§ 18 Romaninuorisotyön kehittäminen kunnallisessa nuorisotyössä -projektin toteuttaminen

Lataa  Kuuntele 

TRE:1370/02.04.01/2026

Päätöspäivämäärä

1.6.2026

Päätöksen tekijä

Nuorisopalvelujohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Nuorisopalvelupäällikkö Kirsi Välitalo, puh. 040 027 9539, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti, puh. 040 806 3239, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunki on hakenut Lupa- ja valvontaviraston Hankeavustukset nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen -määrärahoista valtionavustusta 26.2.2026 romaninuorisotyön kehittämiseen. 

Romaninuorisotyön projektissa kartoitetaan ja puretaan romaninuorten osallistumisen ja osallisuuden esteitä kunnallisessa nuorisotyössä ja harrastustoiminnassa ja kehitetään kunnalliseen nuorisotyöhön soveltuvaa romaninuorisotyön mallia Pirkanmaalle. Mallia on aloitettu pilotoimaan Tampereen nuorisopalveluissa. Tavoitteena on kehittää työmuotoa sekä jalkauttaa sitä laajemmin Pirkanmaalla. Hankkeessa edistetään hyviä väestösuhteita, puretaan ennakkoluuloja ja rakenteellista syrjintää, vahvistetaan romaninuorten osallisuutta ja kehitetään nuorisotyön ammattilaisten kulttuuritietoista työotetta.

Päätavoite: Kunnallisen nuorisotyön kehittäminen romanierityisen näkökulman kautta: romaninuorten osallisuuden edistäminen kunnallisen nuorisotyön palveluissa ja avoimessa harrastustoiminnassa. 
Osatavoite 1: Jalkautuva nuorisotyö alueellisesti ja kaupunkikeskustoissa, avoin kohtaamistyö ja jatko-ohjaus harrastusten ja nuorisotilojen pariin. 
Osatavoite 2: Nuorisotyön ammattilaisten osaamisen kehittäminen kulttuuritietoisilla info- ja koulutustilaisuuksilla Pirkanmaan alueella. 
Osatavoite 3: Hankkeessa hyväksi havaittujen toimintamuotojen mallintaminen ja jakaminen Pirkanmaan alueella.

Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt toiminnalle valtionavustusta 45 000 euroa (29.4.2026 LVV-U/49961/2026). 

Avustuspäätöksen mukainen avustuksen käyttöaika on 30.4.2027 asti. Projektissa noudatetaan Tampereen kaupungin hankintaohjeistusta, taloudenhoidon konsernimääräystä ja projektiohjeistusta. Projekti on käsitelty ja hyväksytty toteutukseen liikunnan ja nuorison palveluryhmän johtoryhmässä.

Projektin strateginen omistaja on Tiina-Liisa Vehkalahti ja operatiivinen omistaja on nuorisopalvelupäällikkö Kirsi Välitalo. Projektia koordinoi koordinaattori Minna-Reetta Kokkaliari. Taloushallinnon yhteyshenkilönä on taloussuunnittelija Kirsi M. Koivisto.

Päätös

Romaninuorisotyön kehittäminen ja mallintaminen kunnallisessa nuorisotyössä Pirkanmaalla -projekti toteutetaan ajalla 1.5.2026–30.4.2027 Tampereen kaupungin nuorisopalveluissa. 

Romaninuorisotyön projekti on saanut valtionavustusta Lupa- ja valvontaviraston myöntämästä Nuorisoalan alueellisen ja paikallisen kehittämisen määrärahasta. Rahoituspäätöksen LVV-U/49961/2026 (29.4.2026) mukaan nuorisopalveluille on myönnetty 45 000 euron avustus. Rahoitus on käytettävissä 30.4.2027 asti.

Avustusta on haettu kahdelle henkilötyövuodelle, rahoituspäätöksen jälkeen hanketta lähdetään toteuttamaan yhdellä henkilötyövuodella. Projektin kokonaiskustannusarvio on
57 000 euroa.

Projektin strateginen omistaja on Tiina-Liisa Vehkalahti ja operatiivinen omistaja on nuorisopalvelupäällikkö Kirsi Välitalo.

Projektia koordinoi koordinaattori Minna-Reetta Kokkaliari.

Taloushallinnon yhteyshenkilönä on taloussuunnittelija Kirsi M. Koivisto.

Projektin SAP-tunnus on H1370_ROMANINUORISO_26.

Toimivallan peruste

Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön § 5 mukaan projektin omistaa ja omistajan päätöksenteosta vastaa toimivaltansa perusteella projektin strateginen johtaja, jonka alaista toimintaa tai palveluita projektilla pääosin muutetaan tai uudistetaan.

Allekirjoitus

Nuorisopalvelujohtaja Tiina-Liisa Vehkalahti

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.