Perustelut
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Tampereella selvitetään kansainvälisyyssetelin käyttöönottoa kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden työllistymisen edistämiseksi. Aloitteessa todetaan, että Tampere on kansainvälisyyteen ja kasvuun tähtäävä korkeakoulukaupunki, jossa opiskelee vuosittain entistä isompi määrä kansainvälisiä korkeakouluopiskelijoita. Aloitteessa tunnistetaan Tampereen kaupungin rooli ja vastuu varmistaa, että kansainväliset opiskelijat kiinnittyvät kaupunkiin opintojen aikana ja niiden jälkeen. Työllistyminen on keskeinen tekijä siinä, jäävätkö kansainväliset opiskelijat Tampereelle valmistumisen jälkeen. Kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä haastavat hankalan työllisyystilanteen lisäksi myös työmarkkinoiden kielitaitovaatimukset. Kansainvälisyysseteli toimisi tukena työnantajille, jotka tarjoavat kansainvälisille opiskelijoille harjoittelu- tai työmahdollisuuksia. Kansainvälisyysseteli tukisi opiskelijoita saamaan ensimmäisiä kontakteja suomalaiseen työelämään ja rakentamaan omaa ammatillista verkostoaan jo opintojen aikana.
Kansainvälisyyssetelin pilotointia on valmisteltu Tampereella kesästä 2025 lähtien. Valmistelua on tehty kaupungin sisällä eri yksiköiden asiantuntijoiden kanssa, mukaan lukien elinvoima-, talous- ja juridiikkaosaaminen. Valmistelussa on tarkasteltu sekä tuen sisältöä että hakemiseen, maksamiseen ja päätöksentekoon liittyviä käytännön ratkaisuja.
Osana valmistelua on vertailtu muiden kaupunkien kansainvälisyyssetelimalleja esimerkiksi Lappeenrannan ja Helsingin osalta. Valmistelussa on hyödynnetty C6-allianssin yhteistyötä. Vertailun avulla on tunnistettu hyviä toimintatapoja ja varmistettu, että suunniteltu malli soveltuu Tampereen toimintaympäristöön.
Pilotin myöntämisperusteet on laadittu Tampereen kaupungin elinvoiman avustuksia koskevien periaatteiden pohjalta, ja pilotin käynnistämiselle on tällä hetkellä olemassa sekä sisällöllinen että taloudellinen valmius. Elinvoima- ja osaamislautakunta käsittelee esityksen kansainvälisyyssetelin käyttöönotosta ja myöntämisen periaatteiden hyväksymisestä osana elinvoiman avustusten myöntämisperusteiden päivitystä 9.9.2026. Kansainvälisyyssetelin pilotoinnin on tarkoitus alkaa syksyn 2026 aikana.
Kansainvälisyysseteliä pilotoidaan, koska kansainvälisillä korkeakouluopiskelijoilla on usein kotimaisia opiskelijoita suurempia vaikeuksia saada harjoittelupaikkoja ja päästä kiinni suomalaiseen työelämään. Haasteita aiheuttavat erityisesti Suomessa hankitun työkokemuksen puute, kielivaatimukset sekä työnantajien varovaisuus ensimmäisessä kansainvälisen osaajan rekrytoinnissa. Haasteet harjoittelupaikkojen saamisessa viivästyttävät opinnoista valmistumista, vaikeuttavat suomalaiseen työelämään integroitumista ja aiheuttavat koulutettujen kansainvälisten osaajien pitovoimaan liittyviä haasteita.
Kansainvälisyysseteli mahdollistaa tuen selkeän kohdentamisen juuri tähän ryhmään ja tukee työnantajia tarjoamaan harjoittelu- tai työllistymismahdollisuuksia kansainvälisille opiskelijoille. Samalla se edistää opiskelijoiden kiinnittymistä Tampereelle jo opintojen aikana.
Kansainvälisyyssetelin tavoitteena on
- edistää kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden työllistymistä Tampereella,
- vahvistaa opiskelijoiden työelämäkontakteja ja ammatillisia verkostoja,
- madaltaa työnantajien kynnystä rekrytoida kansainvälisiä osaajia sekä
- tukea alueellista elinvoimaa, koulutetun työvoiman saatavuutta ja Tampereen strategisia kansainvälistymistavoitteita.
Kansainvälisyyssetelin pilotin kokonaisbudjetti on 30 000 euroa, mikä mahdollistaa 10 kansainvälisyyssetelin (à 3000 euroa) myöntämisen. Kansainvälisyyssetelin rahoitus muodostuu Kaikkien Tampere -kehitysohjelman rahoituksesta sekä työllisyys- ja kasvupalvelujen rahoitusosuudesta. Pilotin avulla voidaan arvioida mallin toimivuutta ja vaikuttavuutta ennen mahdollista laajempaa käyttöönottoa.
Päätösehdotus
Esittelijä
Esitetään kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi:
Noora Hakulisen ym. valtuustoaloite ja siihen annettu lausunto merkitään tiedoksi. Aloite todetaan loppuun käsitellyksi.
Aloite ei anna aihetta muihin kuin lausunnossa esitettyihin toimenpiteisiin.