§ 92 Tiedekasvatuspalvelujen pienhankinta kilpailuttamatta Tampereen korkeakoulusäätiö sr:ltä

Lataa  Kuuntele 

TRE:907/02.07.01/2026

Päätöspäivämäärä

25.6.2026

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Harri Jurvela, puh. 040 806 2829, kehittämispäällikkö Pia Kuisma, 040 806 4774 ja hallintopäällikkö Riikka Kolkkala, puh. 040 512 8814, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari ja elinvoiman palvelualueen johtaja Pekka Salmi:

Kaupunginhallitus on 15.12.2025 § 533 hyväksynyt Tampereen kaupungin ja Tampereen korkeakoulukonsernin välisen yhteistyö- ja kumppanuussopimuksen vuosille 2026-2029. Strategisen kumppanuussopimuksen tavoitteena on muun muassa kasvattaa alueen kilpailukykyä, vetovoimaa ja kansainvälisyyttä. 

Tampereen kaupungin ja Tampereen korkeakouluyhteisön yhteistyön kokonaiskuvan hahmottamiseksi kumppanuussopimuksessa on mainittu informatiivisina liitteinä osapuolten muita päätöksentekohetkellä voimassa olleita sopimuksia. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen ja Tampereen yliopiston yhteistyökokonaisuuteen liittyviä, kumppanuussopimuksessa mainittuja sopimuksia, ovat olleet Tampereen kaupungin toisen asteen koulutuksen ja Tampereen yliopiston välinen yhteistyö- ja hankintasopimus sekä sopimus Juniversity-tiedekasvatustoiminnan tukemisesta. Nämä sopimukset ovat päättyneet vuoden 2025 lopussa. 

Kumppanuussopimuksen mukaan sopijaosapuolet voivat tehdä myös kahden- tai kolmenvälisiä sopimuksia ja sopia, että nämä erilliset sopimukset ovat liitännäisiä kumppanuussopimukseen. 

Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen, perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen ja Tampereen yliopiston välinen yhteistyö- ja hankintasopimus (jäljempänä sopimus) kuvaa Tampereen kaupungin edellä mainittujen yksiköiden sekä Tampereen yliopiston Juniversity-toiminnan välistä yhteistyötä sekä Juniversity-toiminnalle vuosittain osoitettua rahoitusta.

Juniversity-toiminta kattaa Tampereen yliopiston palvelutarjonnan varhaiskasvatukselle, esiopetukselle, perusopetukselle ja toisen asteen koulutukselle. Palveluita ja yhteistyömuotoja ovat korkeakouluopintojen suorittaminen lukiokoulutuksen ja toisen asteen koulutuksen aikana, kampusvierailut, tiedeluokkien työpajat, lainaamopalvelut, tiedekahvila, asiantuntijapankki, opiskelijalähettiläät ja henkilöstön täydennyskoulutus.

Sopimuksessa sovituilla toimenpiteillä pyritään osaltaan vahvistamaan mielikuvaa Tampereesta Suomen houkuttelevimpana ja monipuolisimpana opiskelukaupunkina. Pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella yhteistyöllä lasten, nuorten ja hakuikäisten palveluiden ja osaamispolkujen kehittämiseksi edistetään yhdessä Tampereen alueen kokonaisvaltaista menestystä. 

Yhteistyön keskeisiä tavoitteita ja niiden saavuttamista sekä palveluiden toteutumista seurataan vuosittain järjestettävässä kumppanuusneuvottelussa, joissa yliopisto raportoi edellisen vuoden rahoituksen käytöstä sekä esittää toimintasuunnitelman rahoituksen käytöstä tulevan vuoden osalta.

Sopimuksen liitteessä on tarkemmin kuvattu Tampereen yliopiston palvelutarjonta, yhteistyön suunnittelu, järjestäminen ja erilaiset säännöllisesti kokoontuvat työryhmät.

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 40 000 euroa vuodessa eli 160 000 euroa sopimuskauden aikana. Kyse on hankintalain liitteen E mukaisesta palvelusta (80300000-7 Yliopistotason koulutuspalvelut, 80511000-9 Henkilökunnan koulutuspalvelut), jonka kansallinen kynnysarvo on 400 000 euroa. Hankinnan arvo alittaa hankintalain 25 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta. 

Pienhankinnan kilpailuttamatta jättämisen syynä on Tampereen kaupungin hankintaohjeen peruste hankkeen erityisestä luonteesta. Tampereen yliopisto on kaupungin strateginen kumppani, jonka kanssa yhteistyötä kumppanuussopimuksen eri osa-alueilla tehdään. 

Sopimus tiedekasvatuksen pienhankinnasta esitetään tehtäväksi Tampereen korkeakoulusäätiö sr:n (Y-tunnus 2844561-8) kanssa. 

Hankintayksikkö on tarkastanut tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ennen hankintapäätöksen tekemistä.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa. 

Hankinnan valmistelijoina toimivat lukiokoulutuksen kehittämispäällikkö Laura-Leena Leiwo 31.3.2026 asti, perusopetuksen kehittämispäällikkö Harri Jurvela ja varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö Pia Kuisma.

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman. 

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii perusopetusjohtaja, jota vakanssia tällä hetkellä hoitaa Ulla Ojalammi. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii tarvittaessa yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 40 000 euroa vuodessa eli 160 000 euroa sopimuskauden aikana. 

Laskutus tapahtuu kerran vuodessa ja laskut lähetetään erikseen perusopetukseen (20 000 euroa) ja lukiokoulutukseen (20 000 euroa).

Päätös

Sopimus tiedekasvatuspalvelujen hankinnasta neljän vuoden sopimuskaudeksi 1.1.2026 - 31.12.2029 tehdään Tampereen korkeakoulusäätiö sr:n (Y-tunnus 2844561-8) kanssa.

Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen ja Tampereen korkeakoulusäätiö sr:n (Tampereen yliopisto) välinen yhteistyö- ja hankintasopimus vuosille 2026–2029 hyväksytään. Sopimus on liitännäinen Tampereen kaupungin ja korkeakoulukonsernin yhteistyö- ja kumppanuussopimukseen.

Hankinnan arvonlisäveroton arvo on sitoumuksetta 160 000 euroa sopimuskauden aikana.

Sopimus hankinnasta syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksella.

Sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään perusopetusjohtaja Ulla Ojalammi.

Toimivallan peruste

Hallintosäännön (16.6.2026) 123 §:n mukaan kun asia kuuluu useamman eri viranomaisen päätösvaltaan, asian päättää ylempi viranomainen. Hallintosäännön 33.2 § 32. kohdan mukaan konsernijohtaja päättää konsernihallinnon irtaimen omaisuuden ja palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta, ellei muualla ole toisin määrätty tai päätetty.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon. Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 

- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.