§ 37 Erityisluokanopettajan viran (positionumero 16001434) täyttäminen Vuoreksen koulussa

Lataa  Kuuntele 

TRE:1814/01.02.01/2026

Päätöspäivämäärä

19.5.2026

Päätöksen tekijä

Opetusjohtaja, lännen, etelän ja koillisen koulupolut

Lisätietoja päätöksestä

Opetusjohtaja Mari Palviainen, p. +358400764165, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Perusopetuksen erityisluokanopettajan viran kelpoisuus määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaan. Virkavalinnassa eduksi katsomme monipuolisen pedagogisen osaamisen, erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja tehtävää tukevat lisäkoulutukset.  

Erityisluokanopettajan  virka on ollut haettavana Tampereen kaupungin internet-sivuilla www.tampere.fi, Työmarkkinatorilla, KuntaRekryssä (hakuavain TRE-01-394-26). Lisäksi tehtävästä on ilmoitettu muissa hakukanavissa (LinkedIn, Facebook ja Duunitori). Hakuaika oli 1.4.2026-15.4.2026. 

Virkaa haki määräajassa 30 henkilöä. Hakijoista 12 täytti kelpoisuusvaatimukset. Haastattelijoina toimivat rekrytoivan koulun rehtorit. 

Kun otetaan huomioon koulutuksen ja kokemukseen liittyvien asioiden lisäksi haastattelussa saatu vaikutelma, on hakijoista KM Janne Saari tehtävään soveltuvin.

Tiedot palvelussuhteen alkaessa:
Toimintayksikkö: Perusopetus
Positionumero: 16001434
Virkanimike: Erityisluokanopettaja 
Asema: Muu
Esihenkilö: Rehtori 
Virkaehtosopimus: Kunnallinen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
Hinnoittelu: 4 03 04 012
Esihenkilöasema: Ei 
Työaikamuoto: Opetusvelvollisuuteen ja ylitunteihin perustuva opetusvelvollisuustyöaika
Palkkakustannukset: tili 401100, kustannuspaikka 131924, toiminto 210

Virkasuhteessa noudatetaan edellä mainittua kunnallista virkaehtosopimusta.

Henkilö on velvollinen suorittamaan virkaehtosopimuksen mukaista varallaoloa ja päivystystä tarpeen niin vaatiessa.

Henkilö on velvollinen kuulumaan jäsenenä Tampereen kaupunkikonsernin vakuutuskassaan niin kuin sen säännöissä erikseen määrätään.

Viranhaltija on määrättäessä velvollinen työskentelemään myös muissa työnantajan organisaatioon kuuluvissa toimipaikoissa. Viranhoitopaikka voi muuttua virkasuhteen aikana ja siitä määrääminen kuuluu työnantajan työnjohto-oikeuden piiriin.

Palkka maksetaan kerran kuukaudessa. Virkasuhteen päättyessä palkka ja muut suoritukset maksetaan normaaleina palkanmaksupäivinä kuitenkin virkasuhteen päättymistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Verkkopalkkalaskelma on Tampereen kaupungin ensisijainen palkkalaskelman toimitustapa. 

Palvelussuhteen alkaessa eläkevakuutusyhtiö on Keva, ja ammattitauti- ja työtapaturmavakuutukset ovat Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turvassa. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen.

Henkilö on merkitty henkilöstöhallinnon henkilörekisteriin. Rekisteriä koskeva tietosuojaseloste sekä tiedote rekisteröidyn oikeuksista ovat nähtävissä Tampereen kaupungin internet-sivuilla.

Laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §:ssä määrätään terveydentilaa koskevan selvityksen antamisesta ja 8 §:ssä määrätään koeajasta. 
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 3 §.

Opetusjohtajan päätösvalta perustuu sivistyspalvelujen palvelualueen johtajan päätökseen 19.2.2026 § 25, toimintasäännön liitteiden delegointimatriiseihin (palvelussuhdeasioiden delegointimatriisi).

Päätös

KM Janne Saari otetaan erityisluokanopettajan virkaan toistaiseksi kuuden (6) kuukauden koeajalla. (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta, 8 §).

Virantoimituksen alkamispäivä on 1.8.2026.

Viranhoitopaikka palvelussuhteen alkaessa: Vuoreksen koulu.

Valinta on ehdollinen. Valitun tulee 30 päivän kuluessa valinnasta tiedon saatuaan toimittaa hyväksyttävä lausunto terveydentilan tarkastuksesta ja esittää rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote uhalla, että valintapäätös todetaan rauenneeksi. (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta, 7 §).

 

Henkilötietoja sisältävä teksti

Henkilötietoja sisältävät tiedot poistettu.

Allekirjoitus

Opetusjohtaja Mari Palviainen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Käyntiosoite 1.6.2026 alkaen Aleksis Kiven katu 14–16 B.

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.