§ 29 Hankintapäätös Katutaidetoimisto ry:n työpajoista kulttuurikasvatusohjelmaTaidekaareen

Lataa  Kuuntele 

TRE:258/02.07.01/2026

Päätöspäivämäärä

18.8.2026

Päätöksen tekijä

Kulttuuripalvelupäällikkö, kaupunkikulttuuriyksikkö

Valmistelijan yhteystiedot

Museolehtori Janina Ahlfors, puh. 0400 376 580, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen, puh 040 801 6868, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunkikulttuuriyksikössä toteutetaan vakiintunutta varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmaan sidottua Taidekaari-​kulttuurikasvatusohjelmaa myös lukuvuonna 2026–2027.

Katutaidetoimisto ry:ltä on tilattu tämän budjettivuoden kevätkaudella toimintaa 1000 euron edestä.

Hankinnan arvo alittaa hankintalain (1397/2016) 25 § 1 momentin kohdassa 1 (palveluhankinta, 60 000 euroa) säädetyn kansallisen kynnysarvon. Hankintaan sovelletaan Tampereen kaupungin hankintaohjetta.

Katutaidetoimisto ry:n pitkällinen ja monimuotoinen katutaidekasvatuksen osaaminen soveltuu erinomaisesti syyslukukaudelle tilattaviin sisältöihin. Yhdistys on myös luonut katutaidetoimintaan tarvittavat ja toiminnan mahdollistavat suhteet Tampereen Infraan ja Tampereen Energiaan. Toista vastaavaa katutaidekasvatuksen toimijaa ei löydy alueelta. Yhdistyksellä on valmius Taidekaaren sisältöjen vaatimaan volyymiin ja heidän laaja verkostonsa takaa myös sijaiset sairastumisen tai muun esteen sattuessa. Katutaidetoimisto ry. koordinoi ohjaajiensa työtä itsenäisesti ja vastaa myös jäsentensä palkanmaksusta ja vakuutuksista. Tällä hankinnalla sisällöntuotantoon osallistuu 4-6 taiteen ja taidekasvatuksen ammattilaista.

Kuvaus toimeksiannosta syyslukukaudelle 2026:

Hankintaan sisältyy kulttuurikasvatusohjelman 9. luokkien Kulttuurikaiutin-kokonaisuuteen kuuluvien työpajojen suunnittelu, ​toteutus ja raportointi sekä eritellyt toimintaa valmistelevat työt ja oppilaskohtaiset materiaalimaksut.

Tilausnumerolla 24315:

  • 97 kpl katutaidetyöpajoja yleisopetuksen luokille, á 120 € / 45 min. Yhteensä 11640 €.
  • 10 kpl katutaidepajoja erityisopetuksen luokille, á 70 € / 45 min. Yhteensä 700 €.
  • 16 kpl koordinointitunnit, á 28 € / 60 min. Yhteensä 448 €.
  • 5 kpl tuotantopalaveritunnit, á 12 € / 60 min. Yhteensä 60 €.
  • 8 kpl ohjaajatapaamistunnit, á 12 € / 60 min. Yhteensä 96 €.
  • 48 kpl valmistelutyötunnit, á 12 € / 60 min. Yhteensä 576 €.
  • 2000 kpl oppilaskohtainen materiaalimaksu, á 6 €. Yhteensä 12 000 €.

​​​​Kokonaishinta-arvio: 25 520 € (+ alv)

Toiminnassa toteutetaan samoja teemoja ja sisältöjä kuin kulttuurikasvatuskokonaisuudessa, johon ko. toiminnot liittyvät. Toimeksiannon saaja toteuttaa toimeksiannon sekä siihen liittyvän raportoinnin syksyn 2026 aikana. Tarkempi toteuttamisaika sovitaan erikseen toimeksiantajan kanssa. Korvaus maksetaan toiminnon suunnittelun, toteutuksen ja raportoinnin jälkeen laskua vastaan.

Päätösesitykseen liittyvät kustannukset sisältyvät hyväksyttyyn Taidekaaren budjettiin.

Sopimus yllä kuvatuista ohjauksista esitetään tehtäväksi Katutaidetoimisto ry:n (y-tunnus: 3515711-2) kanssa ja kustannukset 25 520 € (+ alv) maksettavaksi kustannuspaikalta 137307, sisäinen tilaus 24315.

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tarjous tulee julkiseksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen ja yleisesti julkiseksi, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään kaupungin sähköisessä arkistossa.

Hankinnan valmistelijana toimi Museolehtori Janina Ahlfors.

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista, sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman.

Sopimuksen vastuuhenkilönä toimii Kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen.

Päätösvallan peruste: Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön liitteen (palvelualueen johtaja 27.7.2026 § 87) mukaan kulttuuripalvelupäällikkö päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta,​​​​ luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vuosisuunnitelman rajoissa johtamansa toiminnan osalta (HS § 34 kohta 4).

Päätös

Päätetään, että kulttuurikasvatusohjelmakokonaisuuden sopimus päätösesityksessä kuvatuista ohjauksista tehdään Katutaidetoimisto ry:n (y-tunnus: 3515711-2)  kanssa ja että kustannukset 25 520 € (+ alv) maksetaan kustannuspaikalta 137307, sisäinen tilaus 24315.

Sopimus hankinnasta syntyy vasta hankintasopimuksen allekirjoituksella.

Allekirjoitus

Kulttuuripalvelupäällikkö Marianna Lehtinen

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon. Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 

- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.