Perustelut
Mikko Aaltonen ja 28 muuta allekirjoittajaa ovat 27.1.2025 jättämässään valtuustoaloitteessa esittäneet, että Tampereen kaupunki varaa asemanseudun suunnittelun yhteydessä alueelle tilat sosiaali- ja terveyspalveluille ja että Tampereen kaupunki suunnittelee tilojen käytön, niihin tuotavat palvelut ja kustannusten jakamisen yhdessä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta vastuutahona on Pirkanmaan hyvinvointialue, jonka edustajien kanssa on käyty läpi alueen tavoitetilaa. Lähimpänä soteasemana toimii Tammelakeskus eikä sen siirrolle ole nähty tarvetta. Pienempiä tiloja tai hajautettuja palveluita ei hyvinvointialue toteuta.
Asemanseudun suunnittelu on asemakeskuksen ja pohjoiskannen, eli asemakortteleiden keskeisen kokonaisuuden osalta asemakaavavaiheessa. Kaavaluonnokset olivat nähtävillä keväällä 2025 ja tässä vaiheessa alueen korttelimerkinnäksi esitettiin "C - keskustatoimintojen alue", joka mahdollistaa joustavasti erilaisten toimintojen sijoittumisen alueelle. Kaavatyö etenee kaavaehdotusvaiheeseen vuonna 2026, ja samalla tutkitaan tarkemmin myös suunnittelualueen sisältöpuolta. Kaavallisesti jatkosuunnittelua tullaan tekemään edelleen C-merkinnän pohjalta, jolloin asemakaava on mahdollistava, eikä rajoittava tekijä.
Lausunto on valmisteltu yhteistyössä Pirkanmaan hyvinvointialueen edustajien kanssa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Yli-Rajala Juha, Konsernijohtaja
Esitetään valtuuston päätettäväksi:
Mikko Aaltosen ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. Aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa mainittuihin toimenpiteisiin.