§ 5 Tampereen Sarka Oy:n konsernitilin luottolimiitin korottaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:1931/02.04.00/2026

Päätöspäivämäärä

29.5.2026

Päätöksen tekijä

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kehityspäällikkö Miikka Seppälä, puh. 050 377 0303 ja rahoituspäällikkö Saara Unnanlahti,​ puh. 040 131 9484,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Liiketoiminta-​ ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen,​ puh. 050 345 1397,​ etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen Sarka Oy on kaupungin 100-prosenttisesti omistama yhtiö. Yhtiö työllistää vuosittain lähes 140 henkilöä erilaisiin työtehtäviin ja tavoitteena on työn sekä ura- ja työkykyvalmennuksen avulla löytää polku avoimille työmarkkinoille.

Sarkan tilikausi 2025 oli tappiollinen (175 000 euroa), ja yhtiö käynnistänyt toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi. Talouden sopeuttamista on tehty sekä henkilöstösäästöillä että toimintakuluja karsimalla. Sarka on neuvotellut kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluiden kanssa yhteistyön kehittämisestä. Yhtiö on nyt aloittamassa uutta yhteistyötä työllisyys- ja kasvupalveluiden kanssa, mikä tulee vaikuttamaan yhtiön kassan vaihteluun, ja uuden toiminnan alkuvaiheessa on tililimiitille on tarvetta, kun kannattavuutta parantavat ja kassaa paikkaavat tulovirrat tulevat viiveellä. Käytännössä luottoa käytetään saatujen tilausten mukaisen kasvun aiheuttaman palkanmaksun ja laskutuksen välisen eron rahoittamiseksi.

Tampereen Sarka Oy:llä on ollut konsernitiliin liitettynä 50 000 euron luottolimiitti, jota on siis tarpeen kasvattaa määräaikaisesti edellä mainitun tämän hetkisen kassan kausivaihtelun vuoksi. Luottolimiitin käytöstä peritään korkoa 1 kk Euribor + 1,​5 %. Hinnoittelu vastaa markkinahinnoittelua.

Yhtiön hallitus on päättänyt anoa toistaiseksi voimassaolevaa 450 000 euron luottolimiittiä ja hyväksynyt limiitin korotuksen ehdot kokouksessaan 14.4.2026. Liitteenä on myös tarkempi selvitys liiketoimintasuunnitelmasta. Hallituksen päätösote ja tarkempi liiketoimintasuunnitelma ovat salassa pidettäviä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 20-kohdan perusteella.

Luottolimiitin määrä on hyväksyttävissä realistisen käyttöpääoman tarpeen rahoittamiseksi. Rahoitusta käytetään vain tilausten kasvun suhteessa ja luottolimiitti tulee olemaan ainoastaan hetkellisesti käytössä. Yhtiön liiketoimintaan ei liity sellaista riskiä,​ mikä aiheuttaisi kaupungille merkittävän luottoriskin ja edellyttäisi luotolle pantattavan vakuutta kuntalain 129 §:n mukaisesti.

Valtuusto on vuoden 2026 talousarvion hyväksyessään myöntänyt konsernijohtajalle tai tämän määräämälle oikeuden myöntää uusia konsernitililuottoja 30 milj. euroon asti. Vuoden 2026 aikana ei ole ennen tätä päätöstä myönnetty konserniyhteisöille uusia lyhytaikaisia antolainoja. Pirkanmaan Jätehuollon tili on muuttunut konsernitilijärjestelmässä, ja tämän vuoksi on tehty päätös 6.5.2026 § 2 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n konsernitiliin liitetyn pankkitilin vaihtaminen ja luottolimiitin myöntäminen.

Päätös

Tampereen Sarka Oy:lle myönnetään konsernitiliin liitetylle tilille 450 000 euron luottolimiitti, joka on voimassa 30.6.2027 asti. Luottolimiitin määrä palautuu sen jälkeen 50 000 euroon.

Luottolimiitin hinnoittelu pidetään ennallaan (Euribor 1 kk + 1,​50 %).

Luotolle ei edellytetä vakuutta.

Toimivallan peruste

Konsernihallinnon toimintasäännön (konsernijohtajan päätös 30.4.2026 § 64) delegointiliitteen mukaan liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja vastaa ja päättää kaupungin konsernitiliin liitettävistä osallisista, myönnettävistä luottolimiiteistä ja konsernitilin sisäisistä koroista.

Allekirjoitus

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolainen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Frenckellinaukio 2 B, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Käyntiosoite 1.6.2026 alkaen Aleksis Kiven katu 14–16 B.

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.