§ 10 Joukkoliikennejärjestelmän strategisen vertailun hankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:2097/02.07.01/2026

Päätöspäivämäärä

22.5.2026

Päätöksen tekijä

Joukkoliikennejohtaja, Kaupunkiympäristön palvelualue

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen, puh. 050 552 6124, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Joukkoliikennejohtaja Mika Periviita , puh. 050 326 7007, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupungin strategiaan kuuluu kestävän liikkumisen kulkutapaosuuden nostaminen 65%:iin. Tavoitteen saavuttamiseksi joukkoliikennejärjestelmää kehitetään monipuolisesti sekä palvelun määrän että laadun osalta. Samalla ylläpidetään joukkoliikennejärjestelmän kustannustehokkuus. Kokonaiskuvan hahmottamiseksi on aika ajoin hyvä tehdä vertailututkimusta muiden kaupunkiseutujen joukkoliikennejärjestelmiin, että muodostuu ymmärystä siitä, mihin seudullisen joukkoliikennejärjestelmän kehitystä olisi hyvä suunnata. Suomen kaupunkiseuduilta vertailutietoa saadaan pääosin omana työnä yhteistyöverkostojen kautta. Kehittymismahdollisuuksien ymmärtämisen kannalta on tärkeää tehdä myös kansainvälistä vertailua. Kansainvälisen vertailun tekeminen omana työnä on vaikeampaa mm. erilaisten tilastointitapojen ja tietojen rajoitetun saatavuuden vuoksi.

Tampereen kaupunki, Joukkoliikenne pyysi Ramboll Finland Oy:ltä tarjousta joukkoliikennejärjestelmän strategisen analyysin laatimiseksi.

Hankinnan arvo alittaa erityisalojen hankintalain 13 § 1 mom. 1-kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. ​

Ramboll Finland Oy pystyy tarjoamaan paikkatietoaineistoihin perustuvan analyysin kehittämällään vertailumenetelmällä. Rambollilla on käytössään tietoaineistoja laajasti Euroopan saksankielisiltä alueilta, mistä on mahdollista löytää sopivia vertailualueita Tampereen seudulle. Vertailu on kertaluonteinen ja vaatii erityisoasaamista. Hankinnan kilpailuttaminen ei ole tarkoituksenmukaista hankinnan arvo ja sen vaatima erityisosaaminen huomioon ottaen. 

Ramboll Finland Oy:n tarjous sisältää perusanalyysin (KPI 1-3) hintaan 23 900,00 euroa sekä erillisiä yksityiskohtaisia analyyseja (KPI 4-8). Tarkoituksenmukaiseksi on katsottu hankkia perusanalyysin lisäksi KPI4 hintaan 5 900,00 euroa. Lisäksi varaudutaan optiona tilaamaan tarvittaessa muita erillisanalyyseja niin, että hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo on enintään 38 000,00 euroa.

Tarjous täyttää tilaajan vaatimukset ja on hinnaltaan ja muilta ehdoiltaan hyväksyttävissä.

Sopimus joukkoliikennejärjestelmän strategisen analyysin laatimisesta esitetään tehtäväksi Ramboll Finland Oy:n kanssa (y-tunnus 0101197-5).  ​

Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa. ​

Hankinnan valmistelijana toimi suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen.

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman. ​

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii joukkoliikennejohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Mika Periviita. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.​

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 38 000,00 euroa sopimuskauden aikana sisältäen mahdollisen option käytön.​

 

Toimivalta:

Joukkoliikennejohtaja päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan palvelu- ja vuosisuunnitelman rajoissa (HS 34 § 2 kappale, kohta 4) 250 000 euroon asti

Päätös

Sopimus joukkoliikennejärjestelmän strategisen analyysin toimittamisesta tehdään Ramboll Finland Oy:n (Y-tunnus 0101197-5) kanssa.​

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään joukkoliikennejohtaja Mika Periviita.

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 38 000,00 euroa sopimuskauden aikana sisältäen mahdollisen option käytön.​

Sopimus hankinnasta syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksella.

Kulut kohdennetaan kustannuspaikalle 111838 käyttäen tilausnumeroa 25349.

Allekirjoitus

Joukkoliikennejohtaja Mika Periviita

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuohje

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun (sovelletaan vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalveluiden alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1398/2016) 123 §:n viittaussäännöksen perusteella) tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon. Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Käyntiosoite 1.6.2026 alkaen Aleksis Kiven katu 14 - 16 B.

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon sinä päivänä, jolloin mainitut asiakirjat sisältävä sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Jos päätös oheisasiakirjoineen annetaan tiedoksi tavallisena kirjeenä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä niiden lähettämisestä. Mikäli käytetään todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa
oikaisuvaatimusviranomaiselle. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.