§ 4 Sara Hildénin taidemuseon Martha Diamond -näyttelyn teoskuljetus

Lataa  Kuuntele 

TRE:3381/02.07.01/2026

Päätöspäivämäärä

11.6.2026

Päätöksen tekijä

Taidemuseon johtaja, Sara Hildénin taidemuseo

Valmistelijan yhteystiedot

Taloussihteeri Päivi Leppänen, 040-8004476, paivi.leppanen@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Museonjohtaja Anna Hjorth-Röntynen, 0401854132 anna.hjorth-rontynen@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon, mutta ylittää pienhankinta-arvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta, jonka mukaan yli 15 000 euroa (ALV 0%) maksavista hankinnoista on tehtävä päätös.

 

Syyskuussa 2026 Sara Hildénin taidemuseossa avautuva näyttely esittelee Martha Diamondin (1944–2023) ensimmäistä kertaa Euroopassa. Näyttelyssä nähdään laaja valikoima Diamondin maalauksia uran alkuvaiheilta 1970-luvulta viimeisimpiin teoksiin sekä hänen työskentelyprosessiinsa liittyviä muistiinpanoja.

 

Teoskuljetusten hankinta on välttämätön Martha Diamond -näyttelyprojektin toteuttamiseksi, sillä näyttelyn kaikki teokset tulevat New Yorkista.

 

Pääosa näyttelymateriaalista on päätetty kustannussyistä kuljettaa meriteitse, minkä vuoksi projektin aikataulu on erittäin tiukka. Kuljetuksen toteuttaminen edellyttää taidekuljetuksiin erikoistunutta toimijaa sekä erityisvaatimukset täyttävää kalustoa, jonka myös vakuutusyhtiö hyväksyy.

Kuljetuslaatikoiden tulee soveltua mannertenväliseen kuljetukseen sekä meri- että lentorahtina. Lisäksi turvallisuussyistä kuljetus toteutetaan vähintään kahdessa erässä, jotka kuljetetaan eri aluksilla.

 

Laatikointi- ja kuljetuspalvelusta pyydettiin tarjoukset kahdelta toimittajalta, joilla on kokemusta vastaavista teoskuljetuksista. Tarjousten vertailun perusteella todettiin, että Acumen International on kokonaistaloudellisesti edullisempi toimittaja. Acumen International oli myös lainaajan edellyttämä yhteistyökumppani.

 

Toimittaja toimittaa Tilaajalle tilaajavastuulain (1233/2006) edellyttämät selvitykset.

                            

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.

 

Hankinnan valmistelijana toimii viestintäsihteeri Harri Vuoti. Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii näyttelypäällikkö, jota tehtävää hoitaa tällä hetkellä Sarianne Soikkonen. Tehtävänhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin tehtävänhoitajalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.

 

Sara Hildénin taidemuseon johtosäännön (Tampereen kaupungin hallintosäännön 1.6.2025 alkaen liite 3) 5 §:n kohdan kahdeksan mukaan taidemuseon johtaja päättää muista kuin johtokunnan päätettäväksi määrätyistä sopimuksista. Kaikki teokset tulevat New Yorkista.

 

 

 

Päätös

Päätetään hankkia 19.9.2026 avautuvan Martha Diamondin näyttelyn teosten laatikointi ja kuljetus New Yorkista Helsinkiin Acumen International, INC:ltä. Hankintapäätös on kaupunkia sitova vasta, kun päätös on lainvoimainen ja hankintasopimus on allekirjoitettu. 

 

Hankinnan arvo on 51 252,22 USD (ALV 0 %). Hankinta ei sisällä paperipohjaisten teosten ja arkistomateriaalin kuljetusta, jotka kuljetetaan erikseen lentorahtina, eikä Suomessa syntyviä paikallisia kustannuksia (kuten mahdollinen välisäilytys, tullaus tai kuljetus Helsinki–Tampere).

 

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään näyttelypäällikkö (Sarianne Soikkonen).

 

Kustannukset kohdistetaan Sara Hildénin taidemuseon kustannuspaikalle 137280 

 

Allekirjoitus

Museonjohtaja Anna Hjorth-Röntynen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Viranomainen saa lisäksi vaatia oikaisua, jos laissa niin säädetään tai jos muutoksenhakuoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon. Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.