§ 88 Tampereen kaupungin perusopetuksen ja Pirkanmaan hyvinvointialueen välisen yhteistyösopimuksen hyväksyminen vammaisten lyhytaikaisen huolenpidon palvelujen tuottamisesta

Lataa  Kuuntele 

TRE:3026/12.06.02/2026

Päätöspäivämäärä

1.9.2026

Päätöksen tekijä

Perusopetusjohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Kehittämispäällikkö Harri Jurvela, 040 806 2829, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Perusopetusjohtaja Ulla Ojalammi, puh. 050 428 3044, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Tampereen kaupunki (y- tunnus 0211675- 2) tuottaa lyhytaikaisen huolenpidon palveluja Pirkanmaan hyvinvointialueen (y-tunnus 3221308-6) vammaisten palvelujen asiakkaille. Tampereen kaupunki laskuttaa Pirkanmaan hyvinvointialuetta sopimuksessa määriteltyjen kustannusten mukaisesti palvelusta. 

Vammaisen lapsen perusopetuksen järjestää perusopetuslain (628/1998) mukaisesti lapsen asuinkunta. Kunta voi myös järjestää perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuslain 48 b §:n mukaisesti. Jos kunta järjestää tai hankkii perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta perusopetuslain 20 c ja 20 i §:ssä tarkoitetuille oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa.

Vammaispalvelulain (675/2023) perusteella järjestetään palveluita niille vammaisille henkilöille, joiden toimintarajoitteesta johtuva välttämätön avun ja tuen tarve poikkeaa kyseessä olevaan elämänvaiheeseen tavanomaisesti kuuluvasta avun ja tuen tarpeesta. Vammaispalvelulain perusteella järjestetään palveluita vain, jos muussa laissa tarkoitetut palvelut eivät ole vammaisen henkilön yksilöllisen palvelutarpeen ja edun kannalta sopivia ja riittäviä. Järjestämisvastuu vammaispalvelulain mukaisista palveluista on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, ”sote- järjestämislaki”) 8 §:n mukaisesti hyvinvointialueella. Vammaispalvelulain 24 §:ssä säädetään lyhytaikaisen huolenpidon järjestämisestä vammaiselle henkilölle. Vammaispalvelulain 24 §:n 6 momentin mukaan kunta voi tuottaa lyhytaikaista huolenpitoa siltä osin, kuin se on hyvinvointialueen ja kunnan tehtäväkokonaisuuksien toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaista.

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021, ”hyvinvointialuelaki”) 9 §:n mukaan hyvinvointialue voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse, yhteistoiminnassa muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkia ne sopimukseen perustuen muilta palvelujen tuottajilta. Vammaispalvelulakia koskevan hallituksen esityksen (HE 191/2022 vp) perusteluissa (s. 213) todetaan, että vammaispalvelulain 24 §:n 5 momentissa säädetään kunnan oikeudesta tuottaa hyvinvointialueelle pykälässä tarkoitettua lyhytaikaista huolenpitoa. Hyvinvointialue voisi esityksen mukaan hankkia kunnalta koulua käyvien vammaisten lasten lyhytaikaista huolenpitoa, jota voitaisiin tarvittaessa järjestää koulun tiloissa hyödyntäen koulunkäyntiavustajien työpanosta. Hyvinvointialueen ei tarvitsisi kilpailuttaa palvelua eikä kunnalta edellytettäisi palvelun yhtiöittämistä. Yhteistyösopimuksessa on kyse hankintalain 16 §:n tarkoittamasta hankintayksiköiden välisestä ns. horisontaalisesta yhteistyöstä.
Pirkanmaan hyvinvointialue on hyväksynyt vammaisten lyhytaikaisen huolenpidon palvelujen tuottamisesta tehdyn sopimuksen 26.05.2026. 

Palvelun kokonaishinta on 16,42 €/h ja n. 1500,00  € (ilman arvonlisäveroa) /oppilas/lukukausi. Hinta sisältää kaikki palvelun tuottamisesta aiheutuvat kulut eikä se sisällä kuljetuskustannuksia. Kokonaiskustannus vuodessa on noin 80 000 euroa. 

Päätös

Hyväksytään liitteenä oleva Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen välinen yhteistyösopimus.

Sopimus tulee voimaan ja sitoo Tampereen kaupunkia vasta, kun sitä koskeva päätös on saanut lainvoiman ja sopimus on allekirjoitettu.

Sopimuksen vastuuhenkilö: Kehittämispäällikkö Harri Jurvela

Sopimuskausi on määräaikainen ajalla 1.6.2026-​5.6.2027.

Sopimuksen arvo vuodessa on noin 80 000 euroa. Sopimuksesta aiheutuvat kustannukset menevät kustannuspaikalta 42327 lyhytaikainen huolenpito.

Toimivallan peruste

Sivistyspalvelujen palvelualueen toimintasäännön (palvelualueen johtaja 27.7.2026 § 87) liitteen mukaan perusopetusjohtaja päättää muiden kuin lautakunnan toimivaltaan kuuluvien sopimusten hyväksyminen (HS 34 § kohta 4)

Allekirjoitus

Perusopetusjohtaja Ulla Ojalammi

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.