§ 55 Aiesopimus yhteistyöstä LENE2 – lapsen neurologisen kehityksen arvioinnin uudistaminen ja varhaisen tunnistamisen toimintamalli -hankkeessa

Lataa  Kuuntele 

TRE:3350/00.01.05/2026

Päätöspäivämäärä

9.6.2026

Päätöksen tekijä

Varhaiskasvatusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Pia Kuisma, puh. 040 806 4774, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus, puh. 050 5237 386, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Niilo Mäki Instituutti hakee rahoitusta LENE2-hankkeelle, jonka tavoitteena on uudistaa leikki-ikäisten lasten neurologisen kehityksen arviointia, vahvistaa varhaista tunnistamista sekä kehittää neuvolan ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä. Hankkeen tavoitteena on kehittää tutkimusperustainen, yhtenäinen ja valtakunnallisesti hyödynnettävä LENE2-menetelmä lasten kehityksen arviointiin sekä tukea hyvinvointialueiden tiedolla johtamista ja varhaisten tukipalvelujen kohdentamista. Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.1.2027–31.12.2029. 

Aiesopimus koskee Tampereen kaupungin sivistyspalvelujen palvelualueen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmän osallistumista yhteistyökumppanina hankkeen pilotointiin, yhteiskehittämiseen ja arviointiin, mikäli hankkeelle myönnetään rahoitus. Mikäli myönteistä rahoituspäätöstä ei saada, aiesopimus yhteistyöstä raukeaa. 

Hanketta koordinoi Niilo Mäki Instituutti. Avustuksen hakija on Niilo Mäki Instituutti / Niilo Mäki säätiö sr. Avustuksen hakijan yhteyshenkilö on hankkeen vastaava tutkija Riikka Heikkilä Niilo Mäki instituutista. Tampereen kaupungin yhteyshenkilö ja aiesopimuksen vastuuhenkilö on kehittämispäällikkö Pia Kuisma. 

Yhteistyökumppanina Tampereen kaupungin varhaiskasvatus ja esiopetus osallistuu hankkeen aikana toteutettavaan kehittämis- ja pilotointityöhön yhteistyössä Niilo Mäki Instituutin kanssa. Tarkempi toteutus ja aikataulu sovitaan erikseen hankkeen käynnistyessä. Hankkeessa kehitetyt toimintamallit ja materiaalit julkaistaan hankkeen päättyessä valtakunnalliseen käyttöön Innokylä-alustalla. Yhteistyökumppaneille ei makseta erillistä korvausta hankkeeseen osallistumisesta. Hankeyhteistyön katsotaan liittyvän yhteistyökumppanin toiminnan kehittämiseen ja varhaisen tuen käytäntöjen vahvistamiseen. Osapuolet vastaavat omista henkilöstö- ja osallistumiskustannuksistaan.

Hankkeen saadessa myönteisen rahoituspäätöksen osapuolet sitoutuvat laatimaan sen toteuttamista ja rahoittamista koskevan erillisen sopimuksen ennen toiminnan aloittamista. Sopimus ottaa huomioon rahoituspäätöksessä tulevat ohjeistukset ja määräykset, jotka sisällytetään sopimukseen. 

Päätös

Hyväksytään liitteenä oleva aiesopimus yhteistyöstä LENE2 – lapsen neurologisen kehityksen arvioinnin uudistaminen ja varhaisen tunnistamisen hankkeessa. 

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään kehittämispäällikkö Pia Kuisma. 

Aiesopimus tulee voimaan ja sitoo kaupunkia lopullisesti vasta, kun aiesopimus on allekirjoitettu ja aiesopimusta koskeva päätös on saanut lainvoiman. 

Toimivallan peruste

Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön (palvelualueen johtaja 19.2.2026 § 25) liitteen mukaan varhaiskasvatusjohtaja päättää sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vuosisuunnitelman rajoissa johtamansa toiminnan osalta (hallintosääntö § 34 kohta 4). 

Allekirjoitus

Varhaiskasvatusjohtaja Elli Rasimus 

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.