Päätöksen perustelut
Tampereen kaupungin asuntotontit luovutetaan pääsääntöisesti yleisten tonttihakujen ja/tai -kilpailujen kautta. Tonttihauissa vapaaksi jääneet tontit siirretään jatkuvaan hakuun. Tontit on yleisten tonttihakujen tapaan tarkoitettu ennen kaikkea rakennusliikkeille, joiden päätoimialana on asuinrakentaminen sekä rakennuttajille ja sijoitusyrityksille.
Jatkuvan haun sivut päivitettiin ja julkaistiin 11.2.2026. Tontteja oli tarjolla Haukiluomasta, Ikurista, Kämmenniemestä, Lakalaivasta, Lahdesjärveltä (Västinginmäki), Linnainmaalta, Multisillasta, Niemenrannasta, Ojalasta, Ristimäestä, Tesomajärveltä ja Vuoreksesta.
Kaupungin nettisivuilla on kerrottu, että hakemuksia käsitellään saapumisjärjestyksessä. Käsittelyssä otetaan huomioon asunto- ja maapolitiikan linjausten mukaisesti seuraavia seikkoja: hakijalla mahdollisesti oleva toteuttamaton tonttivaranto, kaupungin hakijalle aiemmin luovuttamat tontit, alueiden monimuotoisuus ja asuntopoliittisten tavoitteiden toteutuminen, rakentamisen nopean aloituksen mahdollistaminen sekä kilpailun edistäminen.
Tonttiin 837-37-5727-2 on tullut kaksi hakemusta: 12.2. ja 20.2.2026. Tontti tulisi varata ensimmäisenä tulleen hakemuksen perusteella Aki Hyrkkönen Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun hankkeen suunnittelua ja rakennusluvan hakemista varten. Aki Hyrkkönen Oy:llä ei ole kaupungin yleisten tonttihakujen kautta saatua toteuttamatonta tonttivarantoa. Yhtiö on ilmoittanut toteuttavansa tontille vapaarahoitteista omistusasuntotuotantoa.
Kyseinen tontti on asuinrakennusten korttelialuetta (A) oleva tontti, jonka pinta-ala on 2 040 m2 ja asuinrakennusoikeus 1 200+yht150 k-m2. Tontille voi kaavan mukaan rakentaa enintään kaksikerroksisia asuinrakennuksia.
Tontille on vahvistettu luovutusehdot asunto- ja kiinteistölautakunnan 17.4.2019 § 62 tekemällä päätöksellä. Tontin elinkustannusindeksiin sidotuksi indeksilukua 100 vastaavaksi perusvuokraksi on vahvistettu 718,69 euroa (tämänhetkinen vuosivuokra 16 810 euroa).
Tässä vaiheessa tontti 837-37-5727-2 tulisi varata Aki Hyrkkönen Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun 1.3.2026 alkaen toistaiseksi yhden kuukauden molemminpuolisin irtisanomisajoin 31.8.2026 asti. Varausta voidaan tarvittaessa jatkaa toisella puolen vuoden jaksolla, enintään kuitenkin 28.2.2027 asti. Viimeistään varausajan päättyessä tontista tehdään pitkäaikainen maanvuokrasopimus. Varausajalta peritään vuokraa puolet tämänhetkisestä tontinvuokrasta eli 700 euroa kuukaudessa.
Asuntojakauma
Tontinluovutuksen tavoitteena on monipuolinen asuntojakauma. Pienasuntoihin vahvasti painottuva asuntojakauma ei ole tavoitteiden mukainen. Kaupunki edellyttää, että kohteen asuntojen lukumäärästä vähintään 25 % toteutetaan vähintään kahden makuuhuoneen perheasuntoina. Perheasuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 65 m2. Asuntojakauman toivotaan sisältävän myös suuremmille perheille sopivia asuntoja (asunnossa vähintään 3 makuutilaa). Kaikkien asuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 45 m2. Asuntojakauma tarkastellaan hankekohtaisesti. Asuntojakauma tulee esittää tontinkäyttösuunnitelman esittelyn yhteydessä, ennen tontin lopullista luovuttamista.
Asuntokokojakaumaa tarkasteltaessa jätetään huomioimatta tontille mahdollisesti rakentuvat opiskelija-asunnot tai ikääntyneille rakennettavat asunnot.
Energiatehokkuus
Asunto- ja maapolitiikan linjausten mukaisesti yhtiömuotoisten kerrostalotonttien rakentamisessa edellytetään vähintään energiatodistusasetuksen (1048/2017) mukaista A-luokan energiatehokkuutta.
Hiilijalanjälki
Tontinsaajan tulee laskea ja raportoida rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki. Ohjeistus laskentaan on päätöksen liitteenä.
Ennen pitkäaikaisen sopimuksen tekemistä tontin 837-37-5727-2 varaajan tulee esittää hyväksyttävät tontinkäyttösuunnitelmat.