§ 36 Muumimuseon 2028 avautuvan uuden perusnäyttelyn akkitehtuurin suunnittelun pienhankinta

Lataa  Kuuntele 

TRE:4330/02.07.01/2026

Päätöspäivämäärä

31.8.2026

Päätöksen tekijä

Museopalvelujohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Näyttelypäällikkö Virpi Nikkari, puh.040 800 4389, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Museopalvelujohtaja Heidi Gottskalk, puh. 040 527 8750, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen taidemuseon Muumimuseossa valmistellaan uutta perusnäyttelyä, joka avautuu yleisölle helmikuussa 2028. Näyttelyssä tuodaan Muumimuseoon lisää elämyksellisyyttä ja immersiivisyyttä. Perusnäyttelyn uudistustyö aloitetaan syyskuussa 2026 ja näyttely avataan helmikuussa 2028.

Muumimuseon nykyinen perusnäyttely avautui kesäkuussa 2017. Tämän jälkeen Tove Janssonin originaalipiirustukset on vaihdettu näyttelyssä kaksi kertaa, sillä paperipohjaisten teosten on kolmen vuoden välein levättävä pimeässä useamman vuoden töiden säilyvyyden takaamiseksi. Lepoaikojen vuoksi teokset eivät tulevaisuudessa riitä kronologiseen näyttelykerrontaan, ja siten sisältöä on uudistettava ja näyttelyä rakenteineen on oleellisesti muutettava viimeistään alkuvuonna 2028. Samassa yhteydessä uudistetaan näyttelyä elämyksellisemmäksi. Tavoitteena on digitaalisuuden ja immersiivisyyden kehittäminen. Nämä molemmat yhdistyvät Muumimuseon uuden perusnäyttelyn konseptissa.

Kyseessä on liitteen E mukainen Museonäyttelypalvelut (CVP-koodi 92521000–9). Koska hankinnan yhteenlaskettu arvo jää alle liitteen hankinnoille sovellettavan 300 000 euron kynnysarvon, hankinta voidaan toteuttaa kaupungin pienhankintaohjeen mukaisena pienhankintana.

Perusnäyttelyn visuaalisen ilmeen ja arkkitehtuurin suunnitteluun tarvitaan kokenut näyttelyarkkitehti, joka pystyy toteuttamaan museon vaatimustason mukaisen laajamittaisen, teosten erityisvaatimukset ja tilahaasteet huomioivan elämyksellisen näyttelyarkkitehtuurisuunnitelman. Palveluntuottajalta vaaditaan ymmärrystä ja osaamista paperipohjaisten teosten ja kuvaelmien varaan rakentuvan ja arkkitehtuuriltaan elämyksellisen taidemuseonäyttelyn tekemiseen. Tove Janssonin muumitaiteen tuntemus on eduksi työn toteutukselle. Arkkitehdin onnistunut valinta mahdollistaa tiukassa aikataulussa pysymisen, onnistuneet materiaalihankinnat, hankkeen kokonaishallinnan sekä helpon vuorovaikutuksen tilaajan ja toimittajan välillä.

Muumimuseon uuden perusnäyttelyn arkkitehtuurisuunnitelmasta tehtiin hintatiedustelu seuraaville kolmelle toimijalle, joilla tiedettiin olevan kokemusta taidenäyttelyiden visuaalisesta suunnittelusta, ja joilla oli niiden toteuttamisesta hyviä näyttöjä: Taina Väisänen / TAKT Oy, Osmo Leppälä / Station Mir ja Teppo Järvinen / Studio Drammatica. Perusnäyttelyn arkkitehtuurisuunnitelman tarjoukset olivat seuraavat: Taina Väisänen 20 200 e (alv 0%), Osmo Leppänen 28 500 e (alv 0 %) ja Teppo Järvinen 35 000 e (alv. 0 %). Kaikki nämä arkkitehdit ovat aiemmin suunnitelleet Muumimuseon Observatorioon n. 100 m2 kokoisia pieniä näyttelyitä. Taina Väisänen on lisäksi suunnitellut Muumimuseon laajan, n. 900 m2 suuruisen perusnäyttelyn arkkitehtuurikokonaisuuden uuteen Muumimuseoon, joka avautui vuonna 2017. Taina Väisäsen Suunnittelutoimisto TAKT Oytarjous oli edullisin.

Päätösvallan peruste:
Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön (palvelualueen johtaja 27.7.2026 § 87) liitteen mukaan museopalvelujohtaja päättää irtaimen omaisuuden sekä palvelujen hankinnasta, luovuttamisesta ja vuokrauksesta sekä sopimusten hyväksymisestä lautakunnan vuosisuunnitelman rajoissa (HS § 34 kohta 4) johtamansa toiminnan osalta.

Päätös

Päätetään hankkia Muumimuseon alkuvuonna 2028 avautuvan uuden perusnäyttelyn suunnittelu Arkkitehti Taina Väisäsen stä (y-tunnus: 3124991–7). 

Hankinnan arvo on 20 200 e (alv 0%), ja se maksetaan kustannuspaikalta 137241.

Hankintapäätös on kaupunkia sitova vasta, kun päätös on lainvoimainen ja hankintasopimus on allekirjoitettu. 

Allekirjoitus

Museopalvelujohtaja Heidi Gottskalk

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi tehdä kirjallisen julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 132 §:n mukaisen hankintaoikaisun tai kuntalain (410/2015) 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. Hankintaoikaisun tai oikaisuvaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen.

Oikaisuviranomainen

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaista hankintaoikaisua haetaan Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta hankintapäätöksen tehneeltä viranomaiselta ja kuntalain mukaista oikaisua haetaan päätösotteen Muutoksenhakuviranomainen-kohdassa mainitulta toimielimeltä.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon. Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Määräaika

Hankintaoikaisu ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 
Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 

- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.