§ 107 Osallisuustyöryhmän nimeäminen vuosille 2026-2029

Lataa  Kuuntele 

TRE:4564/00.01.05/2026

Päätöspäivämäärä

11.9.2026

Päätöksen tekijä

Konsernijohtaja

Valmistelijan yhteystiedot

Suunnittelupäällikkö Mika Vuori,​​ puh. 040 806 3132 ja suunnittelija Lilli Siikasmaa,​​ puh. 040 193 4944, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätietoja päätöksestä

Johdon assistentti Mia Helin, puh. 040 570 4065, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Päätöksen perustelut

Sivistyspalvelujen palvelualueen johtaja Lauri Savisaari:

Tampereen kaupungin osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelma 2026-2029 hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 7.9.2026 § 299. Suunnitelma on Tampereen kaupungin strategiaa tarkentava erillisohjelma. Sen avulla johdetaan, kehitetään ja koordinoidaan kaupunkitasoista osallisuustyötä.

Osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelman mukaisesti perustettiin vuonna 2023 osallisuustyöryhmä, joka nimettiin ensimmäiseksi kaudeksi valtuustokauden loppuun 2025 asti.

Kaupungin poikkihallinnollisen osallisuustyöryhmän jäsenten tehtävänä on seurata ja arvioida osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelman tavoitteiden toteutumista sekä toimia yhteyshenkilönä oman palvelualueensa suuntaan ja omalta osaltaan jalkauttaa osallisuustyötä. 

Osallisuustyöryhmän tehtävänä on:

  • koota yhteen osallisuustyötä tekeviä eri puolilta organisaatiota ja luoda yhteistyörakenteita ja yhteisiä toimintatapoja
  • osallistua osallisuuteen liittyvien tavoitteiden ja toimenpiteiden laadintaan osana vuosisuunnitteluprosessia
  • seurata osallisuus- ja vuorovaikutussuunnitelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista.


Tampereen kaupungilla osallisuustyön edistämistä ohjaa hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus huolehtii kuntademokratian sekä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edellytyksistä. Osallisuustyöryhmällä on keskeinen rooli osallisuustyön teemojen kaupunkitasoisessa edistämisessä. Osallisuustyöryhmän jäsenet tuovat syötteitä ja huolehtivat käsittelyssä olevien asioiden viemisestä omiin organisaatioihin ja palvelualueille, palveluryhmiin ja eri yksiköihin.

Päätös

Osallisuustyöryhmään kuluvalle valtuustokaudelle vuosille 2026–2029 nimetään:

  • suunnittelija Lilli Siikasmaa, yhteisö- ja kehittämispalvelut, sivistyspalvelujen palvelualue, työryhmän puheenjohtaja
  • suunnittelija Susanna Lundström, yhteisö- ja kehittämispalvelut, sivistyspalvelujen palvelualue
  • aluekoordinaattori Jarno Koskinen, yhteisö- ja kehittämispalvelut, sivistyspalvelujen palvelualue
  • nuorisopalvelupäällikkö Päivi Niskanen, liikunta ja nuoriso, sivistyspalvelujen palvelualue
  • suunnittelija Anna Henttonen, liikunta ja nuoriso, sivistyspalvelujen palvelualue
  • kehittämispäällikkö Pia Kuisma (varalla Riikka Kiviharju), varhaiskasvatus ja esiopetus, sivistyspalvelujen palvelualue
  • kehittämispäällikkö Harri Jurvela (varalla Miina Sivula), perusopetus, sivistyspalvelujen palvelualue
  • kehittämispäällikkö Anne Szalay (sijainen Marjo Vihavainen), kulttuuri, sivistyspalvelujen palvelualue
  • apulaisrehtori Anne Partanen, Tampereen seudun työväenopisto, sivistyspalvelujen palvelualue
  • suunnittelija Lepe Parviainen (varalla Marjo Hietikko), kirjastot, sivistyspalvelujen palvelualue
  • asiakkuuspäällikkö Riikka Salkonen, joukkoliikenne, kaupunkiympäristön palvelualue
  • vuorovaikutussuunnittelija Eliisa Haanpää, asemakaavoitus, kaupunkiympäristön palvelualue
  • vuorovaikutussuunnittelija Laura Lettenmeier (sijainen Meri Lampinen), liikennejärjestelmän suunnittelu, kaupunkiympäristön palvelualue
  • projektipäällikkö Elina Pulliainen, kestävä kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue
  • kehittämispäällikkö Tuija Leppäharju, lukiokoulutus, elinvoiman palvelualue
  • suunnittelija Liisa Malpakka, Tredu, elinvoiman palvelualue
  • koordinaattori Sini Lempinen, kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka, elinvoiman palvelualue
  • suunnittelupäällikkö Tuula Mikkonen, työllisyys- ja kasvupalvelut, elinvoiman palvelualue
  • kaupunkitietopäällikkö Johanna Ahlgrén-Holappa, tietojohtaminen ja asiakkuuksien hallinta, konsernihallinto
  • strategiacontroller Heidi Ilvonen (sijainen Lotta Harsunen), strategia- ja kehittämisyksikkö, konsernihallinto
  • palvelumuotoilija Katja Kumpulainen, digitalisaatio ja tietohallinto, konsernihallinto
  • suunnittelija Miia-Hannele Samela, lakiasiainyksikkö, konsernihallinto
  • koordinaattori Alina Viitasalo, kaupunkibrändi ja tapahtumat, konsernihallinto


Työryhmän toiminnasta aiheutuvat mahdolliset kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 137050, Hyvinvointi, osallisuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus, sis. til. 28927.

Toimivallan peruste

Hallintosäännön (16.6.2026) 33.2 § 7. kohdan mukaan konsernijohtaja päättää viranhaltijatyöryhmistä, jotka käsittelevät kahta tai useampaa konsernihallinnon ryhmää, konserniyksikköä tai palvelualuetta.

Allekirjoitus

Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Organisaatiotieto

Tampere

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje

Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea siihen oikaisua.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Kuntien yhteisen toimielimen päätökseen saa oikaisuvaatimuksen tehdä myös sopimukseen osallinen kunta ja sen jäsen.

Oikaisuviranomainen

Oikaisua vaaditaan päätösotteessa mainitulta muutoksenhakuviranomaiselta.

Oikaisuvaatimus tehdään ensisijaisesti Tampereen kaupungin asiointipalvelussa osoitteessa https://www.tampere.fi/asioi-kaupungin-kanssa.

Oikaisua voi kuitenkin vaatia myös postitse, sähköpostitse tai tuomalla kirjelmän kaupungin kirjaamoon.

Tampereen kaupungin yhteystiedot:

Tampereen kaupunki
Kirjaamo
Aleksis Kiven katu 14 - 16 C, PL 487
33101 Tampere
sähköposti: kirjaamo@tampere.fi

Tampereen kaupunki ei vastaa sähköpostilla lähetetyn oikaisuvaatimuksen tietoturvallisuudesta.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, kolmantena päivänä sähköisen viestin lähettämisestä, saantitodistukseen tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana tai kun todisteellisesti sähköisesti tiedoksiannettu päätös on vahvistettu vastaanotetuksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa tehtävän toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava 
- oikaisuvaatimuksen tekijä, millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen ja oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
- päätös, johon vaaditaan oikaisua, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteilla sitä vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusajan kuluessa oikaisuvaatimusviranomaiselle. Sähköisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisen päivän aikana. Paperisen oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä klo 16 mennessä. 

Oikaisuvaatimuksen lähettäminen postitse tai sähköisesti tapahtuu lähettäjän omalla vastuulla.