Päätöksenteko | Tila Laadittu | Käsittely Valtuusto 18.5.2026
Liitteet

Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 18.5.2026 (pdf, 5524 kt) - Kirje - v1.0

Lisätiedot

Laatimispäivä:

Toimielinpäätös: Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet

Avaa koko päätös

Valmistelija

Selostus

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Esittelijä

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 111 §:n mukaan aloitteina on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite Pyynikin virkistysalueen/luonnonsuojelualueen maapohjan kulumisen estämiseksi - Tuila Jaatinen
TRE:2797/11.00.01/2026 

Valtuustoaloite luottamushenkilöpalkkioiden enimmäiskatosta - Marika Puolimatka
TRE:2798/01.00.01/2026

Valtuustoaloite vesipisteiden saamiseksi Tampereen puistoihin - Perttu Jussila
TRE:2799/10.00.01/2026

Valtuustoaloite tekoälykoulutuksen järjestämiseksi opettajille - Mahmoud Machaal
TRE:2800/01.00.01/2026 

Valtuustoaloite Pyynikin uimarannan uimakoppien kunnostamiseksi nuoria työllistäen - Mats Uotila
TRE:2801/14.00.01/2026

Valtuustoaloite säästö- ja kilpailutustyöryhmän perustamiseksi - Juho Hirvelä
TRE:2802/00.00.01/2026

Toimielimen päätöksenteko - 30.3.2026

Toimenpiteen tyyppi Päätöksenteko | Tila Laadittu | Käsittely Valtuusto 13.4.2026
Liitteet

Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 13.4.2026 (pdf, 4961 kt) - Kirje - v1.0

Lisätiedot

Laatimispäivä:

Toimielinpäätös: Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet

Avaa koko päätös

Valmistelija

Selostus

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Esittelijä

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 111 §:n mukaan aloitteina on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite lasten edullisemman uimahallikausirannekkeen käyttöönottamiseksi Tampereella - Oliver Priimägi ja Henri Sipilä
TRE:2041/12.00.01/2026

Valtuustoaloite prosenttitaiteesta luopumiseksi - Sirpa Pursiainen-Hautala ja Marika Puolimatka
TRE:2042/02.00.01/2026

Valtuustoaloite kansainvälisyyssetelin käyttöönoton selvittämiseksi - Noora Hakulinen
TRE:2043/14.00.01/2026

Valtuustoaloite naisvihan torjuntaohjelman valmistelemiseksi - Vilma Järvisalo
TRE:2044/09.00.01/2026

Valtuustoaloite luonnonvaraisten eläinten auttamisen turvaamiseksi - Iia-Elisabeth Suomi
TRE:2045/11.00.01/2026

Valtuustoaloite Hatanpään sairaalan vuodeosastojen lämpötilojen normalisoimiseksi hellekausina - Petri Siuro
TRE:2046/05.00.01/2026

Nuorisovaltuusto aloite lämmitettyjen jalkapallokenttien lisäämiseksi Tampereelle
TRE:2047/12.00.01/2026

Toimielimen päätöksenteko - 12.2.2026

Toimenpiteen tyyppi Päätöksenteko | Tila Laadittu | Käsittely Valtuusto 16.3.2026
Liitteet

Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 16.3.2026 (pdf, 2950 kt) - Kirje - v1.0

Lisätiedot

Laatimispäivä:

Toimielinpäätös: Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet

Avaa koko päätös

Valmistelija

Selostus

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Esittelijä

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 111 §:n mukaan aloitteina on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite maksuttomien kuukautissuojien tarjoamiseksi koulujen wc-tiloissa - Laura Korhonen
TRE:1516/12.00.01/2026

Valtuustoaloite kasvot peittävien huntujen ja asusteiden kieltämiseksi Tampereen kouluissa ja oppilaitoksissa - Joakim Vigelius
TRE:1517/12.00.01/2026

Valtuustoaloite palvelujen eriarvoistavien käytäntöjen poistamiseksi - Juho Hirvelä
TRE:1518/03.00.01/2026

Valtuustoaloite ratikan syöttöliikenteen "pussinperien" selvittämiseksi ja ratkaisujen löytämiseksi - Pia Viitanen
TRE:1519/08.00.01/2026

Valtuustoaloite lasten ja nuorten turvallisuuden vahvistamiseksi liikunta- ja urheiluseuroissa avustusehtojen avulla - Saana Kuusipalo
TRE:1520/12.00.01/2026

Toimielimen päätöksenteko - 15.1.2026

Toimenpiteen tyyppi Päätöksenteko | Tila Laadittu | Käsittely Valtuusto 9.2.2026
Liitteet

Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 9.2.2026 (pdf, 5233 kt) - Kirje - v1.0

Lisätiedot

Laatimispäivä:

Toimielinpäätös: Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet

Avaa koko päätös

Valmistelija

Selostus

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Esittelijä

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 111 §:n mukaan aloitteina on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite lähisuhdeväkivallan vastaisen työn vastuuttamiseksi Tampereen kaupungilla töissä olevalle toimihenkilölle - Laura Korhonen ym.
TRE:810/09.00.01/2026

Valtuustoaloite vähävaraisten kotitalouksien lemmikkien eläinlääkäripalveluiden turvaamiseksi - Kukka Kunnari ym.
TRE:811/06.00.01/2026

Valtuustoaloite katsomuksellisesti neutraalin hautausmaan edistämiseksi Tampereella - Mitja Tapio ym.
TRE:812/10.00.01/2026

Valtuustoaloite lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi koulu- ja opiskelupäivän aikana - Keskustan valtuustoryhmä ym.
TRE:813/12.00.01/2026

Valtuustoaloite selvityksestä Tampereen kaupungin ilmoituskanavan laajentamiseksi koskemaan hankintaketjuissa ja alihankkijoilla työskentelevää henkilöstöä - Saana Kuusipalo ym.
TRE:814/02.00.01/2026

Valtuustoaloite Kalevan uintikeskuksen pysäköintiongelmien ratkaisemiseksi - Anneli Taina ym.
TRE:815/08.00.01/2026

Valtuustoaloite suositun ePress-sanomalehtipalvelun palauttamiseksi Pirkanmaan Piki-kirjastoihin - Lassi Kaleva ym.
TRE:816/12.00.01/2026

Nuorisovaltuuston aloite nuorisopassin käyttöperiaatteiden muuttamiseksi
TRE:817/12.00.01/2026

Toimielimen päätöksenteko - 2.1.2026

Toimenpiteen tyyppi Päätöksenteko | Tila Laadittu | Käsittely Valtuusto 19.1.2026
Liitteet

Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet 19.1.2026 (pdf, 806 kt) - Kirje - v1.0

Lisätiedot

Laatimispäivä:

Toimielinpäätös: Kokouksessa jätetyt valtuustoaloitteet

Avaa koko päätös

Valmistelija

Selostus

Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä, valtuutetulla ja valtuutetun sijaan saapuneella varavaltuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloitteen jättämisestä tulee ilmoittaa sähköisesti sihteeristölle sähköpostiosoitteella valtuuston.sihteeristo@tampere.fi ennen kokouksen alkamista.

Esittelijä

Päätös

Puheenjohtaja totesi, että hallintosäännön 111 §:n mukaan aloitteina on jätetty seuraavat valtuustoaloitteet:

Valtuustoaloite maksuttoman joukkoliikennelipun tarjoamiseksi yli vuoden työttömänä olleille velvoittavaan työnhakukeskusteluun - Mira Hirvonen ym.
TRE:313/08.00.01/2026

Asian avaaminen - 2.1.2026

Toimenpiteen tyyppi Vireillepano/-tulo | Tila Valmis | Käsittely Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Laatimispäivä:

Asian tilanne

  • 1 Vireillepano/-tulo: Valmis
  • 3 Päätöksenteko: Käynnissä

Perustiedot

Diaarinumero

TRE:13/00.01.03/2026


Valtuustoaloitteen jättäjä

Kaupunginvaltuusto


Tehtäväluokan nimi

TOIMINNAN SEURANTA JA ARVIOINTI


Asian vireilletuloaika

2.1.2026


Asiasanat

kaupunginvaltuusto, aloite, valtuustoaloite